tiistai 4. maaliskuuta 2014

DIY: turkoosi tupsupipo


Tämä ei nyt ehkä ole kaikkein ajankohtaisin hetki pipon neulomiselle, mutta kun tässä on nyt ollut kaikenlaista näinä talvikuukausisina, ja tarvikkeet odottivat valmiina, niin päätin  nyt sitten viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Tuo turkoosi pompula löytyi viime vuoden lopulla, kun olin kangasostoksilla Montmarten kulmilla. Sieltä kun bongaa rue Livingstone nimisen kadun, niin löytää niin kankaita kuin muitakin käsityöjuttuja ihan joka lähtöön. 


Pipon tein tosi yksinkertaisen ohjeen mukaan, tosin sitä hieman mukaillen; neuloin resorin 2 oikein 2 nurin, ja tein siitä ohjetta leveämmän, sillä halusin valmiiseen pipoon käännetyn reunan. Kuten siis sanottu, niin tämä oli todella helppo ohje, pipo nimittäin valmistui kahdessa illassa ja vielä vaavin viihdyttämisen ohella. :)



Ja vaikka nyt jo ollaankin maaliskuun puolella, ja täällä on jo kevään merkkejäkin ilmassa, niin pipo on silti päässyt kovaan käyttöön. Oikeastaan siitä on tullut ihan lemppari, ja se on aivan täydellinen huonon hiuspäivän pelastaja. Lisäksi vaikka pipo itsessään onkin melko talvinen, niin tuo herkullinen väri antaa kivan keväisen tuulahduksen. <3

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3