perjantai 7. maaliskuuta 2014

Keväisen vihreää


Tänään vuorossa hieman asiallisempi päivän asu, itseasiassa tuli ihan sellainen olo kuin olisin taas menossa töihin. Mutta ei se äitiysloma nyt kuitenkaan vielä ole ohi, vaan asiallisuus johtuu siitä, että kävimme tapaamassa läheisen päiväkodin johtajatarta. Täällä "kunnallisen" hoitopaikan saaminen on ihan äärimmäisen vaikeaa, ja sen eteen on tehtävä kaikkensa. Ja tämä tarkoittaa siis johtajattaren tapaamista, itsensä kehumista, kirjeen lähettämistä pormestarille ja niin edelleen ja niin edelleen. Huh huh, no ensimmäisen osa aneluprosessista on nyt kuitenkin tehty!


Päälle siis valikoitui perusmustat housut hiukan korkeammalla vyötäröllä ja lyhytmallinen ruudullinen neule. Valkoinen villakangastakki on vaatekaapin vanhoja aarteita, joka löytää tiensä päälle ihan liian harvoin. En edes tiedä miksi, sillä ainakin näin mustan kanssa puettuna, se raikastaa kokonaisuutta kivasti. Kevätauringon kunniaksi kaivoin kaapista myös vihreät ihanuudet, eli &other Storiesin loaferit ja Michael Korsin laukun.

Takki: Zara / Neule: Zara / Housut: Zara / Laukku: Michael Kors / Loaferit: &other Stories
Nyt sitten vaan peukut pystyyn päiväkotipaikan suhteen. Me ei koskaan lotota, joten ehkä tämä voisi olla se meidän lottovoitto! :)

7 kommenttia:

  1. Kiva asu, mukavaa nähdä valkoista ja vihreää; voisi melkein ajatella, että Suomessakin olisi ihan hyvä kokonaisuus tuo alkukeväästä. Paitsi kengät sohjon ym. kestävät. Minua jäi kiinnostamaan tuo päiväkoti systeemi. Voitko kertoa lisää tuosta; Suomessahan on helppoa saada päiväkotipaikka. Miten kauan tuo prosessi kestää? Tai miten aikaisin paikkaa on haettava? Peukut pystyyn teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Täällä tosiaan tuo päiväkotipaikan saamonen on erittäin kiven alla. Kaikki haluaisivat paikan, ja lapsia on paljon enemmän kuin paikkoja. Siksi paikoista taistellaan kaikin keinoin, kuten tapaamalla päiväkodin johtajattaren ja olemalla mielinkielin, kirjoittamalla anelukirjeen pormestarille jne jne. Näin suomalaisesta näkökulmasta tuo tuntuu melko hullulta. Mikäli (ja mitä todennäköisemmin kun) hoitopaikkaa emme saa, joudumme alkaa etsimään joko yksityistä päiväkotia tai esimerkiksi sopivaa perhettä jonka kanssa voisi jakaa lastenhoitajan. Kyllä on kuulkaas sellainen rumba, siellä koti-Suomessa saa taas olla tyytyväinen toimivasta systeemistä! :)

      Poista
    2. Ainiin, ja siis paikkaa saa hakea siinä vaiheessa kun on 6 kuukautta raskautta täynnä, ja paikasta saamme tietää toukokuussa kun kesäkuussa minun pitäisi aloittaa työt. :( Yksi meitä auttava asia on ehkä minun suomalaisuuteni, sillä koska minulla ei ole perhettä lähettyvillä, se katsotaan usein hyväksi syyksi hoitopaikan saamiselle! Mutta katsotaan nyt miten tässä käy!

      Poista
    3. Hei, entäs suomalainen aupair? Olisiko se hyvä juttu? Yksi minun ystävä asuu Kreikassa ja kun hänen lapsensa oli pieni, hänellä oli aina suomalainen hoitotyttö. Heillä on siis turistiyritys ja kesällä töissä oltava lähes kellon ympäri. Tosin lapsi on nyt jo 18 ja hoitajat olivat 90 ja 2000-luvulla...

      Poista
    4. Voi tuo suomalainen lastenhoitaja olisikin aivan unelma, mutta eikös aupairille tarvitsee yleensä tarjota asuinpaikka, eikä täällä meidän 70 neliössä kyllä oikein liikene tilaa. :) Ja vuokrayksiöt ovat tosi kivenalla sekä vuokrat niin korkeat, että kyllä sillekin hoitomuodolle tulisi hintaa, ja siihen tuskin saa paikalliselta Kelalta avustusta. ;)
      Mutta ajatuksena kyllä muuten aivan täydellinen! Olisi ihanaa, kun voisi tuolla tavoin pitää poitsun suomenkielen taitoa yllä… Nyt se jää melko lailla vain minun harteilleni!

      Poista
  2. Toivotaan että minimies saa "kunnallisen" hoitopaikan. :) Ja ehkäpä pojan kaksoiskansalaisuudesta olisi jotain hyötyäkin. :)))) Pian olettekin jo suomessa ja mun eräpäivä lähenee. Iiiik. Toivottavasti pojan lentomatka menee hyvin. Pian nähdään. Sydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, peukut pystyyn! :) Tosiaan pian ollaan siellä, IHANAA!! Pidän peukkuja myös sinulle! Olisi ihana nähdä teidät MOLEMMAT, hih!! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3