tiistai 2. huhtikuuta 2013

Back in Paris


Nyt on lomat lusittu, ja blogihiljaisuus päättyy! Kotiuduimme eilen puolen päivän aikoihin Pariisiin, ja tänään arki onkin jo pyörähtänyt normaalisti käyntiin. Aamulla Pariisin metro toivotti meidät tervetulleeksi puoleksitoista tunniksi venähtaneellä työmatkalla, vaunussa tapahtui nimittäin sairaskohtaus, joten lääkäriä odoteltiin sitten paikalla reilun puolen tunnin verran. Onneksi apu saapui lopulta paikalle, ja ilmeisesti mistään vakavammasta ei kuitenkaan tainnut olla kyse, sillä lähtiessämme potilas oli jo istuallaan ja kykeni jo juttelemaan. Isossa kaupungissa sattuu ja tapahtuu koko ajan, ja kyllähän siihen on jo tottunut, mutta pakko myöntää, että etenkin rentouttavan ja rauhallisen Suomi-loman jälkeen on melkoinen isku vasten kasvoja saapua aamulla vielä pienessä unen pöpperössä aivan liian täpötäyteen metroon, jossa omalle yksityisyydelle voi sanoa näkemiin. Loppumatka sujuukin puhallellessa edessä seisovan naisen kiharoita pois suusta, ja yrittämällä olla hengittämättä nenän kautta, jotta ei olisi seuraava metrossa pökertyvä. :) Mutta kyllä tähän kaaokseenkin taas tottuu... Pieni avautuminen lienee kai sallitua, sillä muutos Suomeen ja Porin rauhaisaan ympäristöön verrattuna on melkoinen. :) 



Kuvat ovat eiliseltä, sillä olimme sopineet illaksi yhden asuntoesittelyn, ja sen vuoksi vähan asiallisempi asu vapaa päivään. Täällä Pariisissa asunnon vuokraaminen ei olekaan aivan yksinkertainen juttu; yleensä ottajia olisi enemmän kuin laki sallii ja kilpailu on kovaa. Vuokraisäntä vaatii yleensä "pienimuotoista" selontekoa mahdollisen vuokralaisen elämästä, joten asuntoesittelyyn pitää varautua pienellä kansiolla, joka sisältää kopion työsopimuksestasi ja palkkakuiteista, erillisen todistuksen työnantajaltasi, todistuksen nykyisestä asuinpaikastasi, kopion passistasi tai henkilökortistasi, ja niin edelleen, ja niin edelleen! Välillä tuntuu kuin olisi matkalla työhaastatteluun viimeistellyllä CV:llä varustettuna ja valmiina kehumaan itsesi taivaisiin! :) Ja kuten myös työhaastattelussa, uskon että myös tässä vuokralaisen valinnassa ensi vaikutelma on myös tärkeä, joten sitä yrittää myös hieman panostaa siihen ulkonäköönkin. Päädyin lopulta keväisen beigeen univormuun, jota piristin mustavalkoisilla yksityiskohdilla. Lopputulos toimi lopulta juuri niinkuin halusinkin; lopputulos oli asiallinen mutta kuitenkin samalla rento! 



Trenssi: Kooples / Chinot: Vero Moda / Paita: H&M / Kengät: Ted Baker / Laukku: Céline
Noh, eilen olimme siis valmistautuneet viimeisen päälle, sillä kyseessä oli todella kiinnostava loft-asunto lähellä nykyistä asuinpaikkaamme. Saimme kuitenkin kokea jälleen kerran esimerkin siitä, kuinka Ranskassa kaikki ei aina suju ihan suunnitelmien mukaan. Asunnon omistaja odotti meitä ulko-ovella vastassa epätoivoinen ilme kasvoillaan, sillä asunnosta oli katkaistu sähköt ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Ja loft-asunnon ollessa kyseessä ikkunoiden edessä toimivat metallisen ritilät toimivat tietenkin sähköllä, joten siellä me sitten seisoskelimme pilkkopimeässä asunnossa yrittäen epätoivoisesti iPhonella yrittää saada edes jonkinlaista käsitystä ympäröivistä huoneista... Eihän siitä sitten kuitenkaan tullut yhtään mitään, joten edessä on uusi vierailu, kunhan sähköt on taas saatu toimimaan ja asunnossa näkee myös hieman omaa nenäänsä pidemmälle... :) 

***
The holiday is over and we´re back in Paris.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3