Näytetään tekstit, joissa on tunniste Accessories. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Accessories. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Väripaletissa pastellia


Äitienpäivälahjaksi saadut karkinvihreät Repettot pääsivät heti samana päivänä jalkaan lähtiessämme pienelle kävelylle Seinen rantaan ja äitienpäivälounaalle. Olin päässäni ajatellut ensimmäisen äitienpäiväni tietynlaiseksi, ja onneksi sääherra oli tässä kanssani samaa mieltä ja saimme viettää ihanan lounaan aurinkoisella terassilla. Myös rakas poikani ajoitti päiväunensa juurikin tuon lounaan kohdalle, joten saimme nautiskella ruuasta kaikessa rauhassa pienokaisen vedellessä sikeitä vaunuissa.



En olisi varmastikaan itse tullut ajatelleeksi hankkia Repettoja tuollaisessa pastellin vihreässä sävyssä, mutta onhan ne suloiset! Etekin puettuna yhdessä hailakan sinisten farkkulegginsien, sinisen ja vihreän sävyissä hohtavan laukun ja vaaleanpunaisten huulien kanssa kokonaisuus on mielestäni ihanan hempeän pastellinen.



Tuon kameleonttilaukun olen hankkinut muutama kuukausi sitten &other Storiesilta, ja se on niin lemppari. Täältä Pariisin liikkeestä ne menivät alta aika yksikön, tosin minä tilasin omani  netistä jo ennen kuin se edes ehti kauppoihin. Tiedä sitten onko se tuo metallinhohto mikä tätä harakkaa miellyttää vai mikä, mutta jokin tässä laukussa minua viehättää. Viittamainen yläosa on viime kesän alennusmyyntilöyty Majelta. Fiilistelin kyseistä mallistoa jo tässä jutussa, joten olin melko onnekas bongatessani kyseisen vaatekappaleen -50% rekistä...

Viitta: Maje / Farkkulegginssit: Pieces / Laukku: &other Stories / Ballerinat: Repetto / Aurinkolasit: Spektre

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Camoa ja keltaista


Ihana pitkä viikonloppu takana, tosin pääsiäinen hurahti ohi melkein huomaamatta, ensimmäisen ja ainoan suklaamunankin hankin vasta tänään. Kiireisten viime viikkojen vuoksi olimme päättäneet omistaa tämän viikonlopun yhteiselle perhelaatuajalle, ihan vain meidän kolmen kesken ilman mitään sen suurempia suunnitelmia. Niinpä päivät kuluivat kotosalla ja Pariisin katuja tallaamalla. Olimme myös ensimmäistä kertaa pikkuisen kanssa ravintolassa lounaalla, sekä lauantaina että sunnuntaina, ja molemmilla kerroilla saimme syödä kaikessa rauhassa. Kyllä meillä vaan on kuulkaas kiltti poika!

Takki: Second hand / Neule: &other Stories / Farkut: Diesel / Kengät: Anniel / Laukku ja käsikoru: Marc by Marc Jacobs / Aurinkolasit: Spektre


Lauantaina päälle valikoitui vihdoin viime viikolla hankkimani camotakki. Olen metsästänyt takkia enemmän ja vähemmän aktiivisesti viimeisen vuoden ajan, mutta oikeaa kokoa on ollut vaikea löytää. Vintage-kaupoissa olevat yksilöt ovat aina olleet erittäin reilun kokoisia, joten hankinta on aina lykkääntynyt myöhemmäksi, kunnes tällä kertaa Hippy Marketin kätköistä löytyi vihdoin yksi pienempikin yksilö. 


Aurinkolasit ja neule ovatkin jo vilahtaneet Instragramin puolella, sillä neuleen bongasin &other Storiesin mid season alesta muutama viikko sitten, ja aurinkolasit sain perjantaina ihanana yllatyksenä. Olen mallaillut laseja useampaankin otteeseen, joten yllätys oli siis erittäin mieluinen, mutta ehkäpä vielä lasejakin enemmän mieltä lämmittää ihan vain tuo toisen ihana ele… <3


Toivottavasti teilläkin on ollut mukava pääsiäinen, ja voi mia on kerätty alkavaa viikkoa varten! Meillä viikosta tulee lyhyt, sillä torstaina pakkaamme taas laukut ja suuntaamme auton nokan kohti Suomea! Kyllä, auton nokan, luitte ihan oikein; meillä alkaa torstaina nelipäiväinen road trip Suomeen! :)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Harmaan eri sävyjä


Pariisissa ei tänä vuonna ole ollut vielä tietoakaan talvesta, lähinnä tämä on tuntunut sellaiselta pidennetyltä syksyltä. Toisaalta on mukavaa, kun lämpötilat eivät huitele siellä -20 asteessa, mutta kyllä välillä noiden sateisten ja harmaiden päivien tilalle voisin hyvinkin ottaa muutamat kireät pakkaset ja lumimaiseman. Noh, tänään Pariisi kuitenkin esitteli taas niitä Keski-Euroopassa asumisen hyviä puolia, sillä lämpömittari näytti varmastikin ainakin +10 astetta, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. 



Tällaisella ilmallahan olisi ihan syntiä jäädä sisälle märehtimään, joten pakkasimme pikkumiehen vaunuihin ja lähdimme vaeltelemaan pitkin Pariisin katuja. Kiertelimme pitkin Marais'n pikku katuja, söimme juutalaiskorttelissa maailman parhaat falafelit ja lopulta vaeltelimme pitkin Seinen rantaa Starbucksin chai lattet kourassa. Ihana sunnuntaifiilis! :)




Takki: Zara / Neuletakki: Kookai / Farkut: Diesel / Kengät: Ash / Korvalaput: Collection Printemps



Vaikka aurinko jo melko paljon lämmittikin, tuuli oli silti syksyisen vilpoinen, joten kyllä kelpasi kaivaa kaapista alesta löytyneet korvalaput, (vitsit muuten mikä sana, oli ihan pakko vielä tarkistaa Google-kuvahaulla, että kyseinen sana on oikeasti olemassa, hih) ja niiden kanssa sitten painelin siis ympäri Pariisia niinkuin pieni harmaa Minni Hiiri. :) "Harmaa kuin hiiri" voi helposti olla melko tylsä, mutta kun yhdistelee erilaisia kangasmateriaaleja, harmaa herää mielestäni ihan erilailla eloon. Tosin se ei nyt näytä kyllä välittyvän kovin hyvin näistä kuvista, tarviipa antaa hiukan noottia tuolle minun hovikuvaajalle. ;)


Toivottavasti teilläkin on ollut aurinkoinen sunnuntai, se antaa ihanasti energiaa alkavaan viikkoon! <3

maanantai 27. tammikuuta 2014

Echarpe au motif pied-de-poule


En ole koskaan availlut niin paljon paketteja kuin lähiaikoina, kiitos tuon pikkumiehen. :) Paketeista on toinen toisensa jälkeen löytynyt mitä ihanimpia vaatteita pikku kundille, niin kuin asiaan tietysti kuuluu, mutta pakko myöntää, että sydäntä lämmitti myös melko paljon, kun yksi ranskatar-ystäväiseni kiikkuttikin vuorostaan lahjan uudelle äidille. <3 Paketista paljastui kuvissa näkyvä ihanan muhkea kukonaskelkuvioinen huivi.  Lahjaan liittyy myös hauska taria, sillä ystäväni työskentelee Diorilla, ja kukonaskelkuviostahan on tehnyt ikonisen juuri Christian Diorin vuonna 1959 suunnittelemat kengät. Ihmekös siis, että ystäväiseni oli valinnut juuri tuon huivin.


Minä olen aina ollut hieman hurahtanut kukonaskelkuvioon, tai ranskalaisittain kutsuttuna pied-de-poule -kuvioon, ja nyt ihastukseni pääsi taas valloilleen uuden huivin ansiosta. Mustavalkoinen on aina tyylikästä, ja tuollaisena selkeänä kuvioina se tuoma särmää niin asuun kuin asuun. Itseasiassa housutkin ovat pienempää pied-de-poule -kuosia, se ei vain valitettavasti kuvista oikein käy ilmi… :(

Huivi: Promod / Takki: Comptoir des Cotonniers / Housut: Zara / Kengät: Sonia Rykiel / Hanskat: H&M
Mutta siis kuten sanottu, kaulan lämmittämisen lisäksi huivi lämmitti myös sydäntä sen verran, että taidanpa ottaa kaveristani mallia, ja seuraavalla kerralla vauvan syntyessä lähipiiriin taidankin muistaa vauvan sijasta uutta äitiä… Muut pitävät kuitenkin huolen siitä vauvan muistamisesta. ;)

***
Instead of bringing something for the new baby, one of my friend brought something for the new mother. :) I LOVED THE GESTURE AND THE SCARF!!!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Keltaisilla yksityiskohdilla maustettuna


Pariisi on edelleenkin niin syksyisen näköinen; ei kyllä helposti arvaisi, että kalenterista käännettiin sivu jo joulukuun puolelle. Toisaalta taas erityisesti tänä vuonna leudot joulukuun ilmat ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä tuo takkien sulkeminen alkaa olemaan minulle koko ajan haastavampaa ja haastavampaa, heh! Onneksi vaatekaappiini on löytänyt tiensä muutama viitta, jotka vielä mahtuvat kiinni, joten ei sentään tarvitse hytistä vilusta. Sunnuntaina päälle valikoitui viime talven alennusmyynneistä löytynyt Mangon ruudullinen viitta. Ruudun kaveriksi lisäsin pieneksi tehosteeksi 3/4-hihaisen neuleen alle vilkkumaan mustavalkoista raitaa, jota vielä korostin sinapinkeltaisilla nahkahanskoilla.


Nahkahanskat ovat muuten ihan sävy sävyyn Dr. Martensien tikkausten kanssa. Tosin tätä yksityiskohtaa ei varmaan kyllä huomaa kukaan muu kuin tämä tyttö itse, hih! 


No huomaa tuota hanskojen mätsäystä kenkien tikkauksiin kukaan tai ei :), hanskat kuitenkin jo itsessäänkin herättävät varmasti huomion. Tällaiset pienet jutut ovat mielestäni aina kiva keino piristää muuten yksinkertaista asukokonaisuutta. Toki mustavalkoisen ja farkun yhdistelmä toimii jo ihan yksinäänkin, mutta  pienet yksityiskohdat tuovat aina mukanaan sellaista pientä jujua...
Viitta: Mango / Farkut: Asos Maternity / Neule: Zara / Trikoopaita: H&M / Kengät: Dr. Martens / Huivi: Lafayette Collection / Hanskat: H&M / Laukku: Lancel

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vaaleanpunaiset angoraunelmat


Vaaleanpunainen on palannut viime aikoina tuonne näytösten lavoille, mutta minulle se on aina ollut hiukan vaikea väri. Toisaalta etenkin sellainen tosi hailea kanervan sävy on aina viehättänyt, mutta jotenkin koen aina, että erityisesti vaaleiden hiusten kanssa vaaleanpunaisen kanssa pitää olla ihan super varovainen... Jotenkin siitä saattaa niin helposti tulla hiukan sellainen barbie-fiilis, joka ei sitten ainakaan omasta mielestäni ole kyllä millään lailla mairitteleva. :)



Nyt sitten kuitenkin ihastuin H&M:ltä bongaamiini vaaleanpunaisiin angora-unelmiin, joissa vaaleanpunainen on hauskasti yhdistetty yhteen lempiväriini eli tuollaiseen sinapin keltaiseen. Tämä yhdistelmä karkottaa mielestäni kaikki beibi- ja barbie-vibat, ja vaaleanpunainen saa ihan uuden fiiliksen.



Täällä Pariisissakin on viime päivinä lämpötilat vain jatkaneet tippumistaan, ja tuuli tuntuu menevän aivan suoraan luihin ja ytimiin, joten tuo angoran tuoma lämpö on enemmän kuin tervetullut. Uloslähtiessä tekee mieli vain lähinnä kietoutua päästä varpaisiin kaikkeen pehmeään ja lämpimään, ja paljastaa kylmälle tuulelle vain pieni nenänpää. :)


Käteen tarttui Vanessa Brunon laukku, jonka materiaalin ja värityksensä puolesta olen oikeastaan aina mieltänyt "kesäkassiksi", mutta jostain syystä se tuli nyt mieleeni ja kaivoin sen jo talvitelakoilta tuohon käsipuoleen roikkumaan ja taidanpa pitää sen vielä tuossa lähistöllä enkä päästä ihan vielä takaisin talviunille.
Takki: Zara / Farkut: Asos Maternity / Pipo ja huivi: H&M / Laukku: Vanessa Bruno / Kengät: Jonak


Mites siellä koti-Suomessa, jokos ensilumi on maassa? <3

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Under my umbrella


Rikoin viimeisen sateenvarjoni viime sunnuntaina, ja turhautuneena heitin sen roskiin. Maanantai ja tiistai on ollut melko aurinkoisia, joten en ajatellutkaan koko kapistusta, mutta yllättäen se kaipuu iski tänään illalla kävellessä sateessa töistä metrolle. Metroon päästessä olin kuin uitettu koira, ja kotiin päästessä kuin jääkalikka, kun olin viettänyt metrossa tunnin märissä vaatteissa. Onneksi kotona odotti höyryävän kuuma keitto, joten se vähän nosti suupieliä ylöspäin! :) Tällä kertaa en kuitenkaan unohtanut sateenvarjokaipuutani, vaan illallisen jälkeen aloin googlettamaan sateenvarjovaihtoehtoja.

Sateenvarjojen suhteen mietin aina sitä hinta-laatusuhdetta. Sorrun usein ostamaan halpoja varjoja, jotka pamahtavat ympäri ensimmäisestä tuulen puuskasta, tai kuten viimeinen tapaukseni, ei vain yhtäkkiä suostu aukeamaan ollenkaan. Yksi syy miksi myös usein suosin halvempia varjoja, on se, että ne ovat usein pienempiä, ja mahtuvat kätevästi kassiin. Isommat varjot ovat varmasti vahvempia (ja myöskin kalliimpia), mutta minua ärsyttää se, että niitä joutuu aina kantamaan kädessä. Etenkin, kun usein jo se, että sinulla on sateenvarjo mukana varmistaa sen ettei sadetta tulekaan ollenkaan (uskon tähän vakaasti :-D). Nyt olen kuitenkin tämän päväisesti kimpaantuneena päättänyt hankkia kaksi isompaa varjoa,yhden kotiin ja yhden töihin, ja kolmannen pienemmän varjon ihan vain kaiken varalle laukkuun. Tämän hankinnan jälkeen luultavasti Pariisissa ei enää tänä syksynä sada… :)

Katsokaapas mitä kaikkea löysin! 



Löytyy romanttisia kukkasia...




Tai perinteistä ruutua ja raitaa...



Läpinäkyviä malleja...


Tai palloja ja muita kuvioita...

Nyt tuli valinnan vaikeus... :)