Rauhallinen aamupäivä loppuikin sitten tässä vaiheessa kuin seinään, sillä rakas poikaystäväni huomasi pakanneensa mukaan kyllä kaksi pukua (yhden perjantaille ja toisen lauantaille), mutta niitä paitapuseroita olikin sitten jostain kumman syystä tarttunut mukaan vain yksi... :) Reilun +30 asteen helteellä ei oikein voi kuvitellakaan suoriutuvansa kahta päivää samalla paidalla, joten päätimme koukata shoppailureissun kautta kaupungintalolle. Vihdoin kun uusi paitapusero oli saatu päälle, paljastivat kaupan kirkkaat valot tahran puvun housuissa, joka oli ilmeisesti peräisin auton kyljestä ahtaan parkkipaikan ansiosta. Eli seuraava missio olikin sitten löytää pesula... Onneksi putsaamo löytyikin aivan nurkan takaa, ja paikan omistama madame käski tottuneesti B:tä vetäisemään housut pois, ja antamaan ne hänen hellään huomaansa. Muutamaa minuuttia myöhemmin tahra oli poissa, ja pääsimme vihdoin suuntaamaan kohti kaupungintaloa. Mutta täytyy kyllä myöntää, että muutaman kerran kävi mielessä, että "ne miehet, ne miehet", no mutta eipä ainakaan käynyt aika pitkäksi! ;-D
Mekko: Diesel / Laukku: Minelli / Kengät: Minelli / Kello: Isoäidin vanha |
Hei ihanat hiukset :) miten sä teit ton kampauksen?
VastaaPoistaTaas on varattu muuten reissu tammikuussa Pariisiin :)
Heippa Viivi!
PoistaHei toi kampaus on ehkä maailman helpoin ja nopein. Laitat vaan tollasseen kuminauhapannan hiusten päälle, ja sit käännät latvat kumilenkin alle. Helppoa kun heinän teko! ;-D
Jee, tervetuloa Pariisiin! Onko suunnitelmat jo tehty reissua varten? Tammikuussahan on myös alennusmyynnit... ;-DD