Huh, hellettä

Huh huh, lämpömittari huiteli viime torstaina Pariisissa lähellä +30 astetta, ja töistä kotiin saapui, molemmat metroissa tahoillaan lähes tunnin hikoillut, kiukkuinen pariskunta. Niinpä päätimme vaihtaa kevyempää päälle, pikkuinen vaunuihin, ja hop hop, koko perhe ulos tuulettumaan. Lopulta löysimme itsemme terassilta nautiskelemassa lasilliset virkistävän kylmää kuohuvaa. Melko mukava päätös siis tukalalle torstain kuumuudelle! :) Viikonloppu täällä mentiinkin sitten sateisissa merkeissä, ja siihen päälle vielä sunnuntain ratoksi tavallista ärhäkämpi kesäflunssa, hitto että kiukuttaa! Nyt pitää vain toivoa, etten onnistu tartuttamaan tätä ärsyttävää tautia tuohon pikkumieheen enkä myöskään tuohon suurempaan, sillä seuraava viikonloppu täällä Ranskassa on pidennetty versio (kiitos 14. heinäkuuta vietettävän kansallispäivän), ja me suuntamme tuonne Atlantin rannikolle sitä viettämään. Koputetaanpas nyt varmuuden vuoksi puuta, sillä näin siis suunnittelemme, jos emme ole vielä sairaana... :(

Se on muuten hassu juttu, että lähes tulkoon aina kun Suomessa aurinko hellii, niin täällä sataa vettä, ja samoin myös toisin päin. Niinpä siis olemmekin saaneet täällä nautiskella hyvinkin aurinkoisesta kesäkuusta, kun taas siellä koti-Suomessa ollaan ilmeisesti kärvistelty koleassa säässä. No, nyt sitten vihdoin Suomessa saadaan nauttia helteistä, kun taas tänne on luvattu sateisempaa viikkoa. No, nyt ei kyllä tässä flunssan kourissa ollessa paljon vesisateet haittaa, mutta toivottavasti viikonlopuksi taivas taas selkenisi.

No, mutta palataanpas nyt helletorstaihin, ja sen vilpoiseen helleasuun. Kevyt puuvillapaitis on löytö Zaran tämän kesän alennusmyynneistä -50% hinnan pudotuksella. Olen vuosi toisensa jälkeen yllättynyt täällä Pariisissa siitä, että alennukset tuotteissa ovat melko suuria heti alusta lähtien... Esimerkiksi -20% juttuihin ei täällä oikeastaan törmää ollenkaan, ja parin ensimmäisen aleviikon jälkeen hintoja pudotetaan ennestään. Esimerkiksi vauvalle löysin viime viikon lopulla juttuja jo -70% alennuksella. No, mutta siis kauluspaita lähti mukaan, sillä beigen värinsä ja raidallisen kuosinsa ansiosta se menee mielestäni kivasti niin tällaisessa rennossa kokonaisuudessa, kuten myöskin töissä hieman virallisempien vaatteiden kaverina. Shortsit ovat Oyshosta jo parin vuoden takaa, mutta ne ovat hieman unohtuneet kaapin perukoille, sillä nuo lahkeet eivät oikein tahdo kevyen materiaalinsa johdosta pysyä käärittyinä, ja suorina ne taas ulottuvat ihan polven tasolle. Nyt sitten vihdoin reippaana tyttönä sain aikaiseksi kursittua pienet piilo-ompeleen tuonne käännöksiin, ja ainakin nyt yhden illan kokemuksen perusteella voin sanoa, että lahkeet pysyivät hyvin menossa mukana. :)

Hups, reppu on unohtunut auki... :)

Sandaalit kuuluvat taas tämän kesän alelöytöihin, ne bongasin jo pre-saleista Other Storiesin nettisivuilta. Kyseessä oli aivan muutama jäljellä oleva pari, ja jo pari päivää tilauksen näpyttelyn jälkeen huomasinkin, ettei kenkiä enää ollut nettisivujen tarjonnassa. Tällä kertaa kannatti siis tehdä nopeita päätöksiä. :) Nuo platform-pohjaiset kengät jakavat varmastikin melko paljon mielipiteitä, mutta minun silmääni ne yleensä miellyttävät. Niiden kanssa saa myös helposti niitä usein kaivattuja lisäsenttejä ilman, että pitää hoiperrella ihan järjettömissä koroissa. Selässä keikkuva Baggu-reppu on saatu ystäviltä lahjaksi. Aivan paras kesäkassi!! <3

Paitapusero: Zara / Shortsit: Oysho / Sandaalit: &OtherStories / Reppu: Baggu / Sormus, kaulakoru ja aurinkolasit: &Other Stories

Arki on polkaistu käyntiin

Täällä on nyt reilu pari viikkoa työelämää taas takana, ja aika onkin lähinnä mennyt uuteen elämän rytmiin totuttautuessa. En olekaan tainnut mainita täällä blogin puolella meidän varsinaisesta onnenpotkusta, sillä kaiken lastenhoitojahkailun jälkeen löysin ihanan suomineitosen, joka kesän ajan hoitaa meidän pikkumiestä kotona. Voinkin sanoa, että töihin paluuta helpotti ihan sanattoman paljon tieto siitä, että pikkuinen saa olla kotona vielä muutaman kuukauden, ja iso plussahan on tietty vielä tuo suomen kielen jatkaminen "pääkielenä" vielä hieman pidempään. On se muutenkin ihan hassu juttu, että suomalaiseen tyttöön vain jostakin syystä luottaa niin paljon helpommin kuin muihin, sillä tytön tavattuani ja pari päivään hänen kanssaan vietettyäni olin aivan varma, että löysimme parhaan mahdollisen ratkaisun. Mielipiteeni on vain vahvistunut päivittäin töistä kotiin palattuani, kun olohuoneen lattialla on vastassa leveästi hymyilevä pikku poika, jolla näyttää kaikki olevan vallan mainiosti. :) Välillä olen jopa tuntenut hölmön pistoksen mielessäni, että kaikki tuntuu olevan niin hyvin, että mahtaakohan kaveri ihan unohtaa äitinsä, mutta sitten viime viikolla sydämeni meinasi aivan pakahtua, kun kotona vastasi oli pikkuinen kädet ojossa minua kohti, ja aivan ensimmäistä kertaa. <3

Tuo yllä oleva palapelikuva on kooste Instagramin viimeisimmistä kuvista (cestmavie_riikka), kummasti nuo elämän kohokohdat pyörivät tuon pikkuisen ympärillä! <3

1. rivi vasemmalta oikella: Tässä vielä autuaasti mammalomalla / Aamuinen Eiffel-torni / Päivä B:n henkilökohtaisena shopping assistenttina
2. rivi vasemmalta oikealle: Eka päivä töissä, ARGH / Pieni murunen nukahti ptikän päivän jälkeen syliin / Casual Fridayn aamutossut ja pyjamahousut
3. rivin reunakuvat: Viikonloppulounasta / Laatuaikaa puistossa poikien kanssa <3
4. rivi vasemmalta oikealle: Ensimmäinen isänpäivä / Viime viikonloppuna Pariisin kaupungintalokin pukeutui sateenkaaren väreihin! / Huh, hellettä!! 

Syyskuun alussa onkin sitten todellinen paluu arkeen edessä, kun pieni aloittaa ihan oikeassa päivähoidossa. Olen täällä aiemminkin taivastellut vaikeuksista saada päiväkotipaikkaa, ja niinhän siinä sitten kävikin, kuten jo aavistelinkin, ettei sieltä meille, kaikista yrityksistä huolimatta, paikkaa liiennyt. Niinpä sitten päädyimme vaihtoehtoon garde partagée, joka suomeksi sanottuna tarkoittaa sitä, että jaamme lastenhoitajan toisen perheen kanssa. Aikani tätä ratkaisua sulateltuani, olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että ehkäpä tämä kuitenkin onkin se paras vaihtoehto vielä noin pienelle mussukalle. Aluksi hieman murehdin sitä, että mitenkähän pieni sitten tottuu muihin lapsiin ja oppii sosiaaliseksi, kun viettää päivänsä vain yhden lapsen kanssa, mutta tuskinpa niitä suurimpia sosiaalisia taitoja vielä tuossa iässä luodaan, ja täällä Ranskassahan alkaa 2-3 vuoden iässä école maternelle, joten sekin asia ratkeaa viimeistään sitten tuolloin. Kaipa niitä taitoja vielä tuossa iässäkin ehtii hiomaan... ;)

Noh, parin viikon jälkeen alan pikku hiljaa tottumaan tähän uuteen rytmiin, ja kotona jaksaa pikkuisen nukkumaan menon jälkeen tekemään muutakin kuin vain makaamaan koomassa sohvalla. ;) Toivonkin, kunhan tämä arki tässä nyt loksahtaa paikalleen, että tulevaisuudessa löytyisi myös enemmän aikaa taas blogille. Paljon olisi kerrottavaa, mutta liian vähän aikaa...

Viikonloppu landella

Se on jännä juttu, mutta ainakin minulla Pariisi saa aina välillä aikaan sellaisen olon, että on pakko päästä pois hieman rauhoittumaan. Kaipa se on se ainainen melu ja ihmisten vilinä, joka saa kaipaamaan seesteisempää ympäristöä. Viime viikonloppuna säätiedotukset lupailivat hyvää, joten  päätimme suunnata viettämään vapaa päiviä "maaseudulle" B:n äidin luo. Tämä "maaseutu" sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Pariisista, ja tällä kertaa saimme talon vain itsellemme, sillä asukkaat olivat matkoilla. 

Mietiskelimme siinä ruusuntuoksuisella terasilla aamupalaa syödessä, että tiedä sitten onko sitä tulossa vanhaksi, mutta jotenkin sitä alkaa ymmärtämään ihmisiä, joilla on ns. "viikonlopputalo" Pariisin ulkopuolella. On ihanaa saada istuskella välillä kaikessa rauhassa omassa pihassa, saati pariisilaisessa puistossa muutaman sadan muun ihmisen kanssa. Tuntuu myös rauhoittavalta, kun taustalla on ainaisen liikenteen melun sijasta tavallista lintujen laulua. Ja voi sitä luksusta, kun nenään alkaa leijailemaan grilliruuan tuoksu. Tällaisen viikonlopun jäljiltä mieli on levännyt, aivan kuin loman jäljiltä.

Mutta kuten yleensäkin, kaipa se ruoho on aina vihreämpää siellä aidan toisella puolella, sillä toisaalta taas tiedän, että ennen tai myöhemmin alan kuitenkin lopulta taas kaipaamaan takaisin tänne kaupungin vilinää.

Bébén kasvatusta kahden maan mallin mukaan

Varoituksen sanana ensin, että nyt tulee todella vauvapainotteinen postaus, mutta koska sitä on nyt itse elellyt viime kuukaudet enemmän tai vähemmän vauvapilvessä, nämä asiat nyt vain pyörivät päivittäin mielessä. Muistatteko kun kirjoittelin lukemastani kirjasta "Kuinka kasvattaa bébé, vanhemmuus pariisilaiseen malliin, ja pohdein suomalaisten ja ranskalaisten vauvojen ja kasvatustapojen eroja. Nyt ajattelinkin lähes kuuden kuukauden kokemusta viisaampana jakaa hieman ajatuksiani. Mietein jo ennen kyseisen kirjan lukemista kahden eri kulttuurin välisiä eroja lapsen kasvattamisessa; onhan se selvä, että niitä varmastikin löytyy, sillä löytyyhän niitä jo niinkin jokapäiväisistä asioista kuin esimerkiksi tervehtiminen sekä ruokailutottumukset ja -tavat. 

Olemme sinänsä hassussa tilanteessa, että molempien puolelta suvusta löytyy tällä hetkellä ihan pieniä vauvoja, B:n siskonpoika syntyi kaksi viikkoa meidän pikkumiehen jälkijunassa, ja minun serkkuni taas taikoi maailmaan suloisen poikavauvan kolmisen kuukautta meidän sankarin jälkeen. Hassun tilanteesta tekee se, että molempien suvuissa ei pieniä vauvoja olekaan ihan hetkeen nähty, joten kyllä sitä nyt sitten riittääkin ihmeteltävää. Viime Suomi-vierailun yhteydessä kävimme kyläilemässä serkkuni luona, ja hän oli myös juuri lukenut tuon samaisen bébén "kasvatuskirjan" ja kyseli, josko se nyt sitten ihan oikeasti on niin, että ranskalaiset lapset eivät koskaan itke, tekevät yönsä muutaman kuukauden ikäisinä, ja käyttäytyvät muutenkin kuin enkelit konsanaan. Totuudenmukainen vastaus tähän on se, että kyllä meillä itketään, mutta toisaalta taas pikkuinen on kyllä nukkunut yönsä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta jo ennen kolmikuukautissyntymäpäiväänsä. Ja nyt on kyllä sanottava, että samoin teki myös hänen ranskalainen serkkunsa, kuten myös pari muuta täällä tuntemaani bébéä.

Toinen serkkuni esittämä kysymys liittyi noihin aiemmin mainitsemiini kasvatustapoihin, ja siihen, että onko väite tiukoista ranskalaisvanhemmista totta. Aiheesta keskustellessamme istuimme illallispöydässä pikkuserkusten uinuessa (tai yrittäessä uinua) makuuhuoneen puolella. Olin juuri selittämässä omaa kokemustani siitä, kuinka mielestäni kasvatustapa eroaa suomalaiseen verrattuna, ja kuinka välillä saatan jopa kokea tuon ranskalaisen tavan hieman liian "kovaksi". Tuo minun ranskalainen puoliskoni yritti tässä vaiheessa hieman pyörtää puheitani, jolloin rakas poikani päätti näyttää äitinsä puheet todeksi ja aloitti pienen unensekaisen ininän makuuhuoneen puolella. Tuollaisen ininän kuullessani en välittömästi juokse hyssyttelemään, vaan odottelen hetken tilanteen kehittymistä. Tässä tapauksessa ininä alkoi pikkuhiljaa kehittyä itkuksi, ja muutaman kunnon rääkäisyn jälkeen olin nousemassa pöydästä, kun tämä meidän ranskalainen papa totesi "odota nyt vielä hetki". Hahaa, kiinni jäit! :) 

No, eipä tämä nyt ole se ainut esimerkki, eikä se missään nimessä tarkoita sitä etteikö ranskalaiset vanhemmat varmastikin rakastaisi lapsiaan aivan saman verran kuin me suomalaiset vanhemmat, kyse on vain kulttuurieroista. Tuossa  paljon puhutussa kirjassakin mainittu ranskalaisten ajattelutapa siitä, että vauvan tullessa osaksi perhettä, vauvan tulee adaptoitua perheen tapoihin eikä toisin päin, on totta. Olemme käyneet lukuisat keskustelut esimerkiksi siitä, kuinka vauvan tulisi ymmärtää, että esimerkiksi illallinen on aikuisten aikaa, ja kuinka hänen tulisi pärjätä tämä pieni hetki illasta rauhassa matolla tai sitterissä leikkien. Myöhemmin kyetessään jo istumaan hän voi osallistua perheen yhteiseen hetkeen pöydän ääressä syöttötuolista käsin. 

Sophie la Girafe on vanha perinteinen ranskalainen lelu, jonka juuret ulottuvat aina 1960-luvulle. Meillä tästä on tullut ihan lemppari.

Yhden esimerkin asiaan liittyen sain myös lastenlääkärillä vieraillessani, kun mainitsin reilu kuukausi sitten lääkärin kysyessä meidän pikkuisen yöunista, nuo jo mainitsemani muutamat poikkeusyöt, jolloin kaveri on jostain syystä päättänyt herätä kesken unien. Ohjeet olivat selvät, ei yösyöttöjä, ei tuttia eikä syliä. Huh huh, kyllä siinä oli suomi-äidillä hiukan sulateltavaa, enkä kyllä ihan purematta kaikkea niellyt. 

Vaikkei minulla olekaan kokemuksia lapsen kasvattamisesta Suomessa, uskon, että jotkin asiat tulevat ihan omasta kasvatuksesta ja siitä mihin on tottunut, kuten esimerkiksi 9 kuukauden äitiysloma, imettäminen ja niin edelleen. Täällä taas äidin työhön paluuta kolmen kuukauden jälkeen pidetään normaalina, ja synnytyslaitoksella minulta kysyttiin haluanko imettää lastani vai haluanko pillerin, joka estää maidon nousemisen. Eli siis voitte kuvitella, että kahden kulttuurin välimaastossa luoviminen ei aina ole niin helppoa. Olen monet kerrat joutunut selittelemään kuuden kuukauden kotona oloani vauvan syntymän jälkeen, ja paras oli kun kuulin ranskalaisen isoäidin selittämässä meidän pikkuiselle, että kyllä hänen olisi jo aika siirtyä biberoon (tuttipulloon), jotta ta petite maman'llakin (sinun pienellä äidilläsikin) olisi enemmän aikaa itselleen.

Mutta siis kuten sanottu, tähän saakka on pärjätty yrittämällä luovia molempien kulttuurien välimaastossa valitsemalla  molemmista kulttuureista ne parhaat puolet, ja täten ajatella tuo kaksikulttuurisuus lähinnä rikkautena. Mielenkiinnolla odotan mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan, ja millainen poika tuosta meidän pienestä suomalais-ranskalaisesta aarteesta kehittyy. Sielun silmin voin nähdä pienen sinisilmäisen ja tummahiuksisen pojan,  jonka sanavarastoon kuuluu niin sanat "äiti" ja "kiitos" kuin "papa" ja "merci", joka pussaa tavatessa poskelle ja huikkaa maasta riippuen "hei" tai "bonjour", ja jonka ruokatottumuksiin kuuluu niin ruisleipä ja kaurapuuro kuin vihreät pavut ja erilaiset juustotkin. <3

Fêtes des Mères et les ballerines Cendrillon de Repetto

Ranskassa oli eilen äitienpäivä, ja mulle siis eka sellainen. Oikeastaan ihan ensimmäinen kunnon äitienpäivä, sillä tuo suomalainen versio vietettiin pari viikkoa sitten autossa kotimatkalla Suomesta takaisin. Mutta siis eilen sain nauttia poikieni seurasta täysin siemauksin aurinkoisessa Pariisissa. Eipä voisi päivältä paljon enempää pyytää. Kaiken yhdessäolon kukkuraksi minua odotti aamulla hymyilevä pieni mies sohvalla maailman hellyttävimmän paketin kanssa (uteliaat voi kurkata instasta lisää). :)

No mutta mitä sieltä paketista sitten löytyi? No sieltähän löytyi ihanat keväisen vihreät, kiiltonahkaiset Repetton ballerinat. Usein kuulee sanottavan, että Repettot ovat ne "ainoat ja oikeat" ballerinat, ja minä allekirjoitan myös itse tämän väitteen, sillä mukavampia ja paremmin istuvia kenkiä on vaikea löytää. Myös  merkin historia puhuu tämän puolesta.

Repettojen äiti, Rose Repetto, valmisti ensimmäisen balettitossuparinsa vuonna 1947 tanssijapojalleen, ja tämän jälkeen kaikki "prima ballerinat" maailmanlaajuisesti ovat vannoneet näiden tossujen nimeen. Ensimmäinen nykymallin mukainen Repetto-ballerina, Cendrillon, syntyi vuonna 1956, kun kaikkien ranskalaisten palvoma Brigitte Bardot pyysi Rose Repettoa valmistamaan hänelle kengät hänen tähdittämäänsä elokuvaan ...And God Created Woman... ja loppu onkin sitten historiaa. Tämän elokuvan jälkeen Repetto-ballerinat tulivat kaikkien tietoisuuteen, ja nykypäivänä ne voikin bongata monen seuratun muoti-ikonin jalasta! :) 

Repetto-ballerinat valmistetaan patentoidusta nahasta, ponin karvasta tai mokkanahasta, ja erityistä kengissä on se, miten nahkainen kengänpohja on ommeltu kenkään, tapa noudattelee nimittäin perinteistä balettitossun valmistusta. Repetton flagstore sijaitsee Rue de la Paixilla lähellä Pariisin oopperaa, ja tässä kaupassa voi helposti viettää hetken jos toisenkin. Herkullisen väriset kengät on sijoitettu siisteiksi ympyröiksi matalille pöydille, ja joka puolella näkyy suloisia vaaleanpunaisia tanssipukuja tylleineen pienille ja vähän suuremmillekin ballerinoille! :) Repetton kokoelmiin kuuluu nykyään myös muita kenkämalleja sekä laukkuja, ja taisipa olla viime vuonna, kun merkki lanseerasi myös ensimmäisen vaatekokoelman. Mutta ainakin minulle juurikin nuo ballerinat ovat ne ykkösjuttu! :) 

Minun ensimmäiset Repettoni löytyivät syntymäpäiväpaketista! <3 Ne olivat ihanat, mustat ja kiiltävät! <3 Itse asiassa ne olivat ensimmäinen syntymäpäivälahja B:ltä minulle, ja tästä se ajatus äitienpäivälahjaankin oli sitten lähtenyt. Mitä isä edellä, sitä poika perässä. <3  Nuo ballerinat ovat edelleen täysin käyttökuntoiset, vaikka voin vakuuttaa, että olen käyttänyt niitä PALJON (olen tosin myös pitänyt niistä erittäin hyvää huolta, sillä ne ovat minulle niin kovin rakkaat <3). Värinsä ja materiaalinsa puolesta ne menevät oikeastaan missä vain; ne voi hyvin pukea farkkujen kanssa, mutta näyttävät hyvältä myös töissä kauluspaidan ja suorien housujen kaverina. Juhlimaan lähtiessä ne ovat minulla aina mukana pussukassa, siltä varalta, että yleensä jossain vaiheessa iltaa jalat sanovat aina sopimuksensa irti korkeista koroista! :) 

Mitenkäs on, löytyykö sieltä ruudun takaa muita Repettojen puolesta puhujia?

 

Kesäviikonloppu

Uskokaa tai älkää, mutta hengissä ollaan edelleen. Viime kerrasta on hurahtanut ihan luvattoman pitkä aika, mutta viime viikkoihin on mahtunut paljon kaikenlaista. Reilut kaksi viikkoa vietimme siis Suomessa, ja matkat taivalsimme autolla. Reissu oli kaikin puolin mukava, ajelu sujui jopa odotettua helpommin ja fiilis oli kuin roadtripillä konsanaan. :) Matkasta jäi hyvät muistot, ja taidamme uusia reissun taas ensi kesänä…

Pariisiin palatessamme lähdimme heti seuraavana päivänä kyläilemään, ja tästä kyläkäynnistä kotiinviemisiksi jäi muutakin kuin hyvät muistot, sillä kaupanpäällisiksi saimme iki-ihanan oksennustaudin. Ensimmäisenä sairasti meidän pikkuinen ja seuraavaksi vessanpyttyä halailemassa olinkin minä. En tiennyt taudin jylläävän vierailupaikassamme, ja voitte kuvitella, että päästin kyllä muutaman ärräpään asiasta jälkikäteen kuullessani. Vielä enemmän ärsytti kommentit "no eihän sitä lasta nyt ikuisuutta voi kaikelta suojella". No ei voi ei, mutta ei kai sitä nyt ehdoin tahdoin tarvitse oksennustautia mennä hankkimaan. Samperi soikoon, vieläkin pistää vihaksi! ;) 

No mutta nyt elämä hymyilee taas, ja takana on ihana kesäviikonloppu mahtavassa seurassa. Rakas ystäväni Marseillesista vieraili pitkästä aikaa Pariisissa, ja voi että minulla olikin ollut ikävä. Lauantaina vietimme rauhallisen lounaan ihan tytöissä, ja illan kotona aperon merkeissä isommalla porukalla. Viikonlopun kruunasi vielä ihanan rauhallinen sunnuntaibrunssi Marais'lla isolla porukalla. Jutun kuvat on otettu brunssin jälkeiseltä kotimatkalta. Jos satut olemaan kesäisenä viikonloppuna Pariisissa, kannattaa piipahtaa Seinen rannassa, sillä katu aivan joen rannassa on sunnuntaisin suljettu autoilta ja se muuntuukin hetkessä varsinaiseksi rantabulevardiksi, jossa pariisilaisperheet viettävät sunnuntaitaan.   

Tällaisten viikonloppujen jälkeen on aina iso hymy kasvoilla vielä pitkälle seuraavaan viikkoon! :)

Loman jälkeisiä ajatuksia

Coucou, täällä sitä ollaan taas kotisohvalla. Kaksi viikkoa Suomessa vilahti ihan hetkessä, enemmänkin olisin mielelläni ollut, ja toisaalta taas on ihana olla myös kotona. Tämä tasapainottelu kahden maan välillä ei aina ole niin kovin helppoa, niin tai näin, silti on aina ikävä jompaan kumpaan suuntaan… huoh! Mutta kaikkeen tottuu, ja toisaalta se myös ehkä opettaa arvostamaan asioita eri tavalla. Esimerkiksi isovanhempien apua ja läsnäoloa lastenhoidossa saattaisi hyvinkin lähekkäin asustellessa pitää itsestään selvänä, kun taas nyt sen tajuaa olevan kultaakin kalliimpaa. Samoin myös esimerkiksi yksi ainut rakkaiden ystävien seurassa vietetty ilta antaa aihetta hymyyn vielä pitkäksi aikaa jälkeenkin päin, vaikka ennen olikin tottunut siihen, että ystäviä tapaa lähes päivittäin. <3 Tuo ikävä on jännä juttu; toisaalta se saattaa vetää mielen surulliseksi, toisaalta se taas auttaa arvostamaan niitä tärkeitä asioita elämässä ihan uudella tavalla.

Viime Suomi-vierailustani olikin ehtinyt vierähtää jo reilut 7 kuukautta, joten arvata saattaa, että tuo minun kaksi lomaviikkoani täyttyivät siis juurikin noista kahdesta edellä mainitusta asiasta; ajasta perheen ja ystävien parissa. Vaikka viihdyinkin paljon myös ihan kotosalla, ehdin onneksi myös tavata monia eri ystäviä. Nyt on taas mieli täynnä läheisyyden tunteen tuomaa mielihyvää, ja jaksaa taas hyvillä mielin odottaa seuraavaa kertaa, joka tosin tuleekin tällä kertaa todella nopeasti, sillä suuntaamme kulkumme Pohjolaa kohden jo huhtikuun lopussa.

"Paluu arkeen"

Taas kerran on vierähtänyt tovi viime kerrasta, mutta josko nyt elämä alkaisi "palautua normaaliin arkeen" (en tosin tiedä voinko sanoa palautua normaaliin arkeen, kun tämän hetkisessä arjessa kaikki on melko uutta); lomat ovat ohi, B on palannut töihin ja arki pikkumiehen kanssa on alkanut rullaamaan ihan mukavasti. Mutta se on kyllä sanottava, että päivät vauvan kanssa, ainakin tässä vaiheessa, sujahtavat ohi ihan luvattoman nopeasti. Eihän sitä oikein muuta saa aikaiseksi kuin ehkä pari kävelylenkkiä, paljon syöttämistä ja vaipanvaihtoa, ja loppuaika meneekin sitten siinä, kun seurustelee pikkumiehen kanssa. Meidän vauveli ei nimittäin paljon päivisin nuku muuta kuin ulkoillessa, mutta toisaalta taas yöt sujuvat erittäin hyvin, joten en valita. :)

Kuvat ovat minilomaltamme, mutta taidan kirjoitella siitä enemmän myöhemmin. Loman jälkeen vuorossa oli vanhempieni vierailu, jota olinkin odottanut kuin kuuta nousevaa; onhan se iso juttu isovanhempien ja vauvelin ensi tapaaminen. Ja vaikka tuo FaceTime onkin aivan huippu juttu, eihän se silti sitä kasvotusten tapaamista korvaa, joten viikonloppu sujuikin hyvin läheisissä tunnelmissa pikkumiehen vaihdellessa paikkaa käsivarsilta toisille. <3

Tämä meni nyt taas ihan vauvakuulumisiksi, mutta niitäpä nämä minun viime viikot ovat lähinnä olleetkin. Tosin tämän viikon lopulla kaappasin pikkuisen kantoreppuun ja uskaltauduin tekemään lyhyen tsekkauksen talven alennusmyynteihin, joten ehkäpä seuraavaksi voisin jo kirjoitella jotain muutakin. :)

Kivaa viikonloppua kaikille, tämä tyttö palaa nyt poikiensa seuraan nauttimaan lauantaista! <3

Mon petit prince

Coucou täältä kotisohvalta pitkästä aikaa! Syy tähän blogihiljaisuuteen löytyy tuosta vierestäni, eli täällä ollaan nyt reilun neljän viikon ajan totuteltu elämään uuden perheen jäsenen kanssa. <3 Pikku prinssi päätti siis kunnioittaa toista kotimaataan, ja putkahtaa maailmaan pari viikkoa etuajassa juurikin Suomen itsenäisyyspäivänä. :)

Kaikki sujui hyvin, ja saimme sairaalasta kotiinviemisiksi reilun nelikiloisen tummahiuksisen pikkukaverin. Nyt kuukauden tuttavuuden jälkeen voin kertoa menettäneeni sydämeni totaalisesti tuolle pikkumiehelle. Tuon älyttömän ihanuuden lisäksi voin myöskin kertoa sankarin olevan melko temperamenttinen, päättäväinen ja huomionhaluinen. B:n mukaan hän muistuttaa kovasti jotakuta, tiedä siitä sitten, hih... :)

Kuten kuvitella saattaa, meillä joulu ja uusi vuosi menivät pienessä vauvapilvessä, mutta nyt alkaa jo helpottamaan. Olo on jo huomattavasti itsevarmempi vauvan kanssa, eikä lähikauppaan meno kauhistuta enää itkukohtauksen pelossa. Niinpä suuntaammekin huomenna pienelle reissulle keski-Ranskaan, josta olemme vuokranneet mökin huomisen vanhenemiseni kunniaksi. Tiedossa olisi siis viiden päivän ajan kolmenkeskistä yhdessäoloa ulkoilun, takkatulen ja hyvän ruoan merkeissä... Mutta siitä lisää myöhemmin!

Nyt tuo käärö tuossa vieressäni alkaa kaipaamaan kokonaisvaltaistahuomiotani. <3

Kivaa viikon alkua kaikille! Ja kuullaan taas pian!

Pus*

Riikka

Koti-ikävä

Huh, onpas aika vierähtänyt nopeasti. Sain viime viikon lopulla vanhempani ja tätini miehineen vieraaksi, ja sen jälkeen aika onkin kulunut tietokoneen edessä istumisen sijaan heidän seurastaan nauttien. Vieraiden saaminen Suomesta on aina ihanaa, mutta jotenkin tässä raskauden loppuvaiheessa se alkaa vielä saamaan ihan erityisiä piirteitä, läheisten läsnäolo tuntuu erityisen hyvältä.

Vieraiden lisäksi sain muitakin tuomisia Suomesta, ja yksi ihanimmista oli ystävieni minulle kokoama kirja. Tätä lueskellessa tuntui kuin ystävät olisivat heti hieman lähempänä, ja olenkin vierittänyt kyyneleen jos toisenkin näiden sivujen seurassa. <3

Koti-ikävä, jonka läheisten kaukana olo aiheuttaa, on yksi ulkomailla asumisen varjopuolista. Normaalisti kuitenkin käyn Suomessa tasaisin väliajoin kyseistä ikävää lievittämässä, mutta nyt raskaudesta johtuen vietän seuraavat kuukaudet tiiviisti täällä Ranskan maalla, ja seuraava Pohjola-vierailu ajoittuukin vasta ensi kevään puolelle. Tästä johtuen (ja nuo raskaushormonit :) eivät varmastikaan auta asiaa) ikävä tuntuu tällä hetkellä välillä normaalia vaikeammalta, joten on varmastikin helppo ymmärtää miksi kirja tuntui tällä hetkellä niin erityisen ihanalta.

Ei kulu päivääkään, etteikö ystäväni olisi ajatuksissani, ja välillä olisi tietysti ihana jutustella ihan vieretysten ja rutistaa kunnolla, mutta tärkeintä on kuitenkin tietää, että välimatkasta huolimatta ne ystävät ovat ja pysyvät eikä kilometrit välissä muuta sitä asiaa miksikään.

Olen kuulkaas onnentyttö, jolla on maailman ihanimmat YSTÄVÄT! <3 Kiitos, että olette olemassa!

Jardin des Tuileries

Pariisiin rantautuu joka syksy FIACin (Foire Internationale d'Art Contemporain) järjestämä massiivinen nyky- ja modernin taiteen tapahtuma. Pääosin tapahtuma järjestetään Grand Palaisin lasikuvun kätköissä, mutta myös muita juttuja järjestetään viikonlopun aikana, ja teoksia on esillä myös ulkoilmassa, kuten mm. Jardin de Tuileriessa. 

Niinpä siis säätiedotuksen innoittamina (aamuisen sateen lupailtiin loppuvan) suuntasimme lauantai-iltapäivällä kohti Louvren takana sijaitsevaa puistoa katsastamaan tämän vuoden Fiac!-tarjonta.

Emme tosissaan olleet ainoat, joilla oli tämä samainen idea lauantaipäivän vietoksi, mutta väliäkös tuolla, Tuileriesin puistossa onneksi tilaa riittää, joten ei ahtaan paikan kammo ihan heti kuitenkaan pääse yllättämään. Puisto on palanen sitä tyypillisintä Pariisia, ja tälläkin kertaa kameraan tallentui huomattavasti enemmän kuvia puistosta itsestään kuin sinne tuoduista taideteoksista.

Kuten usein modernin taiteen ja nykytaiteen kanssa, en tälläkään kertaa oikein päässyt samalle aaltopituudelle useimpien teosten kanssa, mutta kaiken kaikkiaan iltapäivä aurinkoisessa Jardin des Tuileriessa oli oikein onnistunut. Auringon vihdoin pilkistäessä pilvien raosta, ilma oli edelleen uskomattoma lämmin ajatellen, että muutaman päivän päästä kalenteri kääntyy jo marraskuulle. Tänä vuonna voi kyllä ihan tosissaan sanoa, että Pariisissa on päästy nauttimaan Keski-Euroopan leudosta syksystä. Tosin säätiedotuksia katsellessa näyttäisi siltä, että tämä lämpöaalto olisi vihdoin lopussa, ja ensi viikolla lämpötila tipahtaisi sinne +13 asteeseen, joka tuntuu hieman normaalimmalta tähän vuoden aikaan nähden.

Mutta siis tänä viikonloppuna saimme vielä nauttia ihanan leudoista syyspäivistä, ja kuten kuvista näkyy, aurinko saa selvästikin ihmiset liikkeelle.

Toivottavasti siellä koti-Suomessakin on ollut kiva viikonloppu! :)