Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paris. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. kesäkuuta 2014

Viikonloppu landella

Se on jännä juttu, mutta ainakin minulla Pariisi saa aina välillä aikaan sellaisen olon, että on pakko päästä pois hieman rauhoittumaan. Kaipa se on se ainainen melu ja ihmisten vilinä, joka saa kaipaamaan seesteisempää ympäristöä. Viime viikonloppuna säätiedotukset lupailivat hyvää, joten  päätimme suunnata viettämään vapaa päiviä "maaseudulle" B:n äidin luo. Tämä "maaseutu" sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Pariisista, ja tällä kertaa saimme talon vain itsellemme, sillä asukkaat olivat matkoilla. 




Mietiskelimme siinä ruusuntuoksuisella terasilla aamupalaa syödessä, että tiedä sitten onko sitä tulossa vanhaksi, mutta jotenkin sitä alkaa ymmärtämään ihmisiä, joilla on ns. "viikonlopputalo" Pariisin ulkopuolella. On ihanaa saada istuskella välillä kaikessa rauhassa omassa pihassa, saati pariisilaisessa puistossa muutaman sadan muun ihmisen kanssa. Tuntuu myös rauhoittavalta, kun taustalla on ainaisen liikenteen melun sijasta tavallista lintujen laulua. Ja voi sitä luksusta, kun nenään alkaa leijailemaan grilliruuan tuoksu. Tällaisen viikonlopun jäljiltä mieli on levännyt, aivan kuin loman jäljiltä.






Mutta kuten yleensäkin, kaipa se ruoho on aina vihreämpää siellä aidan toisella puolella, sillä toisaalta taas tiedän, että ennen tai myöhemmin alan kuitenkin lopulta taas kaipaamaan takaisin tänne kaupungin vilinää.

torstai 22. toukokuuta 2014

Kesäviikonloppu


Uskokaa tai älkää, mutta hengissä ollaan edelleen. Viime kerrasta on hurahtanut ihan luvattoman pitkä aika, mutta viime viikkoihin on mahtunut paljon kaikenlaista. Reilut kaksi viikkoa vietimme siis Suomessa, ja matkat taivalsimme autolla. Reissu oli kaikin puolin mukava, ajelu sujui jopa odotettua helpommin ja fiilis oli kuin roadtripillä konsanaan. :) Matkasta jäi hyvät muistot, ja taidamme uusia reissun taas ensi kesänä…



Pariisiin palatessamme lähdimme heti seuraavana päivänä kyläilemään, ja tästä kyläkäynnistä kotiinviemisiksi jäi muutakin kuin hyvät muistot, sillä kaupanpäällisiksi saimme iki-ihanan oksennustaudin. Ensimmäisenä sairasti meidän pikkuinen ja seuraavaksi vessanpyttyä halailemassa olinkin minä. En tiennyt taudin jylläävän vierailupaikassamme, ja voitte kuvitella, että päästin kyllä muutaman ärräpään asiasta jälkikäteen kuullessani. Vielä enemmän ärsytti kommentit "no eihän sitä lasta nyt ikuisuutta voi kaikelta suojella". No ei voi ei, mutta ei kai sitä nyt ehdoin tahdoin tarvitse oksennustautia mennä hankkimaan. Samperi soikoon, vieläkin pistää vihaksi! ;) 



No mutta nyt elämä hymyilee taas, ja takana on ihana kesäviikonloppu mahtavassa seurassa. Rakas ystäväni Marseillesista vieraili pitkästä aikaa Pariisissa, ja voi että minulla olikin ollut ikävä. Lauantaina vietimme rauhallisen lounaan ihan tytöissä, ja illan kotona aperon merkeissä isommalla porukalla. Viikonlopun kruunasi vielä ihanan rauhallinen sunnuntaibrunssi Marais'lla isolla porukalla. Jutun kuvat on otettu brunssin jälkeiseltä kotimatkalta. Jos satut olemaan kesäisenä viikonloppuna Pariisissa, kannattaa piipahtaa Seinen rannassa, sillä katu aivan joen rannassa on sunnuntaisin suljettu autoilta ja se muuntuukin hetkessä varsinaiseksi rantabulevardiksi, jossa pariisilaisperheet viettävät sunnuntaitaan.   


Tällaisten viikonloppujen jälkeen on aina iso hymy kasvoilla vielä pitkälle seuraavaan viikkoon! :)

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kameleonttikengät


Mainitsinkin jo aiemmin La Botte Gardianen kengät, ja lupailin kertoa myöhemmin niistä myös hieman enemmän. La Botte Gardianen kengät on valmistetty 100% Ranskassa, ja kengissä myös käytetään suurimmaksi osaksi ranskalaista nahkaa. Yrityksen nimi tulee sanasta "gardians" tai "gardiannes", henkilö, joka ratsastaa Camarquen alueen valkoisilla hevosilla. Yritys onkin itseasiassa viimeisiä hengissä olevia tällaisia "hevosbuutseja" valmistavia yrityksiä, ja yritys kantaa "Living Heritage Enterprise" -merkkiä, joka osoittaa heidän perinnetuotteensa erinomaisuutta, ja erityisossamista alalla. 


Kaikki La Botte Gardianen kengät valmistetaan siis käsityönä yrityksen ateljeessa Villetellessa, ja Pariisista osoitteesta 25 rue Charonne löytyy merkin ainut putiikki. Merkin kaikki kenkämallit saa tilattua mitoitettuna omaan jalkaan, sekä värin ja materiaalin saa valittua laajasta valikoimasta. On siis varmasti sanomattakin selvää, että kyseessä ovat huippulaadukkaat nahkakengät. Omasta kokemuksestani voin ainakin sanoa, että kun vetäisin omat parini jalkaan, tuntuivat ne kuin toiselta iholta.


Minulla on siis omana tummansinisestä mokkanahasta valmistetut Chelby-nilkkurit. Näiden nilkkureiden erikoisuus on siinä, että kenkiin saa hankittua erivärisiä ja -kuosisia remmejä, joten yhdestä kenkäparista saa siis aikaiseksi monta erilaista versiota. :) Tästä siis tuo otsikko "kameleonttikengät". Nuo perussiniset remmit tulivat kenkäparin mukana, ja lisäksi hankein tuollaiset herkulliset konjakin ruskeat sekä käärmeen nahkaa jäljittelevät remmit.



Mielestäni tämä on aivan älyttömän nerokas idea, sillä laadultaan kengät kestävät varmastikin vuosia, hyvin hoidettuna ehkäpä pienen ikuisuuden, ja uusia remmejä hankkimalla kenkiä saa kivasti päivitettyä oman mielensä mukaan. Remmivalikoima on huikea, sillä sieltä löytyy erilaisia eläinkuoseja, tähtikuviota, metallinhohtoisia sävyjä, kiiltonahkaa, neonvärejä ja niin edelleen, ja niin edelleen. You name it!



torstai 27. helmikuuta 2014

Buttes Chaumont


Ulkona sataa kaatamalla vettä, joten mikäs olisikaan parempi päivä fiilistellä viime sunnuntain aurinkoisia kuvia Buttes Chaumant'n puistosta. Buttes Chaumont sijaitsee koillis-Pariisissa 19. arrondissementilla ja on Pariisin viidenneksi suurin puisto. Puisto on nimensâ mukaisesti kukkulamaista, ja lisäksi sieltä löytyy tekojärvi sekä yhden kukkulan laella nököttövä temppeli "Temple de la Sibylla". Tämä puisto kuuluu ehdottomiin suosikkeihini Pariisin puistoista, sillä sieltä löytyy paljon polkuja tallattaviksi, ja kesäisin rintevät nurmikot ovat aivan paras paikka picnicin viettoon.




Jos siis Pariisin vierailulla jää aikaa, suosittelen ehdottomasti katsastamaan tämän puiston. Tosin kauniina kesäpäivänä kannattaa muistaa, että Pariisissa on aina moni muukin saanut saman hyvän idean, ja puisto täyttyy auringonpalvojista nopeasti. Jopa helmikuussa puistonpenkit olivat hyvin varattuja, kun kauniin päivän sattuessa ihmiset ovat siirtyneet ulos lukemaan ja ruokailemaan. Mekin saimme vaellella hyvän tovin ennenkuin löysimme vapaan penkin lounaspatonkien nauttimiselle. :)









torstai 20. helmikuuta 2014

Sunday stroll


Sunnuntaikävelyt ovat aina ihan parhaita viikon kohokohtia, etenkin sellaisena sunnuntaina kuin viime sunnuntai oli. Aurinko paistoi lämpimästi, ja kevään tulon pystyi jo ihan selkeästi aistimaan. :) Valitsemme usein sunnuntaisin yhden Pariisin 20 arrondissementista, ja sinne sitten suuntaamme pörräämään. Kaikki arrondissementit eroavat suuresti toisistaan niin arkkitehtuurilta kuin tunnelmaltakin, välillä ei uskoisi olevansa samassa kaupungissa, saati sitten samassa maanosassa. Lisäksi ainakin minulle noin 2,5 vuoden jälkeen Pariisissa on vieläkin paljon uutta nähtävää, joten nämä sunnuntaikäppäilyt tuntuvat toisinaan kuin pieniltä minilomilta, sillä tätähän sitä lomillakin tekee; kuljeskelee ja ihmettelee uusia juttuja. :)








Viime sunnuntaina valitsimme kohteeksi 20. arrondissementin, sillä sinne ei juuri muuten tule mentyä. Lisäksi piipahdimme Père Lachaiseen hautausmaalla, tosin tuon mukulakivetyksen ansiosta käännyimme pian takaisin... vaunukyyti vauvalle oli hieman liian pomppivaa! ;) Tässäpä muutamia kuvia, joita räpsin tuossa kävelyn aikana.









maanantai 10. helmikuuta 2014

Alennusmyyntien aarteita


Kuten jo mainitsinkin, ehdin jo vauvan kanssa käväisemään tämän talven alennusmyynneissä. Ranskassahan alet alkavat paljon myöhemmin kuin Suomessa, tänä vuonna virallinen alkamispäivä taisi olla 8. tammikuuta. Ihan alkutohinoihin en pikkuisen kanssa tohtinut lähteä, vaan odottelin ihan suosiolla hieman rauhallisempia aikoja. Minulla ei ollut mielessäni mitään erityistä tuotetta miltään tietyltä merkiltä, jota lähtisin alesta metsästämään, joten oli oikeastaan parempikin suunnata ostoksille hieman myöhemmin, kun alennuksetkin olivat suuremmat. 


Ja täytyy kyllä sanoa, että tein erittäin hyviä alelöytöjä. En sitten tiedä johtuneeko se tästä Euroopan huonosta taloustilanteesta, mutta jotenkin tuntui että tänä vuonna alennustavaraa oli valtavasti ja kokoja löytyi joka lähtöön, aivan kuin syksyn ja joulun myynnit eivät olisi sujuneet aivan odotusten mukaisesti, ja varastoja on jäänyt odotettua enemmän. No oli miten oli, niin ainakin omasta mielestäni tämän vuoden alennusmyynnit olivat erittäin antoisat. :)

Takki: Zara / Poolo: H&M / Housut: Zara / Nilkkurit: San Marina / Laukku: Céline

Itseasiassa tässä asussa ovat kaikki, laukkua ja pooloa lukuunottamatta, tämän talven alelöytöjä. Takki ja housut löytyivät Zarasta, jossa takki taisi roikkua -50% rekissä, ja housuissa ale taisi olla jopa -60%. Takkeihin liittyen olenkin tainnut jo mainita lievästä hulluudestani, sillä siinä kuin toiset ovat hulluina kenkiin, minun heikkokohtani ovat taas takit. Ja kuten kuvitella saattaa, takit (erityisesti talvitakit) ovat usein melko arvokkaita, joten alet ovat aivan täydellinen tilaisuus tällaiselle takkihaukalle. :) Tässä takissa ihastuin  erityisesti sen kivaan väriyhdistelmään ja noihin nahkaisiin yksityiskohtiin. Housuissa kolahti myös tuo sama ihana vâriyhdistelmä ja tietty tuo viime aikoina villinnyt tartaanikuosi. :)


Nahkaiset mustat nilkkurit olivat taasen aivan täyden kympin löytö San Marina -merkiltä. Olen jo kauan etsiskellyt mahdollisimman yksinkertaisia mustia nilkkureita paksulla korolla, mutta jotenkin kivaa paria ei vain ole sattunut löytymään. No nyt pitänee sanoa, että onneksi en törmännyt näihin aiemmin, sillä olisin varmasti ostanut ne myös täysihinatisina, ja nyt ne lähtivätkin mukaan -50% alennuslapulla varustettuna. :)

Mitenkäs siellä Suomessa tämän talven alennusmyynnit sujuivat? Oliko tarjonta normaalia runsaampaa, vai tuliko lähdettyä alennusmyynneistä kotiin kassit täynnä kevään uutuuksia? :)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Harmaan eri sävyjä


Pariisissa ei tänä vuonna ole ollut vielä tietoakaan talvesta, lähinnä tämä on tuntunut sellaiselta pidennetyltä syksyltä. Toisaalta on mukavaa, kun lämpötilat eivät huitele siellä -20 asteessa, mutta kyllä välillä noiden sateisten ja harmaiden päivien tilalle voisin hyvinkin ottaa muutamat kireät pakkaset ja lumimaiseman. Noh, tänään Pariisi kuitenkin esitteli taas niitä Keski-Euroopassa asumisen hyviä puolia, sillä lämpömittari näytti varmastikin ainakin +10 astetta, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. 



Tällaisella ilmallahan olisi ihan syntiä jäädä sisälle märehtimään, joten pakkasimme pikkumiehen vaunuihin ja lähdimme vaeltelemaan pitkin Pariisin katuja. Kiertelimme pitkin Marais'n pikku katuja, söimme juutalaiskorttelissa maailman parhaat falafelit ja lopulta vaeltelimme pitkin Seinen rantaa Starbucksin chai lattet kourassa. Ihana sunnuntaifiilis! :)




Takki: Zara / Neuletakki: Kookai / Farkut: Diesel / Kengät: Ash / Korvalaput: Collection Printemps



Vaikka aurinko jo melko paljon lämmittikin, tuuli oli silti syksyisen vilpoinen, joten kyllä kelpasi kaivaa kaapista alesta löytyneet korvalaput, (vitsit muuten mikä sana, oli ihan pakko vielä tarkistaa Google-kuvahaulla, että kyseinen sana on oikeasti olemassa, hih) ja niiden kanssa sitten painelin siis ympäri Pariisia niinkuin pieni harmaa Minni Hiiri. :) "Harmaa kuin hiiri" voi helposti olla melko tylsä, mutta kun yhdistelee erilaisia kangasmateriaaleja, harmaa herää mielestäni ihan erilailla eloon. Tosin se ei nyt näytä kyllä välittyvän kovin hyvin näistä kuvista, tarviipa antaa hiukan noottia tuolle minun hovikuvaajalle. ;)


Toivottavasti teilläkin on ollut aurinkoinen sunnuntai, se antaa ihanasti energiaa alkavaan viikkoon! <3