sunnuntai 25. marraskuuta 2012

In the forest...


…tai siis niin metsässä kuin Pariisissa nyt on mahdollista. :) Metsäreissu tuli ajankohtaiseksi eilen, kun raijasin kaikki talvitakit kellarista ylös asuntoon. Pienessä pariisilaisasunnossa tilasta on aina pientä puutetta, mutta talvivaatteiden myötä tämä ongelma kasvaa ihan uusiin sfääreihin. Isoja villakangastakkeja ja toppatakkeja ei ihan niin vain tungetakaan jo täysiin kaappeihin, joten tähän pitäisi nyt löytää jokin ratkaisu.


Olen jo pitkään hahmotellut mielessäni tietynlaista extranaulakkoa ulkotakeille, ja toteuttaakseni visioni tarvitsen jämäkän puun oksan, ja sehän löytyi sieltä metsästä. Nyt tarvitaan vielä porakone ja muita tarvikkeita, ennen kuin päästään itse toteutusvaiheeseen. :)


"Metsässä" kävellessä tuli hassu olo, sillä kalenterin perusteella mennään jo talven puolella (ainakin minun asteikon mukaan marraskuun loppu alkaa jo olemaan talvea), mutta kun katselin ympärille, niin täällä on vielä ihan syksy. Millaistahan siellä koti-Suomessa mahtaa olla? Lehdet ovat jo varmastikin tippuneet, mutta lunta ei taida vielä olla… Toivottavasti se lumi kuitenkin tulee pian, sillä me lennetään kahden viikon kuluttua Tukholmaan, ja olisi kiva päästä ihastelemaan Tukholman vanhaa kaupunkia pienen lumikerroksen kaunistamana. Ja muutenkin jouluksi olen tulossa kotiin, ja tahtoisin niin saada sen valkean joulun… <3


And something in English also... :)

I guess that in the Parisian flats everybody are suffering for some kind of lack of space... But for us the problem got a whole new perspective on Saturday when I brought all the winter jackets up from the cellar. 

To solve this situation, we decided to finally realize the vision of an extra "coat rack" that we have had in mind already for a while. To do this, we´ll need a branch of wood, so in Saturday afternoon we headed to the forest... or as forest as you can get in Paris. :) Now there is a big branch in our living room waiting for the next moves and I´m half way there to have a beautiful rack for my beautiful winter jackets! :)

While being in the woods, I realized that it still looks like an autumn although the calender shows more like a winter. As a true Finnish girl, I´m already starting to dream about the snow. I´m not sure how it is in the "North" at the moment, but we´ll fly to Stockholm in two weeks and I would LOVE to see the old city of Stockholm covered with snow! And of course in one month I´m going to Finland for christmas, so please let it snow, let it snow, let it snow! <3

2 kommenttia:

  1. Hei!:) Tää sun blogi on aivan huippu :) tosi kiva lukea tätä! Minulla olisi muutama kysymys jos vaan jaksat ja viitsit vastata:) Ensiksi ajattelin kysyä että kun muutit Pariisiin niin minkälainen oli Ranskan kielitaitosi? Itsellä olisi haaveena muuttaa opiskelujen jälkeen pariisiin asumaan niin ajattelin että pärjääkö siellä aluksi englannin kielellä?:) Ja toiseksi onko siellä Pariisissa kylmät talvet? Että niinku ihan luntakin/pakkasta? :) Kiitos vastauksista! Hyvää jatkoa sinulle (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Voi kiitos ihanasta kommentistasi, tulipas hyvä mieli! :)

      Tässä kaipaamiasi vastauksia:
      Muutin Ranskaan siis reilu vuosi sitten, ja kielitaitoni ranskan suhteen oli silloin nolla... En ollut koskaan opiskellut ranskaa, kaikkia muita kieliä kylläkin! :) Aloitin täällä sitten tunnit yksityisopettajan kanssa!
      Pariisi on melko tunnettu siitä, että ihmiset puhuu täällä melko huonosti englantia :(, mutta se myös riippuu alueesta. Aivan ydinkeskustassa turistialueilla pärjää varmastikin englannilla, mutta esimerkiksi meidän kulmilla 11. arrondissementilla on jo hiukan hankalampaa! Toisaalta taas täällä on paljon amerikkalaisia expatriotteja, joten kaikkia palveluita löytyy varmastikin myös englanniksi! :)

      Talvi täällä Pariisissa on usein sateinen ja kolea. Lämpötila itsessään ei välttämättä ole kovin matala, mutta ilma on niin kosteaa, että kyllä täällä saa ihan talvitakkiin kääriytyä. :) Lunta en ole nähnyt täällä kuin kerran viime talvena, ja se kesti maassa puolisen tuntia! :) Joten ei täällä kyllä sellaista talvea ole kuin Suomessa, vaikka pakkasta saattaa välillä ollakin. Muutenkin huomaa, että ollaan jo etelämmässä, sillä kevät alkaa paljon aiemmin, ja syksyllä lämmin ilma jatkuu pidempään.

      Toivottavasti tästä oli apua sinulle! Suosittelen kyllä Pariisia kaupunkina lämpimästi, tänne on helppo menettää sydämensä! :)

      T. Riikka

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3