sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Jardin des Tuileries



Pariisiin rantautuu joka syksy FIACin (Foire Internationale d'Art Contemporain) järjestämä massiivinen nyky- ja modernin taiteen tapahtuma. Pääosin tapahtuma järjestetään Grand Palaisin lasikuvun kätköissä, mutta myös muita juttuja järjestetään viikonlopun aikana, ja teoksia on esillä myös ulkoilmassa, kuten mm. Jardin de Tuileriessa. 



Niinpä siis säätiedotuksen innoittamina (aamuisen sateen lupailtiin loppuvan) suuntasimme lauantai-iltapäivällä kohti Louvren takana sijaitsevaa puistoa katsastamaan tämän vuoden Fiac!-tarjonta.



Emme tosissaan olleet ainoat, joilla oli tämä samainen idea lauantaipäivän vietoksi, mutta väliäkös tuolla, Tuileriesin puistossa onneksi tilaa riittää, joten ei ahtaan paikan kammo ihan heti kuitenkaan pääse yllättämään. Puisto on palanen sitä tyypillisintä Pariisia, ja tälläkin kertaa kameraan tallentui huomattavasti enemmän kuvia puistosta itsestään kuin sinne tuoduista taideteoksista.



Kuten usein modernin taiteen ja nykytaiteen kanssa, en tälläkään kertaa oikein päässyt samalle aaltopituudelle useimpien teosten kanssa, mutta kaiken kaikkiaan iltapäivä aurinkoisessa Jardin des Tuileriessa oli oikein onnistunut. Auringon vihdoin pilkistäessä pilvien raosta, ilma oli edelleen uskomattoma lämmin ajatellen, että muutaman päivän päästä kalenteri kääntyy jo marraskuulle. Tänä vuonna voi kyllä ihan tosissaan sanoa, että Pariisissa on päästy nauttimaan Keski-Euroopan leudosta syksystä. Tosin säätiedotuksia katsellessa näyttäisi siltä, että tämä lämpöaalto olisi vihdoin lopussa, ja ensi viikolla lämpötila tipahtaisi sinne +13 asteeseen, joka tuntuu hieman normaalimmalta tähän vuoden aikaan nähden.




Mutta siis tänä viikonloppuna saimme vielä nauttia ihanan leudoista syyspäivistä, ja kuten kuvista näkyy, aurinko saa selvästikin ihmiset liikkeelle.







Toivottavasti siellä koti-Suomessakin on ollut kiva viikonloppu! :) 

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä :)
    Vaikka siellä on kaunista ympäri vuoden, niin mun suosikkiaika on just silloin tammikuussa. Ei turisteja oikeastaan nimeksikään, saa ihan rauhassa katsella nähtävyyksiä :)

    Mut mulla oli taas ihan asiaankuulumaton kysymys; Oon jostain syystä alkanut himoitsemaan Célinen laukkua, miten muistan et sulla oli jonkunlainen kassi niiltä? Mua kiinnostais, et miten helposti sielä saa laukun ostettua, onko joku jonotussysteemi yms. Liikkeitä siellä on vissiin kolme kappaletta? Ja lentokentällä (CDG) muistaakseni oli myös.
    Ja se hintahomma on ihan käsittämätön, kukaan ei vissiin tiedä paljon ne laukut maksaa ja ne muuttelee hintoja miten sattuu :) Onko sulla omankäden tietoa?

    Ja hyvää äippälomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Viivi,

      Oot kyllä ihan oikeassa tuossa tammikuussa siinä suhteessa, että turisteja on kyllä huomattavasti vähemmän. Toivottavasti nämä leudot ilmat jatkuvat ja saatte nauttia tammikuussakin kuivasta ja aurinkoisesta Pariisista. :)

      Joo, mulla on tuo Célinen cabas bag. Se tuli viime jouluna paketista... <3 Joo, Pariisissa on kolme liikettä, ja lisäksi tietty Gallerie Lafayettelta, Printempsiltä ja Le Bon Marchélta löytyy brändin ständit. Tuo laukkujen saatavuus riippuu varmastikin hiukan mitä mallia halajat, mutta kyllä uskon, että suurimman osan saat ihan suoriksi mukaasi kaupasta. Viime vuonna kävin muutaman kerran kaihoisasti silittelemässä omaa laukkuani ennen kuin se joulupaketista löytyi, ja ainakin silloin hinta oli joka puolella sama. Nyt en ole hetkeen kyseisen kaupan läheisyyteen uskaltautunut, juurikin välttääkseni tuollaiseti ylitsepääsemättömät haaveet! ;) Hih!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :)

      Mä halajan sitä Célinen Nano- laukkua. Täytyy toivoa, että niitä siellä olisi tarjolla, kun sinne asti päästään :) tai sitte täytyy lentokentällä heti hyökätä sinne liikkeeseen..

      Toivottavasti leuto talvi tosiaan jatkuu ainakin tammikuulle asti, siellä on ollut niin hyvät kelit, että melkein näin suomalaisena on pärjännyt kevättakilla. Toisin kuin ne pariisilaiset, minä ainakin kuolisin kuumuuteen Canada Goosen takissa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3