maanantai 21. huhtikuuta 2014

Camoa ja keltaista


Ihana pitkä viikonloppu takana, tosin pääsiäinen hurahti ohi melkein huomaamatta, ensimmäisen ja ainoan suklaamunankin hankin vasta tänään. Kiireisten viime viikkojen vuoksi olimme päättäneet omistaa tämän viikonlopun yhteiselle perhelaatuajalle, ihan vain meidän kolmen kesken ilman mitään sen suurempia suunnitelmia. Niinpä päivät kuluivat kotosalla ja Pariisin katuja tallaamalla. Olimme myös ensimmäistä kertaa pikkuisen kanssa ravintolassa lounaalla, sekä lauantaina että sunnuntaina, ja molemmilla kerroilla saimme syödä kaikessa rauhassa. Kyllä meillä vaan on kuulkaas kiltti poika!

Takki: Second hand / Neule: &other Stories / Farkut: Diesel / Kengät: Anniel / Laukku ja käsikoru: Marc by Marc Jacobs / Aurinkolasit: Spektre


Lauantaina päälle valikoitui vihdoin viime viikolla hankkimani camotakki. Olen metsästänyt takkia enemmän ja vähemmän aktiivisesti viimeisen vuoden ajan, mutta oikeaa kokoa on ollut vaikea löytää. Vintage-kaupoissa olevat yksilöt ovat aina olleet erittäin reilun kokoisia, joten hankinta on aina lykkääntynyt myöhemmäksi, kunnes tällä kertaa Hippy Marketin kätköistä löytyi vihdoin yksi pienempikin yksilö. 


Aurinkolasit ja neule ovatkin jo vilahtaneet Instragramin puolella, sillä neuleen bongasin &other Storiesin mid season alesta muutama viikko sitten, ja aurinkolasit sain perjantaina ihanana yllatyksenä. Olen mallaillut laseja useampaankin otteeseen, joten yllätys oli siis erittäin mieluinen, mutta ehkäpä vielä lasejakin enemmän mieltä lämmittää ihan vain tuo toisen ihana ele… <3


Toivottavasti teilläkin on ollut mukava pääsiäinen, ja voi mia on kerätty alkavaa viikkoa varten! Meillä viikosta tulee lyhyt, sillä torstaina pakkaamme taas laukut ja suuntaamme auton nokan kohti Suomea! Kyllä, auton nokan, luitte ihan oikein; meillä alkaa torstaina nelipäiväinen road trip Suomeen! :)

4 kommenttia:

  1. oh la la! Bon voyage! Kiva asu tuo muuten. Keltainen on ihana väri ja käy sinulle.

    VastaaPoista
  2. Heippa Riikka! Etkö enää päivitä mukavaa blogiasi? :)

    VastaaPoista
  3. Heippa Jaana! Juuri tänään oli tarkoitus vihdoin istua alas ja antaa aikaa vihdoin myös blogille... :) viime viikot on mennyt matkustaessa ja sairastaessa, mutta nyt on taas palattu normaaliin arkeen! Eli illalla siis uusi postaus luvassa! :)

    VastaaPoista
  4. No hienoa, juuri vasta sinun blogin löysin! :) Kivaa blogia kyllä kirjoitat, vielä kun olemme tulossa Pariisiin kesällä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3