Pariisissa on ollut tänään oikea syyspäivä, taivas on ollut harmaana aamusta lähtien ja sade on ropissut ikkunaan lähes taukoamatta. Kuten joku on ehkä Instagramista huomannut, olen nyt ollut äitiyslomalla reilun viikon, joten siis päivät ovat nyt täynnä omaa aikaa. Tänään ei juurikaan huvittanut näyttää nenää ulkosalla, joten päätin vihdoin tarttua tuumasta toimeen, ja yrittää saada tuota vauvan huonetta taas astetta valmiimmaksi.
Elikkäs tässä pieni sneak peek meidän tulevan bébén huoneeseen. Väreiksi valitsimme huoneeseen tuollaisen raikkaan limen vihreän mustalla ja denimin sinisellä maustettuna. Halusin jotakin reipasta ainaisen beige-valkoisen tai vauvan sinisen sijaan, ja olen kyllä erittäin tyytyväinen valintaan. Tähti-tapetti löytyi Lastenhuone.fi:stä, mutta normaalin pystysuoran sijaan laitoimmekin sen boordiksi keskelle seinää, ja rajasimme alueen valkoisilla puuripoilla.
Tuon Marimekon Iltavilli-kankaan ostin jo kesällä Suomen vierailulla, mutta ompelukoneen puuttuessa toteutus on antanut odotuttaa itseään aina tähän päivään asti. Viikonloppuna sitten vihdoin päätin, että olisihan se kätevää jos kaapissa olisi oma ompelukone kaikkia pikku juttuja varten, ja nyt sitten olen Ikea-ompelukoneen uusi omistaja. Tulin siihen tulokseen, että tällaisen ompelelijan, kuten minä, jolla suoritukset jäävät yleensä noihin suorakaitaleiden muotoisiin verhoihin ja tyynyihin ja ehkä ajoittaisiin housujen lyhentämisiin, Ikean ompelukone on varmastikin ihan riittoisa, ja ainakin nyt tämän ensimmäisen rupeaman jälkeen olen hankintaani erittäin tyytyväinen. Suoraommel ja sik-sak sujuivat kuin tanssi, kone on helppo käyttää, joten eipä ole pahaa sanottavaa.
Tässä on taas toteutettu sitä tärkeimmät hankinnat ensiksi -periaatetta, sillä kyllähän jättikokoinen pupu kuuluu ehdottomasti sille "tärkeimmät hankinnat" -listalle :) |
On muuten hassua, että mitä kauemmin asun poissa Suomesta, sitä vahvemmin kotonamme näkyy suomalaisuus. Ehkäpä se on jonkinlainen alitajuinen koti-ikävän lievittämiskeino, tiedä sitä sitten, mutta onhan se myös hyvä että tuo vatsatyyppikin totutetaan heti suomalaisiin juuriin. :)
Onpas kivan näköinen bébén huone! Tuo värimaailma on raikas ja tuo suomalaisuus on hyvä lisä siinä. Piristävä tuo vihreä väri, ettei aina ole ne stereotyyppiset lastenhuoneen värit. Mukavaa äitiysloma-aikaa!
VastaaPoistaKiva kuulla, sillä juuri tuota stereotyyppistä lastenhuonetta halusinkin vältellä. Ja tottahan sitä nyt pitää suomalaisuutta tuoda esille kaikin keinoin, ettei ihan liikaa pääse ranskalaistumaan. :) Kiitos toivotuksista, toistaiseksi on ainakin vielä löytynyt puuhaa, joten tylsistymistä ei ole vielä ehtinyt tapahtumaan, ja myöhemmin itse vauva pitääkin sitten varmaan siitä huolen! ;-D
Poista