tiistai 23. lokakuuta 2012

Niskasta kiinni ja lenkille! :)

Teimme aikaa sitten lupauksen, että käymme joka viikko yhdessä juoksulenkillä vähintään kahdesti. Toinen kerroista sijoittuu yleensä joko lauantai- tai sunnuntaiaamuun (riippuen tietty edellisen illan riennoista ;-D) ja toinen johonkin arki aamuun.Tykkään juosta enemmän aamulla kuin illalla, sillä jostain syystä se on minulle paljon helpompaa, on paljon kevyempi olo. B-raukka tästä kyllä hieman kärsii, etenkin kun raahaan hänet ulos asunnosta kuudelta aamulla ennen töitä... Tähän aikaan Pariisi on muuten yllättävän tyhjä. Mainitsin tästä edellisellä aamulenkillä, ja kummastelin missä kaikki muut aamujuoksijat ovat, vastaukseksi sain: "Ne tulevat vasta parin tunnin päästä, niillä kun ei ole suomalaista tyttöystävää..." Hih! 

Kävimme siis tosi säännöllisesti lenkillä, kunnes muutama viikko sitten iski syysflunssa.... Ja se vaan on niin, että kun säännöllisestä rytmistä tippuu pois, on se taas niin vaikeaa saada siitä kiinni, sohva tahtoo vetää usein liikaa puoleensa. :) No mutta tänä sunnuntaina viimein otimme itseämme niskasta kiinni, ja kiskoimme sunnuntaiaamuna juoksutossut jalkaan (lue: meidän aamu = muiden keskipäivä ;-D). Ja oli kyllä ihanaa, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ja puissa loisti ihanat syksyn värit! Lämpötila nousi sunnuntaina taas melkein kesälukemiin, sillä iltapäivällä mittari näytti jopa +24 astetta. Juoksimme Seinen rantaa pitkin, ja kävimme kääntymässä Pariisin vapauden patsaalla, joka sijaitsee Île aux Cygnes -saaren päässä. Kauniissa maisemissa matka meni kuin huomaamatta ja loppusaldoksi kertyi lähes 15 kilometriä. 











Eiköhän tämä rutiini tästä taas lähde käyntiin. Tosin tämä viikko saattaa hieman karahtaa kiville, koska olen ihan yksin. B on koko viikon työmatkalla Sveitsissä, ja on asettanut minulle kiellon lähteä yksin juoksentelemaan niin aikaisin aamulla, kun muita ihmisiä ei vielä ole liikkeellä. :(

Mutta nyt hyvää yötä...

Pus*
Riikka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3