perjantai 4. tammikuuta 2013

At 10 000 feet

Kuten jo viimeksi mainitsinkin autolla matkustamisen plussia on, että välillä voi tehdä pieniä kurvauksia ihan minne huvittaa. Lauantaiaamulla sää vaikutti Zürichissä niin ihanan aurinkoiselta, että lähellä siintävät Alpit olivat liian houkuttelevia että ne olisi voinut vain ohittaa. Löysimme mukavalta vaikuttavan, melko pienen laskettelukeskuksen, Engelbergin, ihan matkamme varrelta. Olimme varautuneet tähän äkilliseen lasketteluhimoon pakkaamalla lasketteluvaatteet mukaan, ne kun on niin helppo vain heittää auton takakonttiin. Lasketteluvälineet jätimme kuitenkin kotiin, mutta nehän saa helposti vuokrattua. 

Engelberg on melko pieni laskettelukeskus Alppien mittakaavassa, sinne on helppo mennä jopa vain yhdeksi päiväksi. Pienuudestaan huolimatta korkein huippu ylsi kuitenkin yli 3000 metriin, joten kyllä korkeutta oli ihan riittämiin. Jos vähän haluaa valittaa, niin lumitilanne alemmilla rinteillä olisi voinut olla piirun parempi, ja useat rinteet olivat melko kapeita ja kumpareisia, minä kun taas olen leveiden ja juuri lanattujen rinteiden tai sitten uuden kevyen puuteri lumen ystävä (vali, vali). :-D No mutta pääasia oli kuitenkin päästä ensi kertaa rinteeseen tänä talvena! Kyllä se vaan on kivaa puuhaa! :)

***
Like I already wrote the last time, one the big plus while travelling with the car is that you can stop where you want. On Saturday morning the weather was so nice, and the Alps were so close that it was simply impossible just to pass them. We found a nice, rather small ski center close to the route we were suppose to take. We had prepared for this possible skiing envy already at home, so we had packed the skiing clothes but the other equipment we left home, it´s so easy to rent them anyway.

Engelberg was nice, and even it was quite small, the highest point was 3020 meters. If I have to complain a little bit, I could say that the slope were maybe a little bit too narrow and bumpy, when I love the wide slope and the soft new snow. :)But anyway it was so cool to ski for the first time this winter!  








2 kommenttia:

  1. Me käytii kesällä Itävallan Alpeilla vaeltamassa, ja mä vannoin kun niitä vuorenrinteitä tulin alas, että en ikinä, ikinä laske niitä suksilla :D

    Pysähtyisin varmaan johonkin aitaan kun vauhtiin pääsisi..

    VastaaPoista
  2. Hih!:))
    Kyllä oli mullakin välillä kieli keskellä suuta, sillä olen laskenut koko ikäni lumilaudalla, ja olen nyt vasta muutaman kerran mielenkiinnosta koittanut suksia sitten lapsuuden! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3