Pssst... Tips for Stockholm
Kerroinkin jo muutama päivä sitten, että lennämme Tukholmaan reilun viikon kuluttua viikonlopun mittaiselle reissulle. Oikea syy miksi olemme sinne menossa on se, että meillä on siellä treffit perheeni kanssa. <3 Ikävä on jo pitkään ollut kova, mutta viikonloppu on hiukan liian lyhyt aika välimatkaan Pariisi-Pori-Pariisi. Niinpä vihdoin keksin, että valitsemme kohteen, jonne kaikilla on helppo tulla, ja vietämme kivan viikonlopun yhdessä.
Oikein vähän jopa hävettää myöntää, kuinka vähän on tullut vierailtua Tukholmassa. Käyntini taitavat melkein mahtua yhden käden sormiin. Viime reissun teimme B:n kanssa pari vuotta sitten Suomessa asuessamme, ja muistoina on kauniit postikorttimaisemat vanhasta kaupungista.
Matkasuunnitelmissa ei ole mitään sen ihmeempää, uskon, että aika kuluu mukavasti kävellen ja katsellen. Mutta olisi kuitenkin ihan huippua, jos teillä jollakulla olisi antaa kivoja vinkkejä joulukuiseen Tukholmaan, ja vaikka kokemuksia hyvistä ravintoloista. Kiitän kauniisti jo etukäteen kaikista vinkeistä!
***
Our Stockholm weekend is coming closer, and if you have some top ideas what to do there or some experiences about the goods restaurant, I would be more than happy to hear about them! Big thnx! :)
Pus*
Riikka
Me oltiin kesäisessä Tukholmassa elokuussa! Muakin vähän hävetti etukäteen, etten ole käynyt siellä ihan hirveen montaa kertaa. Vanha kaupunki on ilmeisesti upea näin joulun alla. Siellä on vissiinkin ihanat joulumarkkinat yms. Olisin antanut vinkkiä myös yhdestä kirpparista (mistä saa mm. Acnea ja Tiger of Swedeniä), mutta se on auki vain kesällä. Tukholmassa on myös mahtavia Second Hand shoppeja, jotka löytyy googlettamalla! Nauttikaa ihanasta Tukholmasta <3
VastaaPoistaIhanaa, oon jo vähän haaveillut tuosta vanhasta kaupungista kaikkine jouluhössötyksineen! :) Taidan myös vähän alkaa googlettelemaa noita Second Hand shoppeja! Kiitos vinkistä! <3
VastaaPoistaHarmi toi kirppari, mut hyvä syy yrittää tehdä uusi reissu kesällä! :)