sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kurkistus olohuoneeseen


Sain viime viikolla vihdoin hankittua haluamani tyynyt olohuoneen sohvalle, ja muutenkin kaikki alkaa vihdoin olemaan hankittuna ja omalla paikallaan... Muuttohan oli toukokuussa, joten eihän siihen mennyt kuin vaatimaton puolisen vuotta, heh! No, mutta joka tapauksessa, nyt sitten vihdoin päätin myös raottaa meidän  olohuonetta hieman täällä blogin puolella. Kuten kuvista voi päätellä, suosin sisustuksessa, yllätys yllätys, vaaleita sävyjä ja paljon puuta. Ranskalaiset ystävämme jaksavat aina huomauttaa, että tähän asuntoon astuessa tietää, että asukas on skandinaavi. Mutta sehän on pelkästään hyvä asia, eikös vain?




Tämän taulun olen ostanut jo vanhaan asuntoon, mutta siihen ei millään tahtonut löytyä sopivia kehyksiä, kunnes muutama kuukausi sitten silmäni osuivat ranskalaisen Kozielin kehyksiin, jotka tyylinsä puolesta istuvat täydellisesti taulun tyyliin, ja sävynsä puolesta taas meidän olohuoneeseen. :)



Kesällä sohvaa koristivat värikkäämmät sohvatyynyt, mutta nyt jotenkin ilmojen kylmetessä ja päivien pimentyessä aloin kaipaamaan maanläheisempiä sävyjä. Ja tiedä sitten johtuiko se kylmästä ilmasta vai mistä, mutta tyynyostoksilla mukaan tarttui myös tuo karvainen ystävä. :)







Tässä asunnossa televisio löysi paikkansa seinältä, ja pohdin pitkään mitä sijoittaisin TV:n alapuolelle, kunnes vastaus löytyi Muuton-moduuleista. Näiden moduulien idea on mielestäni aivan nerokas, sillä niistähän saa helposti muokattua niin tilaan kuin tilaan sopivan kokonaisuuden. Tällä hetkellä asustamme 70 neliötä Pariisissa, mutta eihän sitä tiedä vaikka hamassa tulevaisuudessa löytäisimme itsemme joskus Suomesta omakotitalon omistajina. Oli kodin koko sitten mikä hyvänsä, Muuto-sarjalle tulee varmasti aina käyttöä, koska sitä voi tarpeen tullen laajentaa ja muokata mielensä mukaan! Me like!! Ainuona miinuksena on, että en ole vielä keksinyt minne piilottaisin  nuo kodin ikuiset rumentajat, eli pakolliset elektroniset laitteet, kuten DVD-soittimen, TV-boksin ja internet-boksin. :(

Karttapallon pohjassa olevassa tarrassa on kirjoitettu "Use only for decoration purpose". Minä käytän tätä myös haaveiluun... <3




Artekin tuoli on "ennakkoperintöä" vanhemmiltani uudella verhoilulla. Tuoli on itseasiassa yksi kahdesta, mutta toinen on majoitettu tällä hetkellä B:n äidin luokse, sillä olohuoneessa loppuivat yksinkertaisesti neliöt kesken. Ehkäpä sitten joskus sinne tulevaisuuden omakotitaloon...? :)
 



Tässäpä siis pieni kurkistus olohuoneeseemme. Mitäs pidätte?

4 kommenttia:

  1. Teilla on oikein hauskan näköistä. Tottakai täytyy asunnosta näkyä että siellä asuu suomalainen. Tekstiileistä puheen ollen; Suomessa on muutakin kuin Marimekko ja unikko, esim. Lapuan kankurit ja sinun värskaalaasi sopivat tuotteet.Joitakin huonekaluja tosiaan kannattaa kalleillakin rahtimaksuilla kuljettaa maasta toiseen, kuten tuota Alvar Aallon suunnittelemaa tuolia. Jos kukaan muu ei huomauta: feng shuin mukaan hevosenkenkä pitää kääntää toisin päin että se on onnea tuottava symboli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anna, ja kiitos kommentistasi! Hui, heti käänsin hevosenkengän toisin päin!! :) Olohuoneessahan minulle ei mitään Marimekolta ole, vaikka muualta kotoa kyseisen merkin kankaita löytyykin, tosin sitä unikkoa ei löydy muualtakaan... :) Kiitos vinkistä Lapuan kankureiden suhteen, olen kyseiseen merkkiin joskus törmännytkin, ja ainakin pikaisella vilkaisulla netistä, tyyli miellytti silmää. Pitääpä painaa mieleen seuraava Suomi-vierailua varten! :)

      T: Riikka

      Poista
  2. Onpa kaunis koti ja harmoniset värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! Viihdyn kyllä itsekin näissä uusissa väreissä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3