Vihdoin takaisin kotisohvalla, kyllä se vaan on se paras paikka maailmassa. :) Kotiuduimme pieneltä viikonloppureissultamme puolen päivän jälkeen, ja postilaatikossa meitä odotti ikävä yllätys; kustannusarvio kamerankorjauksesta 320 euroa, ja kysymys haluammeko vielä korjata kameran. Hiukan asiaa googlailtuamme, totesimme saavamme uuden kameran lähes samalla hinnalla, ja niinpä asiasta suivaantuneina päätimme suunnata kaupoille saman tien.
Pariisissa kaupat eivät yleisesti ottaen ole auki sunnuntaisin, lukuunottamatta Champs-Élyséesiä, jossa kaupat pitävät ovensa auki ympäri viikon, kiitos turistien. Pienenä varoituksen sanana tosin täällä vieraileville; jos ei ole ihan pakottavaa tarveta tuonne suunnata sunnuntaina, jättäisin melkein väliin, nimittäin voi taivas sitä ihmispaljoutta! Mutta ihmisvilinästä huolimatta, tämä tyttö on taas onnellinen kameran omistaja, ja mukaan tarttui vieläpä uusi objektiivikin, joten pian päästään taas eroon näistä iphone-kuvista, JIPII!
Tosin vielä olisi muutamat iphone-vedokset tiedossa, sillä nappailimme muutaman asukuvan matkan varrelta taas tällaisesta rennosta sunnuntain univormusta. Kyseinen mekko ei ole vielä ehtinyt vilahtamaan täällä blogin puolella, vaikka hankinkin sen jo elokuussa Suomessa vieraillessani, ja se on ollut siitä lähtien kovassa käytössä, sillä se istuu täydellisesti tällaisen pallovatsankin kanssa. Juurikin tällaisia vaatteita olen yrittänyt raskauden aikana hankkia; jotakin joka mahtuu päälle, mutta tulee olemaan varmasti käytössä vielä raskauden jälkeenkin.
Mekko: Selected Femme / Nahkatakki: Zara / Pipo: Zara / Laukku: Lancel / Kengät: Ash |
Nahkatakki ja cashmere-pipo ovat tämän syksyn löytöjä Zarasta parin kuukauden takaa, ja molemmat ovat osoittautuneet ihan nappiostoksiksi. Nahkatakki tuntuu valikoituvan vaatekaapista päälle harva se päivä ja vähän kaiken tyylisten vaatteiden kanssa. Olen valehtelematta etsinyt tuollaista biker-takkia reilut vuoden päivät,mielessäni tarkka kuva siitä mitä haluan. Olin myös valmis maksamaan takista jopa hieman enemmän, kunhan vain saisin sen mielessäni pyörineen version, mutta sitä ei sitten tahtonut löytyä millään. Kunnes sitten tänä syksynä Zarassa eteeni käveli ehkä lähimpänä kuvitelmissani luomaani versiota vastaava yksilö. Takki on juuri sopivan "rough", pituus on juurikin toiveideni mukainen, vyötärollö keikkuu haluamani vyö eikä takissa ole muuten mitään ylimääräisiä koristuksia. Ja koska kyseessä on Zara, hintakaan ei ollut mikään päätä huimaava! Varmaan on sanomattakin selvää, että tämä tyttö suuntasi lähes riemusta kiljahdellen takki kainalossa kassalle. :)
Cashmere-pipo taas on hurmannut pehmeydellään niin, että sen haluaisi vetäistä joka päivä kutriensa peitoksi. Pipotyyli ei tosin valitettavasti oikein sovellu tuonne minun työpaikani kauluspaitaviidakkoon, joten toistaiseksi se on päässyt käyttöön vain näin viikonloppuisin. Saappaat ja laukku ovat vanhat rakkaudet, joiden viehätys tuskin haalistuu koskaan. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3