perjantai 23. marraskuuta 2012

Vintage-aarreaitta Le Maraisilla


Yksi Pariisin vintage-aarreaitoista löytyy Le Maraisilta, nimittäin Hippy Market. Saman konseptin kauppoja löytyy useita Pariisista, mutta tästä on jostain syystä tullut yksi minun suosikeistani. Jos minulla on mielessäni jokin tietty vaatekappale, käyn usein tarkistamassa tilanteen ensin täältä, ennenkuin ryntään ostamaan ihan uutta. 


Kauppa on erittäin siisti, ja vaatteet on järjestetty lajeittain, ja lisäksi väreittäin, joten jonkin tietyn vaatekappaleen löytäminen on suhteellisen helppoa. Välillä olo on aivan kuin lapsella karkkikaupassa, sillä seinät ovat täynnä kirkkaita värejä, nahkalaukkuja ja huiveja roikkuu kaikkialla, ja kenkiä on pitkät rivit. Täällä oikein tuntee kuinka sormet syyhyävät päästä etsimään uusia aarteita! :)  





Esimerkkejä täältä löytämistäni aarteista ovat esimerkiksi tuo mustan nahkahame, joka löytyy täältä ,sekä nuo ihanat  "Maija Poppas -kengät", joita voit kurkata täältä. Hippy Marketin hinnat eivät kuitenkaan ole ihan mitään kirpparihintoja, nahkahameesta maksoin muistaakseni aikoinani noin 40 euroa. Kuten sanottu niin eihän tuo ilmainen ole, mutta toisaalta hame on erittäin laadukasta nahkaa, eettisempi hankinta kuin uusi, ja uutena olisin joutunut maksamaan samasta varmastikin ainakin kolmen kertaisen hinnan. Lisäksi Hippy Marketin tuotteet ovat uniikkeja, kahta samanlaista kappaletta kaupasta ei löydä! :)

  
Hippy Marketin tuotteet tulevat ympäri maailmaa. Toiset tuotteista ovat uudelleen ommeltuja, esimerkiksi rikkoutuneen takin kankaasta on tehty hame, toiset tuotteista taas ovat ihan alkuperäisiä. Täältä löytää myös paljon esimerkiksi kierrätysnahasta ommeltuja laukkuja, kierrätyslangoista neulottuja pipoja, ja turkisten ystäville täältä löytyy huomattavasti uutta ostosta eettisempiä vaihtoehtoja, sillä vanhoista turkiksista on tehty esimerkiksi irtokauluksia ja hattuja.


Elikkä siis Pariisiin tullessa kannattaa ehdottomasti käydä aarteenmetsästyksellä Hippy Marketissa, täältä löytyy jokaisella jotain. Yksi konseptin liikeistä löytyy osoitteesta 3, rue de Turbigo, 75001 Paris, metropysäkki Hôtel de Ville on varmastikin lähimpänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3