Luin epäonnistumisen päivästä ensimmäistä kertaa tämän viikon perjantaina suomalaisesta sanomalehdestä. En ole koskaan aikaisemmin kuullut siitä, mutta se sai minusta heti kannattajan! :)Päivän manifestina on: "Jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt mitään uutta."
Päivän tarkoituksena on luoda ilmapiiriä, jossa ihmisiä kannustetaan haastamaan itseään ja yrittämään rohkeasti uusia asioita. On normaalia, että unelmia tavoiteltaessa joutuu välillä kohtaamaan vaikeuksia ja epäonnistumisia, mutta epäonnistumisen päivän viestinä onkin, että on tärkeää oppia näistä virheistä itseään mollaamatta, ja kääntää epäonnistuminen voimavaraksi sen saadun opin kautta. Epäonnistumisen ei saa antaa masentaa, vaan se täytyy kääntää energiaksi ja nousta jaloilleen aina uudelleen.
Epäonnistumisen päivä on toteutettu Aalto Entrepreneurship Societyn, Boardman Tulenkantajien sekä lukuisten ylioppilaskuntien yhteistyönä.
Minulla tämä herättää paljon ajatuksia, ja etenkin nyt lähimpänä oma päätökseni muuttaa toiseen maahan. Mietiskelin päätöstä paljon, ynnäilin plussia ja miinuksia, ja takaraivossa jyskytti aina ajatus, että mitä jos en viihdykään ja joudun palaamaan häntä koipien välissä kotiin eli toisin sanoen joudun siis myötämään epäonnistuneeni. Lopulta kuitenkin päätin, että hitto vieköön, epäonnistumisessa ei ole mitään hävettävää; ennemmin palaan kotiin yhtä kokemusta rikkaampana vaikkei se sitten olisi sujunutkaan, saati että joudun sanomaan, että minulla ei ollut koskaan sisua edes yrittää!
Ja tarvii kyllä sanoa, etten ole katunut päivääkään. Tietysti välillä on vaikeaa olla erossa läheisistä, opetella vierasta kulttuuria ja kieltä, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Eikä kaikki ole tietenkään sujunut ilman vaikeuksia, mutta sitten taas toisaalta, olen oppinut ihan älyttömästi omasta itsestäni ja kasvanut vahvemmaksi. Siitä on nyt noin vuosi kun muutimme tänne, ja juuri viime viikolla kun vietimme "Pariisi-vuosipäivää", B totesi kuinka ylpeä hän on siitä, miten hyvin olen sopeutunut täällä elämiseen... <3
Voin kertoa, että tunsin oloni tosi ylpeäksi! Riskinotto on siis kannattanut, ja pienistä epäonnistumisista ja vaikeuksista on selvitty, ehkä sillä suomalaisella sisulla! :)
Tässä vielä biisi, joka sopii ihanasti sateiseen sunnuntaipäivään! Voi käpertyä tiukemmin viltin alle ja sulkea silmät...
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!!
Pus*
Riikka
P.S Kuvat on poimittu Pinterestistä!
Salut Riikka,
VastaaPoistaLöysin blogisi eilen ja ihastuin! :) En ole vielä lukenut blogiasi kokonaan, mutta postauksia sieltä täältä. Samaistuin heti kun kirjoitit, että löysit blogit dippaa kirjoittaessasi. Mulla on tällä hetkellä gradu työnalla ja kuinka kaikki blogit kiinnostavatkin paljon enemmän. :D Rakastan myös Pariisia, Ranskaa ja ranskankieltä. Puhuitko kuinka hyvin ranskaa ennen muuttoasi? Mietin työnhakua, onko edes mahdollista löytä töitä Pariisista jos ei puhu muutamaa sanaa enempää ranskaa..?
Paljon onnea bébéstä!! :)
laura
Heippa Laura,
Poistakiva että olet eksynyt blogin lukijaksi, toivottavasti pysyt mukana jatkossakin! :)
Voi muistan niin tuon tunteen, kun dippatyö odotti kirjoittajaansa, mutta aika niin kului paljon mukavammin blogien maailmassa. :) Tsemppiä nyt kuiteskin myös sen gradun työstämiseen, sopiva määrä molempia on varmaan paras resepti. :)
Tänne muuttaessani en puhunut ranskaa ollenkaan. Aloitin heti saavuttuani ottamaan yksityisiä ranskan tunteja, ja olen jatkanut niitä aina tähän päivään saakka. Töiden puolesta en ranskaa juurikaan tarvitse, sillä työskentelen tosi kansainvälisessä ympäristössä, ja työkieli on englanti. Tuo ranskankielen tarve riippuu varmastikin paljon alasta, jolta haet töitä. Itse tekniikan alalla olevana tiedän, että englanti on usein riittävää.
Mutta rohkeasti tänne Pariisiin vaan, täällä on tosi paljon suomalaisia tyttöjä, joten koti-ikävään löytyy ainakin apu usein läheltä! :)
Kiitos Riikka vastauksesta ja kannustuksesta!! :) Ihana myös kuulla, että kielitaito ei ole välttämätön edellytys. Varmasti jään seuraamaan blogiasi!
Poista