Näytetään tekstit, joissa on tunniste Decoration. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Decoration. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Notre chambre


Täällä blogissa onkin jo näkynyt suurin osa tästä meidän "uudesta" kodista, ja nyt ajattelin vielä vilauttaa hiukan tuota meidän makuuhuonetta, kun sielläkin ovat tavarat alkaneet vihdoin löytää omalle paikalleen. Tämä asuntohan oli remontoitu juuri ennen meidän muuttoa, joten sen suhteen emme joutuneet itse hommiin. Makuuhuoneesta tosin tuli sitten kuitenkin poikkeus, sillä kuten varmasti monille vanhoissa taloissa asuville on tuttua, äänet kantavat helposti seinien läpi. Meillä tilanne oli aivan sietämätön, sillä makuuhuoneemme on naapurin olohuoneen vieressä, ja välissä olevassa seinässä ei ollut minkäänlaista äänieristystä, toiselta puolelta tulevat keskustelun äänet ja musiikki tuntuivat tulevan lähes samasta huoneesta. Yritäpä siinä nyt sitten nukkua, kun tuntuu, että makuuhuoneessa olisi viisi kaverusta vaihtamassa kuulumisia muutaman oluttölkin ääressä… :(



Onneksi vuokranantajamme ymmärsi tilanteen, ja osallistui kustannuksiin, jotta saimme seinään uuden äänieristyksen. Tämä äänieristys rakennettiin vanhan seinän "päälle", joten eristyskerroksen jälkeen jouduimme siis maalauspuuhiin, jotta seinään saatiin uusi pinta. Samoihin aikoihin silmiini osui Piet Hein Eekin kiva tapetti, ja sain idean sängyn päädyn "rakentamisesta" tapetoimalla. Sehän meni siinä samalla remontoidessa, ja tuollainen kulunut puinen kuosi antaa  mielestäni makuuhuonelle kivan skandinaavisen fiiliksen.





Yksi asuntomme ihanimmista yksityiskohdista on makuunuoneessamme oleva vanha marmorinen takka. Tosin se ei ole enää toiminnassa, mutta onhan se silti ihanan näköinen, ja tulen loimun olen korvannut suurella määrällä kynttilöitä. :) Takan päälle, arvoiselleen paikalle, on päässyt pahvinen hirven pää, jonka löysin aikoinani Fleux -nimisestä sisustuskaupasta, josta aiemmin jo kirjoittelinkin. Samoin sängyn molemmin puolin olevat metalliset kirjaimet kuuluvat Fleux'n valikoimiin.




Pariisissa, jossa asunnot ovat pieniä, jokainen mahdollinen säilytystila on kullan arvoinen. Niinpä meidänkin asunnossamme jokainen vapaa kulma ja nurkkaus ovat täytetty laatikoilla, arkuilla ja hatturasioilla erilaisten tavaroiden säilytystä varten. Yksi parhaista säilytysratkaisuistamme on uusi sänkymme, jonka "kansi" aukeaa, ja sisältähän paljastuu aivan valtavasti tilaa. Tämä on salaisuus takkikokoelmani säilytykseen, hih! :)



Ainut juttu, mitä makuuhuoneemme vielä kaipailee olisi kattolamppu, mutta sopivaa ei vain tunnu löytyvän. Niinkuin alla olevassa kuvassa näkyy, katossa olisi erittäin oiva paikka lampulle, koukkukin jo valmiina, vain itse lamppu uupuu… Ideoita otetaan ilolla vastaan? ;)


torstai 6. helmikuuta 2014

Vauvahuoneen hienosäätöä


Jipii, Ferm Livingiltä tilaamani tavarat tulivat tänään ja nyt päästään vihdoin tekemään viimeinen silaus babyn huoneeseen. Herra on siis elellyt nyt pari kuukautta "keskeneräisessä" huoneessa, mutta liekö tuo nyt haitannut, sillä pääasialliset huoneessa suoritetut toiminnot ovat olleet lähinnä vaipanvaihtoa ja nukkumista. Kyllähän se taitaakin niin olla, että melkein ekan vuoden verran tuo huoneen sisustus taitaa olla enemmän äidin iloksi. :) Mutta toivottavasti sitten myöhemmin myös pikkumies viihtyy siellä hyvin!




Paketista löytyi tällä kertaa torkkupeitto, virkattuja viirejä seinälle ja avaruusalus -sisustustarra kaapin oveen. Näiden jälkeen ei tarvittaisi enää kuin pieni hetki ompelukoneella, ja huone olisi valmis, mutta tuollaisen hetken järjestäminen pikkuherran kanssa ei olekaan ihan niin helppoa! :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kurkistus olohuoneeseen


Sain viime viikolla vihdoin hankittua haluamani tyynyt olohuoneen sohvalle, ja muutenkin kaikki alkaa vihdoin olemaan hankittuna ja omalla paikallaan... Muuttohan oli toukokuussa, joten eihän siihen mennyt kuin vaatimaton puolisen vuotta, heh! No, mutta joka tapauksessa, nyt sitten vihdoin päätin myös raottaa meidän  olohuonetta hieman täällä blogin puolella. Kuten kuvista voi päätellä, suosin sisustuksessa, yllätys yllätys, vaaleita sävyjä ja paljon puuta. Ranskalaiset ystävämme jaksavat aina huomauttaa, että tähän asuntoon astuessa tietää, että asukas on skandinaavi. Mutta sehän on pelkästään hyvä asia, eikös vain?




Tämän taulun olen ostanut jo vanhaan asuntoon, mutta siihen ei millään tahtonut löytyä sopivia kehyksiä, kunnes muutama kuukausi sitten silmäni osuivat ranskalaisen Kozielin kehyksiin, jotka tyylinsä puolesta istuvat täydellisesti taulun tyyliin, ja sävynsä puolesta taas meidän olohuoneeseen. :)



Kesällä sohvaa koristivat värikkäämmät sohvatyynyt, mutta nyt jotenkin ilmojen kylmetessä ja päivien pimentyessä aloin kaipaamaan maanläheisempiä sävyjä. Ja tiedä sitten johtuiko se kylmästä ilmasta vai mistä, mutta tyynyostoksilla mukaan tarttui myös tuo karvainen ystävä. :)







Tässä asunnossa televisio löysi paikkansa seinältä, ja pohdin pitkään mitä sijoittaisin TV:n alapuolelle, kunnes vastaus löytyi Muuton-moduuleista. Näiden moduulien idea on mielestäni aivan nerokas, sillä niistähän saa helposti muokattua niin tilaan kuin tilaan sopivan kokonaisuuden. Tällä hetkellä asustamme 70 neliötä Pariisissa, mutta eihän sitä tiedä vaikka hamassa tulevaisuudessa löytäisimme itsemme joskus Suomesta omakotitalon omistajina. Oli kodin koko sitten mikä hyvänsä, Muuto-sarjalle tulee varmasti aina käyttöä, koska sitä voi tarpeen tullen laajentaa ja muokata mielensä mukaan! Me like!! Ainuona miinuksena on, että en ole vielä keksinyt minne piilottaisin  nuo kodin ikuiset rumentajat, eli pakolliset elektroniset laitteet, kuten DVD-soittimen, TV-boksin ja internet-boksin. :(

Karttapallon pohjassa olevassa tarrassa on kirjoitettu "Use only for decoration purpose". Minä käytän tätä myös haaveiluun... <3




Artekin tuoli on "ennakkoperintöä" vanhemmiltani uudella verhoilulla. Tuoli on itseasiassa yksi kahdesta, mutta toinen on majoitettu tällä hetkellä B:n äidin luokse, sillä olohuoneessa loppuivat yksinkertaisesti neliöt kesken. Ehkäpä sitten joskus sinne tulevaisuuden omakotitaloon...? :)
 



Tässäpä siis pieni kurkistus olohuoneeseemme. Mitäs pidätte?

tiistai 5. marraskuuta 2013

Sneak-peek: la chambre du bébé

Pariisissa on ollut tänään oikea syyspäivä, taivas on ollut harmaana aamusta lähtien ja sade on ropissut ikkunaan lähes taukoamatta. Kuten joku on ehkä Instagramista huomannut, olen nyt ollut äitiyslomalla reilun viikon, joten siis päivät ovat nyt täynnä omaa aikaa. Tänään ei juurikaan huvittanut näyttää nenää ulkosalla, joten päätin vihdoin tarttua tuumasta toimeen, ja yrittää saada tuota vauvan huonetta taas astetta valmiimmaksi. 


Elikkäs tässä pieni sneak peek meidän tulevan bébén huoneeseen. Väreiksi valitsimme huoneeseen tuollaisen raikkaan limen vihreän mustalla ja denimin sinisellä maustettuna. Halusin jotakin reipasta ainaisen beige-valkoisen tai vauvan sinisen sijaan, ja olen kyllä erittäin tyytyväinen valintaan. Tähti-tapetti löytyi Lastenhuone.fi:stä, mutta normaalin pystysuoran sijaan laitoimmekin sen boordiksi keskelle seinää, ja rajasimme alueen valkoisilla puuripoilla.


Tuon Marimekon Iltavilli-kankaan ostin jo kesällä Suomen vierailulla, mutta ompelukoneen puuttuessa toteutus on antanut odotuttaa itseään aina tähän päivään asti. Viikonloppuna sitten vihdoin päätin, että olisihan se kätevää jos kaapissa olisi oma ompelukone kaikkia pikku juttuja varten, ja nyt sitten olen Ikea-ompelukoneen uusi omistaja. Tulin siihen tulokseen, että tällaisen ompelelijan, kuten minä, jolla suoritukset jäävät yleensä noihin suorakaitaleiden muotoisiin verhoihin ja tyynyihin ja ehkä ajoittaisiin housujen lyhentämisiin, Ikean ompelukone on varmastikin ihan riittoisa, ja ainakin nyt tämän ensimmäisen rupeaman jälkeen olen hankintaani erittäin tyytyväinen. Suoraommel ja sik-sak sujuivat kuin tanssi, kone on helppo käyttää, joten eipä ole pahaa sanottavaa.

Tässä on taas toteutettu sitä tärkeimmät hankinnat ensiksi -periaatetta, sillä kyllähän jättikokoinen pupu kuuluu ehdottomasti sille "tärkeimmät hankinnat" -listalle :)


On muuten hassua, että mitä kauemmin asun poissa Suomesta, sitä vahvemmin kotonamme näkyy suomalaisuus. Ehkäpä se on jonkinlainen alitajuinen koti-ikävän lievittämiskeino, tiedä sitä sitten, mutta onhan se myös hyvä että tuo vatsatyyppikin totutetaan heti suomalaisiin juuriin. :)


Kyseessä on siis todellakin vasta ensikurkistus, sillä to do -listalla on vielä monta juttua; hoitopöytä loistaa tyhjyyttään ja lattia odottaa maton valmistumista. Lisäksi Fatboy pitäisi laittaa tilaukseen ja B:lle ja porakoneelle olisi vielä hieman hommia. Mutta sen jälkeen se taitaisikin sitten olla siinä! Voilá! Noh, mitäs sanotte ensivaikutelmasta? Ollaanko menty ihan metsään, vai luuletteko että huoneesta tulee vielä ihan kelpo vauvan huone?

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

DIY: tuunattu porrasjakkara



Kuten sanottu, minuun on nyt pistänyt ihan hirveä kodinjärjestely- ja sisustusbuumi. Tiedä sitten onko se raskauden aiheuttamaa kodinrakennusviettiä vai jotain muuta, mutta sen avulla on nyt jo laitettu eteinen lähes tulkoon valmiiksi, makuuhuone on saanut kauan kaipaamansa sängynpäädyn, ja nyt viimeisimpänä Ikean vanha porrasjakkara sai uuden freesimmän ilmeen. B-raukka on myös joutunut väkisinkin tämän vimman uhriksi, sillä  tietysti automaattisesti odotan, että se toinenkin on yhtä innokas saamaan keltaisia raitoja porrasjakkaraan, joten perjantai-ilta maalikaupassa on siis ihan normi juttu! Hih! ;-D 


Tuo varmasti monen muunkin kodin vakiokalustoon kuuluva Ikean Bekväm-porrasjakkara sai muuttomme yhteydessä kokea hieman kovia, ja edellisestä valkoisesta maalikerroksesta ei ollut jäljellä muuta kuin surullisen harmaa pinta monilla mustilla kengän jäljillä maustettuna. Jostain kumman syystä se nyt tällä viikolla alkoi ärsyttävästi osua silmiini harva se päivä, joten perjantain kunniaksi päätin hieman freesata sen ulkomuotoa. Koska keltainen väri on nyt ottanut vallan eteisessämme, ja juuri siellä tuon porrasjakkarankin paikka sijaitsee, päätin antaa jakkaralle uuden valkoisen maalikerroksen muutamilla keltaisilla yksityiskohdilla maustettuna. 



Tällaiset lyhyet ja helpot sisustusjutut ovat kivoja, sillä toteutukseen ei mene muutamaa tuntia kauempaa, joten riski on pieni, että projektit jäävät inhottavasti roikkumaan, kun innostus ajan kuluessa alkaa laskemaan. Niinpä siis parin tunnin maalaustyön tuloksena, meillä on nyt uudistunut jakkara eteisessä, joka näyttää siltä kuin se olisi dipattu jaloistaan keltaiseen maalipurkkiin, ja pinnalle olisi pyyhkäisty raikkaat vauhtiraidat. :)

perjantai 6. syyskuuta 2013

Vinkkiä sisustusshoppailuun



Niin kuin aiemmin jo lupailin, niin nyt olisi sisustusshoppailuvinkkiä luvassa. Löysin nimittäin sisustajan seitsemännen taivaan Pariisin Le Marais'lta viime viikonloppuna. :) Olen aiemmin vieraillut pariinkin otteeseen kyseisessä liikkeessä, ja liikkeestä poistuessani kyllä huomannut, että tien toisella puolella sijaitsee samanniminen liike, mutta kiireisenä kuitannut tämän olan kohautuksella, että tuskinpa sieltä paljon mitään uutta voi löytyä... voi kuinka olinkaan väärässä! (Varoituksena tosin sanottakoon, että saattaa olla, että tämä ääretön hehkutukseni johtunee osoittain myös siitä sisustus- ja kodinrakennuskärpäsestä, joka minua on nyt viime viikkoina purrut erittäin vakavasti! :-D 


Tämä sisustustaivas kantaa siis nimeä Fleux, ja se löytyy heti Hôtel de Villeltä BHV tavaratalon takaa osoitteesta 39+52 rue Croix de la Bretonnerie. Ja kuten sanottu, älkää jättäkö vierailua siihen ensimmäiseen liikkeeseen, niinkuin minä tein. Toinen liike on jo itsessään ehdottomasti vierailun arvoinen, ja liikkeen perältä löytyy kuin salakäytävänä ovi kolmanteen liikkeeseen. Kun nämä on tullut kahlattua läpi, voi toisesta liikkeestä ulos tullessaan kääntyä oikealla ja pienen kulman takaa löytyy vielä neljäskin kauppa. Samalta kadulta löytyy siis kaiken kaikkiaan neljä eri liikettä, joissa kaikissa valikoima vaihtelee keskenään. 



Tuo kolmas liike, jota on siis aivan mahdoton huomata kadulla seistessä, painottuu voimakkaimmin huonekaluihin. Ihastukseni juurikin tähän liikkeeseen johtuu muun muassa siitä, että se ratkaisi vihdoinkin pulmani sohvapöytämme suhteen! Minulla on ollut ehkä jopa liiankin selvä kuva mielessäni siitä, mitä tältä kyseiseltä pöydältä odotan, ja tämä on mitä luultavamminkin venyttänyt ja vaikeuttanut löytöprosessia. Mutta nyt voin siis hymyillä onnellisena, sillä unelmieni sohvapöytä on vihdoin paikallaan olohuoneemme keskiössä. :) 

Pieni sneakeak uudesta sohvapöydästämme vasemmalla ja yllä tapettimallisto, josta löysin TÄYDELLISEN tapetin sängynpäätyyn!

Mutta siis ehdottomasti vinkiksi Pariisiin matkaaville tämä vakuuttava sisustajan quattro. Kuten sanottu tuon kolmannen liikkeen huonekaluja voi olla vaikea yrittää ängetä matkalaukkuun, mutta loput liikkeet ovat ihastuttavan sekalainen kokonaisuus kaikkea pienistä persoonallisista sisustustavaroista astioihin, valaisimiin, sisustustekstiileihin ja muotiin, joten matkalaukkuihinkin mahtuvia kotiinviemisiä löytyy ihan varmasti! :) 


Minulla ainakin jäi vielä monta juttua kutkuttamaan takaraivoon... :) Liikkeeltä löytyy myös nettikauppa, mutta valitettavasti ainut saatavilla oleva kieli on ranska, ja uskoisin, että toimituksetkin ovat vain Ranskaan, mutta kyllähän noista kuvista hiukan saa käsitystä siitä, mitä liikkeet pitävät sisällään.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pieni pala kotia


Pariisissa on ollut tänään ensimmäinen sadepäivä miesmuistiin, ja hassua kyllä nautein siitä täysin siemauksin. Olipas ihana vetäistä villasukat jalkoihin, nautiskella höyryävää teetä ja puuhailla kotona kaikkia pikku juttuja, jotka kesähelteiden vuoksi ovat jääneet vähän roikkumaan. Aamuteen jälkeen pääsin kaktusten kimppuun, jotka pääsivät vihdoin niille tarkoitettuihin lasikulhoihin, ja täydellinen paikka kaktustarhalle löytyi eteisen käytävälle sijoitetun Muuton Stacked hyllymoduulin päältä.
Minus Tion In the neighboorhood -lehtiteline ja ovenkahvojen hommaa hoitavat pääkallot :)
Sophie Griotton taulu sopii värimaailmaltaan hyvin eteisen keltamustaan joukkoon.
 Puutarhahanskojen jälkeen käteen tarttui virkkuukoukku ja taioin nopsasti matonkuteista pirteän keltaisen pienen korin, sillä eteisen pöytä on jo pitkään kaivannut paikkaa kynille Hayn muistilappujen viereen. Keltainen matonkude odottaa itseasiassa pääsyä eteisen mattoon, mutta tämä projekti on hieman jäissä, sillä musta matonkude on lopussa. 
Hieman rähjääntyneet puupatsaat ovat muistoja matkoilta, ja Hayn käden viereen on päässyt mummun vanha puuterirasia.
Eli siis koti on taas yhden askeleen lähempänä valmista. ;) Kuten jo sanottu niin eteisen mattoprojekti on siis vielä kesken, samoin kuin Suomesta hankittu Marimekon Mehiläispesä -kangas odottaa vielä seinälle pääsyä. Tuo meidän eteinen on ollut aika haastava projekti, sillä tila on pitkulaisen käytävän mallinen, joten neliöiden tehokas käyttö ei ole ollutkaan sieltä helpoimmasta päästä. Lopulta kuitenkin sopivan kapeat huonekalut löytyivät, ja kunhan viimeisetkin hienossädöt ovat valmiita, lupaan laittaa kuvia koko tilasta.

Huomenna onkin sitten taas sateen jälkeen luvassa auringon paistetta! Ei se kesä vielä näihin sateisiin loppunut... :) 


Kivaa viikonalkua kaikille! <3