Taas kerran on vierähtänyt tovi viime kerrasta, mutta josko nyt elämä alkaisi "palautua normaaliin arkeen" (en tosin tiedä voinko sanoa palautua normaaliin arkeen, kun tämän hetkisessä arjessa kaikki on melko uutta); lomat ovat ohi, B on palannut töihin ja arki pikkumiehen kanssa on alkanut rullaamaan ihan mukavasti. Mutta se on kyllä sanottava, että päivät vauvan kanssa, ainakin tässä vaiheessa, sujahtavat ohi ihan luvattoman nopeasti. Eihän sitä oikein muuta saa aikaiseksi kuin ehkä pari kävelylenkkiä, paljon syöttämistä ja vaipanvaihtoa, ja loppuaika meneekin sitten siinä, kun seurustelee pikkumiehen kanssa. Meidän vauveli ei nimittäin paljon päivisin nuku muuta kuin ulkoillessa, mutta toisaalta taas yöt sujuvat erittäin hyvin, joten en valita. :)
Kuvat ovat minilomaltamme, mutta taidan kirjoitella siitä enemmän myöhemmin. Loman jälkeen vuorossa oli vanhempieni vierailu, jota olinkin odottanut kuin kuuta nousevaa; onhan se iso juttu isovanhempien ja vauvelin ensi tapaaminen. Ja vaikka tuo FaceTime onkin aivan huippu juttu, eihän se silti sitä kasvotusten tapaamista korvaa, joten viikonloppu sujuikin hyvin läheisissä tunnelmissa pikkumiehen vaihdellessa paikkaa käsivarsilta toisille. <3
Tämä meni nyt taas ihan vauvakuulumisiksi, mutta niitäpä nämä minun viime viikot ovat lähinnä olleetkin. Tosin tämän viikon lopulla kaappasin pikkuisen kantoreppuun ja uskaltauduin tekemään lyhyen tsekkauksen talven alennusmyynteihin, joten ehkäpä seuraavaksi voisin jo kirjoitella jotain muutakin. :)
Kivaa viikonloppua kaikille, tämä tyttö palaa nyt poikiensa seuraan nauttimaan lauantaista! <3

Kiva lukea taas sinun kuulumisista. Juu, totta on, että aika vierähtää nopeasti lapsen kanssa ja kohta ollaan jo kouluiässä, tulee uusia ystäviä ja sitten lapsi lentääkin pesästä. Mukavaa, että olet päässyt lapsen kanssa liikkumaan ja hän viihtyy myös kantorepussa. Kiva asu sinulla tuossa kuvassa. Meilläkin pakkaset vähäksi aikaa hellittivät ja saa laittaa toppakengät taas vähäksi aikaa syrjään. Hyvää viikonloppua myös sinne päin!
VastaaPoistaVoi, minä täällä vähän jopa ikävöin noita pakkasia, kun täällä on ollut niin kovin lauha talvi. Maaliskuussa suuntaamme kohti Suomea, joten toivottavasti siellä nyt kuitenkin se talvi säilyisi ainakin siihen asti… :)
PoistaKivaa viikon alkua, toivottavasti ei liian kylmissä merkeissä!
Hej:)
VastaaPoistaTäällä ollaan Pariisissa, hotellille just tultii alennusmyynneistä, saas nähdä miten ne huolii meidät lentokoneeseen kaiken ton lisäpainon kanssa :D
Miten muuten ranskassa toimii lapsen nimeäminen, pitääkö nimen olla heti valmiina kun lapsi syntyy vai saako sitä miettiä jonkun aikaa?
Tänään vuorossa baarikierrosta, toivottavasti pysyy kaikki tavarat tallessa :)
Ihanaa arkea sinne!
Heippa Viivi,
Poistajokos olet kotiutunut Pariisista? Toivottavasti teillä oli hyvä reissu, ja matkatavarat mahtuivat koneeseen! :) Mitäs kaikkea löytyi? Ja mitenkäs baarikierros sujui?
Ranskassa nimi annetaan yleensä heti lapsen synnyttyä. Eli ei siis niinkuin Suomessa, että nimi on suuri valtion salaisuus aina ristiäisiin saakka. ;)
Terkuin, Riikka
Oli todella hyvä reissu taas tänä vuonna :) ens vuonna uudestaan, toivottavasti paremmalla ilmalla, vesisade ei oikein sopinut suunnitelmiin. Hyvät oli alennusmyynnit tänäkin vuonna, löysin uuden Longchampin laukunki hyvässä alessa :)
PoistaNyt pitäisi alkaa suunnitella uutta reissua, jos sitten kun PSG pelaa niin mies lähtis mukaan.. Jos sitä uskaltaisi lähteä peliä katsomaan.
Harvinaisen vähän oli turisteja muuten nyt, vaikka oli hiljainen ajankohta muutenkin niin tosi rauhassa sai turreilla :)