maanantai 6. elokuuta 2012

Uusi lääke koti-ikävään...

Täällä ulkomailla asuessa sitä alkaa kaipaamaan jonkinnäköistä kanavaa sinne koti-Suomeen. Niinpä pitkän pitkän jahkaamisen (ja pikkuveljen IT avustuksen) jälkeen päädyin siihen, että paras lääke koti-ikävään voisi olla blogin aloittaminen. Täällä tulee usein sellaisia hetkiä, kun näkee ja kokee koko ajan "uutta ja ihmeellistä", että sitä miettii "voi, tämän mä haluisin näyttää tai kertoa kaikille siellä kotona", mutta sitten sähköpostin kirjoittaminen kuitenkin jää unholaan kaiken kiireen keskellä! Sitä paitsi tämä on helppo keino kertoa tapahtumista kaikille kerralla, saati lähettää tuhat ja yksi sähköpostia eri osoitteisiin (ja aina niitäkään ei saa aikaiseksi)!  :( 

Sitä myös oppii arvostamaan suomenkieltä ihan eri tavalla, kun ei PÄÄSE käyttämään sitä päivittäin. Töissä minulla on onneksi ihana suomalaiskollega, ja voin kertoa, että on niin rentouttavaa päästä lounastauolla juttelemaan suomeksi. :) Ja tietysti viikottaiset puhelinmaratonit äidin kanssa helpottavat asiaa! <3 Mutta etenkin suomeksi kirjoittamista ja lukemista sitä on alkanut kaipaamaan, ja etenkin kirjoittamisen suhteen olen hieman jopa panikoinut, että josko sitä alkaa ruostumaan. Tietenkään se kielitaito ei mihinkään katoa, mutta sellainen yleinen kirjoittamisen sujuvuus voi kärsiä. Joten sitäkin ajatellen, tämä on aivan loistava tapa pitää harjoitusta yllä. :) Jos vain te ihanaiset jaksatte lueskella ja kommentoida minun kuulumisia ja kertoa omianne! <3 

Innostuin blogeista diplomityöni kirjoittamisen aikana (yhtäkkiä kummasti siinä tietokoneella istuessa internetistä alkoi löytyä kaikkea kiinnostavaa), ja diplomityön valmistuttuakin jatkoin blogien seuraamista. Erityisesti ihastuin Pupulandia ja Kalastajan vaimo -blogeihin. Pupulandiaa lukiessa saa ihanan henkäyksen Helsinkiä ja Suomea (toki myös muuta), kun taas Kalastajan vaimo vetosi minuun varmastikin siksi, että blogin pitäjä asustelee myös "vieraassa" maassa. Molempien blogit ovat myös tosi esteettisesti toteutettu, joten niitä lueskelee myös ihan silmän iloksi! :) 

Minun blogini tulee varmastikin pitämään sisällään lähinnä elämänmenoa täältä Pariisista! Kaupunki on edelleen uusi myös minulle, kymmenen kuukauden jälkeen vain murto-osa kaupungista on tullut tutuksi, ja koko ajan tulee uusia kokemuksia vastaan! :) 
Lopuksi vielä kuva Suomi-mainoksesta, joka oli nähtävissä Pariisin metroissa alkukeväästä! 




Toivottavasti viihdytte mukana!

Bisous,
Riikka

4 kommenttia:

  1. Ihanaa Riikka!! <3
    Näyttää kivalta. Odotan innolla tulevaa..:))

    -jonna-

    VastaaPoista
  2. Tulin tänne uudelleen koittaa tätä kommentointia... Ihana idea sulla Riikka <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä Riikka! Tästähän me puhuttiin jo viime vuoden puolella! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3