sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Père Lachaise à Paris



Pariisiin tullessa kaikilla on varmastikin se lista perusnähtävyyksistä melko sama; Louvre, Eiffel, Versailles, Note Dame ja niin edelleen. Ja tottakai nämä on juttuja, jotka on vain nähtävä, mutta jos päiviä riittää, nähtävää on paljon myös muualla. Yhtenä vinkkinä esimerkiksi Pariisin suurin hautausmaa nimeltä Cimetiére du Père-Lachaise, jonka monet turistit ovatkin jo lisänneet listalleen, sillä siellä käy vuosittain noin 2 miljoonaa visiteeraajaa. 





Hautausmaa on valtava, ja siellä saa hyvin kulumaan tunnin jos toisenkin kiipeilemällä pieniä portaita ylös ja alas, ihailemalla puhelinkopin kokoisia hautakiviä ja yrittämällä kohdentaa tunnettuja hautoja. Hautausmaalle on haudattu monien muiden lisäksi muun muassa Jim Morrison, Oscar Wilde, Chopin, Edith Piaf ja Héloîse ja Abélard (alkuperäiset Romeo ja Julia). 





Tästä Jim Morrisonin hautapaikasta on tullut hänen faneilleen sellainen pyhiinvaelluspaikka, että nykyisin hauta on aidattu ympäriinsä, ja paikalla on huhujen mukaan ympärivuorokautinen valvonta. Haudan ympäriltä löytyy kaikkialta tupakan ja vähän epäilyttävämmän näköisiä tumppejakin, sillä ilmeisesti perinteeseen kuuluu polttaa tuo sätkä haudan läheisydessä, ja heittää natsa hautaan. :) 




Père Lachaisen hautausmaasta on jopa tehty kirja, Meet Me At Père Lachaise. Ehkä tuota kirjaa ei välttämättä yhden vierailun vuoksi tarvitse hankkia, mutta suosittelen ehdottomasti visiteeraamaan kirjan nettisivuilla, jossa listataan Top 10 haudat; 5 mielenkiintoisinta ja 5 karmivinta hautaa. Sopiva sekoitus faktoja ja kummitustarinoita! :)
***
One of the must visit places in Paris is the cemetery Père Lachaise!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kevään ensimmäiset paljaat sääret :)


Kevään ensimmäiset paljaat sääret ulkoilutettu, ja kyllä niille onkin aika näyttää vähän auringonvaloa, niin valkoisina ne hohtaa, hui kauheeta! Juuri tämän takia pitäisi aina buukata pieni matka aurinkoon ennen kuin mekkosäät kotona alkaa, näin välttäisi häikimästä kanssaeläjiä kalmanvalkoisella iholla. :) Meillä taitaa tosin tuo rantalomaan varattu aika kulua tänä keväänä muuttoprojektissa, joten nyt pitää sitten vain tyytyä tähän Pariisin aurinkoon.

Mekko: Monoprix / Farkkutakki: Zara / Kengät: Colisée de Sacha / Laukku: Céline / Aurinkolasit: Burberry / Kaulakoru: Rosie Wonders

Elikkä mekko on siis ostettu Monoprixista. Jos joku pyytäisi kuvailemaan kyseistä kauppaa, niin sanoisin ehkä ensin, että se on vähän kuin paikallinen Prisma, mutta en sitten kuiteskaan, sillä nyt te ajattelette, että apua tämä tyttö ostaa vaatteensa "Prismasta"... :) Monoprix on siis kauppaketju, jonka löytää eri puolilta Pariisia. Kaupalla on ruokaosasto, mutta myös erittäin laaja kosmetiikka- ja vaateosasto. 


Jossakin vaiheessa kaupassa asioidessani eksyin vaateosastolle, ja yllätykseksei huomasin vaatteiden olevan todella kivoja, ja ensimmäisen omistamani kappaleen jälkeen totesin myös laadun olean erittäin korkea. Kaikista hauskinta oli, että lopulta myöntäessäni aluksi hieman häpeillen pariisitar-ystävilleni paitani tai mekkoni olevan Monoprixista, sainkin kuulla kaikkien todellisten pariisittarien omistavan Monoprixin kanta-asiakas kortin, eikä vähiten juurikin sen vaateosaston vuoksi... :)


***
It's the first time I'm showing my bare legs to the sun this spring, and it's about the time... They are white as a ghost... 
:(

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kukkivat kirsikkapuut ja ruudulliset silkkihousut


Hip hei, kirsikkaput ovat täydessä kukassa, ja tänään oli vihdoin se päivä, jolloin kykeni pukemaan jopa vajaamittaiset ohuen ohuet silkkihousut. Kevät on siis ehdottomast täällä, ja se tuo väkisinki hymyn huulille! :)

Bleiseri: The Kooples Sport / Housut: Zara / Paita: Sandro / Kaulaloru: Zara / Ballerinat: Repetto / Laukku: Céline / Aurinkolasit: Prada
Tuo statement-koru on kyllä aivan ehdoton juttu, sillä saa niin helposti asun kuin asun näyttämään aina astetta paremmalta. Etsin kauan tyylilleni sopivaa korua, mutta nyt niitä onkin sitten löytynyt jo muutama. Tässä alla näkyy yksi esimerkki Zarasta, ja siitä tulikin mieleeni, että voisinkin joskus esitellä myös lopun "kokoelmani".





***
The cherry trees full of flowers and the sun are the best things to bring the smile on your face! :)

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Sisustuskuumetta

Muistattehan kun kirjoittelin alkavasta asunnonetsimisprojektista... Olemme nyt kaikessa hiljaisuudessa vierailleet muutamia asuntoja, kunnes löysimme sen oikean. En tällöinkään maininnut asiasta vielä mitään, sillä sehän ei riitä että me pidämme asunnosta, asunnon omistajan tulee myös pitää meistä. Joten olemme siis odotelleet koko viime viikon kuin tulisilla hiilillä istuen, kunnes torstaina B saapui kotiin pullollinen kuplivaa kainallossaan. Asunnonomistaja oli vihdoin soittanut ja kertonut valinneensa meidät. 

Kertoilen asunnosta lisää myöhemmin, kunhan saan hieman kuvamateriaalia, mutta sen verran voin raottaa, että asunnossa on lähes tuplasti neliöitä verrattuna nykyiseen kotiimme, joten voitte kuvitella millä tasolla sisustusintoni tällä hetkellä jyllää... Kyllä, kertakaikkisen maksimissaan! :) Tuntuu ihan älyttömän vaikealta yrittää keskittyä mihinkään muuhun, kun haluaisi vain piirreskellä erilaisia pohjapiirustusratkaisuja ja kierrellä huonekalukauppoja. Sen verran olen jo visioissani päässyt eteenpäin, että tilasin tänään eteiskäytävän lamput ja niihin mätsäävän lehtikorin Finnish Design Shopista. Käytävää tulee siis valaisemaan Muuton raikkaan keltaiset E27-lamput kaksin kappalein, ja käytävän reunalle ajattelin sijoittaa saman keltaisen sävyisen Minus Tion In the Neighbourhood -lehtitelineen varastoimaan uusimpia lehtiä.




Ulkomailla asuville suomalaisille tuo Finnish Design Shop on ihan paras juttu, sillä toimituskulut ovat kiinteät 15 euroa, ja ainakin tähän saakka kaikki toimitukset ovat tulleet nopeasti perille. Itse asiassa käytin Shoppia jo Suomessa asuessanikin, valikoima kun on juuri täydellinen ja useinkin minun makuuni! :)
***
Just ordered the lamps and the magazine rack today from the Finnish Design Shop for our new flat! We´re moving next week! Yippii!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sunny Sunday brunch

Takana on oikea tyttöviikonloppu ihanan ystäväni polttarien merkeissä. <3 Viimeiset hetket koettiin sunnuntaina aurinkoisen brunssin merkeissä. 




Täällä ovat lämpötilat seilanneet viime aikoina ylös ja alas; keskiviikkona nautiskeltiin vielä +25 asteen helteestä, kun taas torstai, perjantai ja lauantai värjöteltiin reilussa +10 asteessa. Eilen celsiukset lähti onneksi taas kohoamaan hieman, ja iltapäivällä oli taas ihanan keväiset tunnelmat. 



Bleiseri: The Kooples / Neule, shortsit ja huivi: Zara / Sukkahousut: Calzedonia / Laukku: Marc by Marc Jacobs / Kengät: Armistice


Elikkäs tällaisella kokonaisuudella mentiin brunssilla. Ihanaa vetäistä vain kevyt bleiseri päälle paksun ja painavan talvitakin sijaan.



***
Having a brunch on Sunday morning with my lovely girls... <3 <3

torstai 18. huhtikuuta 2013

Happy feet :)

Tunika: Whyred / Nahkatakki: Zara / Laukku: Lancel / Tossut: Nike Free Run +2 / Aurinkolasit: Ray-ban
Hehkutinkin jo aiemmin keltaisia Nike-kaunottariani, ja viime lauantaina ne sitten pääsivät vihdoinkin tallustelemaan pitkin Pariisin katuja. Ja ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että aivan paras kenkävalinta tällaiseen koko päivän kestävään vaelteluun! Jalat kiittävät!! <3 Ainut miinus näiden käyttämisessä on se, että nyt kun näihin tottuu, niin mitähän minun jalkani sanovat hetken kuluttua koroista... "Ehei, älä kuule luulekaan, että me jaksetaan tuollaisissa kengissä kävellä!" Näin mä vähän pelkään, mutta senkin uhalla, nämä citylenkkarit on tullut jäädäkseen mun warderobiin. :) 


Lenkkareita ajatellessa, minulle tulee helposti mielikuva amerikkalaisista turisteista painelemassa ympäri Pariisia yhdistelmällä suorat housut, kauluspaita, helminauha, ja ne LENKKITOSSUT. Ja koska tämä ei ole niinkään positiivinen mielikuva, haluaisin välttää vastaavan assosiaation antamista kanssaihmisilleni. :) Viimeksi Helsingissä vieraillessani bongasin yhdessä liikkeessä myyjällä  combon eli mustat sukkikset + tunika ja jalkaan freesin värisen lenksutossut! Tähän yhdistelmään ihastuin heti, eikä se lähettänyt minulle minkäänlaisia amerikkalaisturistiviboja, joten päätinkin toteuttaa saman jutun omien Nike-tossujeni kanssa. 




Mitenkäs on, uppoaako sinne lenkkarimuoti? Ja onnistuinko välttämään ne paljon puhutut vibat? :)

***
Nike Free Run +2 baskets, and your feet say thank you! :)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

BAGGU selkään ja menoksi

Ollessani viimeksi Suomessa sain ystäviltäni myöhäisen syntymäpäivälahjan, ja paketista löytyi muun muassa iki-ihana Baggu-reppu. Baggu-reputhan ovat kotoisin New Yorkista, niiden valmistuksessa on kiinnitetty huomiota ekologisuuteen, ja ne on tarkoitettu vuosien käyttöön. Valikoimasta löytyy klassisia ostoskasseja, laukkuja, reppuja ja pussukoita kaikissa sateenkaaren väreissä.



Minun reppuni on ihanan luonnonvalkoinen, ja uskon, että siitä tulee aivan lempparini tälle kesälle. Siitä onkin aikaa, kun  olen viimeksi omistanut repun, mutta jo muutaman käyttökerran jälkeen olen ihan myyty. Sehän on ihan älyttömän kätevä, ja kaiken lisäksi vielä tosi tyylikäs! TYKKÄÄN!!




Mitäs te tykkäätte?

***
Got the cute backbag as one of my late birthday presents from my friends from Finland! I LOVE IT! <3

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Les Fleurs à Paris


Ihana serkkuni on ehkä eniten koruihminen kaikista tuntemistani ihmisistä :), joten tottakai vein hänet vierailulle suosikkikorukauppaani Pariisissa, ja nyt ajattelin vinkata siitä myös teille. Kyseessä on siis kauppa nimeltä Les Fleurs, ja se sijaitsee 11. kaupunginosassa (itseasiassa aivan kotini lähistöllä) osoitteessa 6, passage Josset 75011 Paris. Kaupalla on myös nettimyymälä, joten tarjontaa voi ihastella myös netissä, ja toimituksia tehdään myös ulkomaille. :) 



Vaikka olenkin mielessäni nimennyt tämän paikan korukaupaksi, todellisuudessa putiikki pitää sisällään myös paljon muitakin ihanan kauniita esineitä; tarjolla on nimittäin kortteja, lahjapapereita, säilytysrasioita, tyynyjä, laukkuja ja pussukoita ja niin edelleen ja niin edelleen. 



Kaupan kätköissä saa myös helposti vierähtämään tunnin jos toisenkin kaikkia aarteita ihastelemalla, joten näin pienenä vinkkinä sanoisin, että tältä shoppailureissulta kannattaa ehkä jättää ne kaksilahkeiset pois, ja lähteä ihastelemaan tarjontaa joko yksin tai ymmärtävällä tyttöporukalla! ;-) 

Meillä ne kaksilahkeiset odottivat suurimmaksi osaksi putiikin ulkopuolella (B:n perustelun mukaan hänellä on olo kuin elefantilla posliinikaupassa, ja hän pelkää tiputtavansa tai törmäävänsä johonkin), joten ihasteluaika ei nyt ihan tunneiksi asti venynyt. Mutta siitäkin huolimatta, jotakin tarttui molemmille mukaan.




Minun sydämeni suli välittömästi näille suloisille lintuhäkkikorvakoruille... 



... ja tälle valloittavalle Rosie Wondersin taalainmaahevoskaulakorulle. 



***
Les Fleurs is one of my favourite shops in Paris (6 Passage Josset). The boutique is full of little, beautiful things, it's like a treasury for me! :) This time I catched these cute earrings and the Dala Horse necklace designed by Rosie Wonders.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Paljaat varpaat ballerinoissa = kevät


Heti alkuun pieni varoitus, sillä tämä juttuu sisältää valtaisaa fiilistelyä keväästä! Eli kuten jo eilen mainitsinkin, Pariisiin saapui vihdoin kevät. 



Tosin taidettiin kyllä hypätä suoraan talvesta kesään, sillä parhaimmillaan lämpöä taisi olla +25 astetta. Vietimme ihanan päivän vieraidemme kanssa auringosta nauttien, ja täytyy sanoa, että Pariisissa on tainnut olla muutama muukin, jota tuo pitkä harmaus on masentanut, sillä niin täynnä olivat kadut ja puistot auringonpalvojia. Parhaimmillaan näin jäätelöjonon, joka kiemurteli valehtelematta 50 metrin matkan. Kyllä tarvii tosissaan haluta jätskiä, että löytyy motivaatiota tuollaiseen jonottamiseen!





Kevään alun saattoi nähdä ihan kaikkialla; kirsikkapuut ovat alkaneet kukkia, puissa näkee jo vihreät hiirenkorvat, ja kukkaloisto on jo aluillaan. Minä tietysti kaivoin esiin ballerinat, ja ai että oli ihanaa jättää ne koko talven jalkoja verhonneet sukkahousut (ei kuitenkaan siis aina ne samat ;-D) kotiin. Varma kevään merkki; ballerinat ja paljaat varpaat! ;)


Housupuku: Zara / Neule: Mango / Ballerinat: Repetto / Laukku: Zadig & Voltaire / Takki: Zara / Aurinkolasit: Ray-ban
Tiedättekö muuten sen jokavuotisen pukeutumisongelman sille kevään ensimmäiselle lämpimälle päivälle? On aina vaikea uskoa, että yhdessä yössä lämpötila saattaisi kohota niin korkealle, että tällainen vilukissakin muka tarkenisi lyhyillä hihoilla ulkosalla. Sama toistui eilen, ja epävarmuuden puuskassani puin päälleni ohuen neuleen, ja kaiken kukkuraksi nappasin mukaan vielä takinkin. Noh, takki oli liikaa puolessa tunnissa, ja neuleestakin olisin ollut valmis luopumaan muutaman tunnin kuluttua. :)



Haalari on Zarasta, ja se on kärsimättömästi odottanut vaatekaapissa lämpimämpiä päiviä. Seuraavaksi taidan pukea sen töihin valkoisen kaulupaidan ja mustien avokkaiden kaveriksi. 

Tervetuloa kevät!
***
The spring has finally arrived to Paris! :)