Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shoes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shoes. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Väripaletissa pastellia


Äitienpäivälahjaksi saadut karkinvihreät Repettot pääsivät heti samana päivänä jalkaan lähtiessämme pienelle kävelylle Seinen rantaan ja äitienpäivälounaalle. Olin päässäni ajatellut ensimmäisen äitienpäiväni tietynlaiseksi, ja onneksi sääherra oli tässä kanssani samaa mieltä ja saimme viettää ihanan lounaan aurinkoisella terassilla. Myös rakas poikani ajoitti päiväunensa juurikin tuon lounaan kohdalle, joten saimme nautiskella ruuasta kaikessa rauhassa pienokaisen vedellessä sikeitä vaunuissa.



En olisi varmastikaan itse tullut ajatelleeksi hankkia Repettoja tuollaisessa pastellin vihreässä sävyssä, mutta onhan ne suloiset! Etekin puettuna yhdessä hailakan sinisten farkkulegginsien, sinisen ja vihreän sävyissä hohtavan laukun ja vaaleanpunaisten huulien kanssa kokonaisuus on mielestäni ihanan hempeän pastellinen.



Tuon kameleonttilaukun olen hankkinut muutama kuukausi sitten &other Storiesilta, ja se on niin lemppari. Täältä Pariisin liikkeestä ne menivät alta aika yksikön, tosin minä tilasin omani  netistä jo ennen kuin se edes ehti kauppoihin. Tiedä sitten onko se tuo metallinhohto mikä tätä harakkaa miellyttää vai mikä, mutta jokin tässä laukussa minua viehättää. Viittamainen yläosa on viime kesän alennusmyyntilöyty Majelta. Fiilistelin kyseistä mallistoa jo tässä jutussa, joten olin melko onnekas bongatessani kyseisen vaatekappaleen -50% rekistä...

Viitta: Maje / Farkkulegginssit: Pieces / Laukku: &other Stories / Ballerinat: Repetto / Aurinkolasit: Spektre

maanantai 26. toukokuuta 2014

Fêtes des Mères et les ballerines Cendrillon de Repetto


Ranskassa oli eilen äitienpäivä, ja mulle siis eka sellainen. Oikeastaan ihan ensimmäinen kunnon äitienpäivä, sillä tuo suomalainen versio vietettiin pari viikkoa sitten autossa kotimatkalla Suomesta takaisin. Mutta siis eilen sain nauttia poikieni seurasta täysin siemauksin aurinkoisessa Pariisissa. Eipä voisi päivältä paljon enempää pyytää. Kaiken yhdessäolon kukkuraksi minua odotti aamulla hymyilevä pieni mies sohvalla maailman hellyttävimmän paketin kanssa (uteliaat voi kurkata instasta lisää). :)


No mutta mitä sieltä paketista sitten löytyi? No sieltähän löytyi ihanat keväisen vihreät, kiiltonahkaiset Repetton ballerinat. Usein kuulee sanottavan, että Repettot ovat ne "ainoat ja oikeat" ballerinat, ja minä allekirjoitan myös itse tämän väitteen, sillä mukavampia ja paremmin istuvia kenkiä on vaikea löytää. Myös  merkin historia puhuu tämän puolesta.

Repettojen äiti, Rose Repetto, valmisti ensimmäisen balettitossuparinsa vuonna 1947 tanssijapojalleen, ja tämän jälkeen kaikki "prima ballerinat" maailmanlaajuisesti ovat vannoneet näiden tossujen nimeen. Ensimmäinen nykymallin mukainen Repetto-ballerina, Cendrillon, syntyi vuonna 1956, kun kaikkien ranskalaisten palvoma Brigitte Bardot pyysi Rose Repettoa valmistamaan hänelle kengät hänen tähdittämäänsä elokuvaan ...And God Created Woman... ja loppu onkin sitten historiaa. Tämän elokuvan jälkeen Repetto-ballerinat tulivat kaikkien tietoisuuteen, ja nykypäivänä ne voikin bongata monen seuratun muoti-ikonin jalasta! :) 


Repetto-ballerinat valmistetaan patentoidusta nahasta, ponin karvasta tai mokkanahasta, ja erityistä kengissä on se, miten nahkainen kengänpohja on ommeltu kenkään, tapa noudattelee nimittäin perinteistä balettitossun valmistusta. Repetton flagstore sijaitsee Rue de la Paixilla lähellä Pariisin oopperaa, ja tässä kaupassa voi helposti viettää hetken jos toisenkin. Herkullisen väriset kengät on sijoitettu siisteiksi ympyröiksi matalille pöydille, ja joka puolella näkyy suloisia vaaleanpunaisia tanssipukuja tylleineen pienille ja vähän suuremmillekin ballerinoille! :) Repetton kokoelmiin kuuluu nykyään myös muita kenkämalleja sekä laukkuja, ja taisipa olla viime vuonna, kun merkki lanseerasi myös ensimmäisen vaatekokoelman. Mutta ainakin minulle juurikin nuo ballerinat ovat ne ykkösjuttu! :) 


Minun ensimmäiset Repettoni löytyivät syntymäpäiväpaketista! <3 Ne olivat ihanat, mustat ja kiiltävät! <3 Itse asiassa ne olivat ensimmäinen syntymäpäivälahja B:ltä minulle, ja tästä se ajatus äitienpäivälahjaankin oli sitten lähtenyt. Mitä isä edellä, sitä poika perässä. <3  Nuo ballerinat ovat edelleen täysin käyttökuntoiset, vaikka voin vakuuttaa, että olen käyttänyt niitä PALJON (olen tosin myös pitänyt niistä erittäin hyvää huolta, sillä ne ovat minulle niin kovin rakkaat <3). Värinsä ja materiaalinsa puolesta ne menevät oikeastaan missä vain; ne voi hyvin pukea farkkujen kanssa, mutta näyttävät hyvältä myös töissä kauluspaidan ja suorien housujen kaverina. Juhlimaan lähtiessä ne ovat minulla aina mukana pussukassa, siltä varalta, että yleensä jossain vaiheessa iltaa jalat sanovat aina sopimuksensa irti korkeista koroista! :) 



Mitenkäs on, löytyykö sieltä ruudun takaa muita Repettojen puolesta puhujia?

 

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kameleonttikengät


Mainitsinkin jo aiemmin La Botte Gardianen kengät, ja lupailin kertoa myöhemmin niistä myös hieman enemmän. La Botte Gardianen kengät on valmistetty 100% Ranskassa, ja kengissä myös käytetään suurimmaksi osaksi ranskalaista nahkaa. Yrityksen nimi tulee sanasta "gardians" tai "gardiannes", henkilö, joka ratsastaa Camarquen alueen valkoisilla hevosilla. Yritys onkin itseasiassa viimeisiä hengissä olevia tällaisia "hevosbuutseja" valmistavia yrityksiä, ja yritys kantaa "Living Heritage Enterprise" -merkkiä, joka osoittaa heidän perinnetuotteensa erinomaisuutta, ja erityisossamista alalla. 


Kaikki La Botte Gardianen kengät valmistetaan siis käsityönä yrityksen ateljeessa Villetellessa, ja Pariisista osoitteesta 25 rue Charonne löytyy merkin ainut putiikki. Merkin kaikki kenkämallit saa tilattua mitoitettuna omaan jalkaan, sekä värin ja materiaalin saa valittua laajasta valikoimasta. On siis varmasti sanomattakin selvää, että kyseessä ovat huippulaadukkaat nahkakengät. Omasta kokemuksestani voin ainakin sanoa, että kun vetäisin omat parini jalkaan, tuntuivat ne kuin toiselta iholta.


Minulla on siis omana tummansinisestä mokkanahasta valmistetut Chelby-nilkkurit. Näiden nilkkureiden erikoisuus on siinä, että kenkiin saa hankittua erivärisiä ja -kuosisia remmejä, joten yhdestä kenkäparista saa siis aikaiseksi monta erilaista versiota. :) Tästä siis tuo otsikko "kameleonttikengät". Nuo perussiniset remmit tulivat kenkäparin mukana, ja lisäksi hankein tuollaiset herkulliset konjakin ruskeat sekä käärmeen nahkaa jäljittelevät remmit.



Mielestäni tämä on aivan älyttömän nerokas idea, sillä laadultaan kengät kestävät varmastikin vuosia, hyvin hoidettuna ehkäpä pienen ikuisuuden, ja uusia remmejä hankkimalla kenkiä saa kivasti päivitettyä oman mielensä mukaan. Remmivalikoima on huikea, sillä sieltä löytyy erilaisia eläinkuoseja, tähtikuviota, metallinhohtoisia sävyjä, kiiltonahkaa, neonvärejä ja niin edelleen, ja niin edelleen. You name it!



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Saapasjalkakissa Jardin du Luxembourgin metsissä

Hui, näyttäisikö hieman siltä, että neuleen raidoista kuultaisi iho? Väärinkäsitysten välttämiseksi kerrottakoon, että todellisuudessa se kyllä on ruskea trikoopaita. :)
Tänään on aurinko pitkästä aikaa näyttäytynyt Pariisissa, ja eilinen vesisade oli vain harmaa muisto. Kävimme pienellä sunnuntaikävelyllä Jardin du Luxembourgissa, joka on mielestäni yksi Pariisin ehdottomasti kauneimmista puistoista, ja etenkin auringon valossa se näytti taas parhaita puoliaan. Puisto vilisi sunnuntailenkkeilijöitä ja perheitä, tunnelma oli sunnuntaisen rento.



Minulle päälle valikoitui Zaran viitta, joka alkaakin olemaan niitä viimeisiä takkeja, jotka mahtuvat vielä kiinni. Ja hyvä niin, sillä auringosta huolimatta ilma alkaa olemaan jo melko vilpoinen, ja etenkin tuulen osuessa kohdalle, sitä huomaa, että se talvi on ihan nurkan takana. Syksy on myös herättänyt hattuinnostukseni talviunilta, ja joka päivä tekisi mieli kiskoa jokin päähine lämmikkeeksi. Tämän päivän hattu on viime vuotinen löytö American Apparellilta, ja 100% villan ansiosta suojaa hyvin tällaista vilukissaa.


Ylipolven saappaitahan on tänä syksynä vilissyt taas monien muotitalojen näytöksissä, ja nyt voin kerrankin olla iloinen siitä, että olen melko huono luopumaan vanhoista jutuistani, sillä monta vuotta vanhat Andiamon saappaani ovat jälleen tänä syksynä päässeet jalkaan jo monet kerrat. Saappaat ovat myös hyvä esimerkki siitä, että kun nahkasaappaista pitää hyvää huolta, ne ovat edelleen lähes kuin uudet, kiitos säännöllisen suojauksen ja plankkauksen. Pidän saappaista erityisesti niiden rentouden vuoksi. Ylipolven yltävät mustat nahkasaappaat saattavat helposti  antaa melko kovan vaikutelman, mutta näiden kohdalla vaikutelma on mielestäni lähinnä kaikkea muuta; ne antavat asulle kivan rennon fiiliksen. Kaapistani löytyy nimittäin myös toinen paljon sliipatumpi ylipolven ulottuva musta saapaspari, ja niiden kanssa asu muuttui heti paljon virallisemmaksi, office-kelpoiseksi.

Sormus kuuluu titiMadam Originals -mallistoon.
Viitta: Zara / Neule: Whyred / Legginsit: Zara / Saapikkaat: Andiamo / Hattu: American Apparel / Laukku: Céline

Tässä vielä muutamia syksyisiä kuvia hurmaavasta Jardin du Luxembourgista.







Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolella on saatu nauttia aurinkoisesta sunnuntaista! :)

torstai 5. syyskuuta 2013

LACE-UP kumpparit

Ulkona on +30 astetta lämmintä, ja tämä tyttö odottelee kumisaappaita postista! :) Mutta kun se syksy tulee sieltä kuitenkin enemmin tai myöhemmin, ja Suomesta tuomiani lehtiä aamumetrossa selaillessani silmiin osuivat aivan liian herkulliset kumpparit. Ihanan ulkonäön lisäksi saappaiden suomalainen alkuperä vetosi pieneen sisäiseen patriottiini, joten ostospäätös oli hetkessä tehty ja tilaus naputeltu menemään. Eli ensi syksynä siis astelen Pariisin katuja jalassani Lace-up kumpparit Nokian by Julia Lundsten kokoelmasta. :) 

Kuva täältä
Olen nyt viettänyt kaksi talvea Pariisissa, ja ne erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Ensimmäinen oli sellainen täydellinen Keski-Euroopan talvi; kuiva, lämmin ja melko aurinkoinenkin. Käytin todella paljon hameita ja mekkoja paksujen sukkisten kanssa, ja jalkaan riittivät helposti ballerinat. Viime talvi olikin sitten ihan toista; päivät olivat suurimmaksi osaksi harmaita ja sateenvarjosta tuli vakioassari, sillä yleensä vähintään kerran päivässä sai sadekuuron niskaansa, ja ballerinoja ei tosiaan voinut kuvitellakaan, ellei ehdoin tahdoin tahtonut viettää loppupäivää märillä sukilla ja seuraavaa päivää flunssan kourissa peiton alla. Tässä ollaan siis hiukan sillä fiiliksellä, että kolmas kerta toden sanoo. B on yrittänyt ihan hirveästi vakuutella, että viime talvi oli jotain ihan ennen näkemätöntä eikä sellainen sademäärä ole normaalia, mutta minä olen nyt kuitenkin varautunut pahimpaan, ja uusien saappaideni kanssa varpaat pysyvät varmasti kuivina ja lämpiminä. :) 


Kuva täältä
Malliston on siis suunnitellut Nokian jalkineille Lontoossa majaa pitävä suomalainen suunnittelija Julia Lundsten. Suunnittelussa ajatuksena on ollut heijastaa skandinaavista pukeutumistyyliä noudattamalla samalla Lundstenin uniikkia visiota sekä antaa tilaa luonnonkumille materiaalina ilman muita ekstrakoristuksia. Mallisto koostuu yhdeksästä erilaisesta saappaasta, ja minuun kyllä upposi lähes kaikki. Tosin jostain syystä tämä Lace up -malli nousi ylitse muiden, ja etenkin tämä sinisen ja keltaoranssin yhdistelmä. Näen jo niin sielun silmin nämä yhdessä jonkin ihanan parka-takin ja ison myssyn kanssa... <3 Mites teihin muihin, uppoaako tämä kumpparimalli? 

torstai 8. elokuuta 2013

Katse kenkiin


Olen jo aiemminkin (täällä ja täällä) puhunut Anniel-tossujen puolesta, ja nyt tämä räiskyvä pari hyppäsi eteeni kesän alennusmyynneissä -50% hintalapulla varustettuna, joten eihän siinä paljon vaihtoehtoja jäänyt jäljelle. Pakkohan ne oli ottaa kotiin mukaan, sillä sen lisäksi, että ne ovat super mukavat jalassa ja miellyttävät ainakin omaa silmääni, ne takaavat myös näkyvyyden liikenteessä! ;-D



Näitä kenkiä käyttäessä on hauska huomata, kuinka vastaatulijoiden katseet suuntautuvat automaattisesti jalkoihin, ja yllättävän monella suupielet kaartuvat hymyyn. Se on varmaan se sama reaktio, minkä auringonvalokin saa aikaan! :) En tiedä kolahtaako teihin tällaiset neonkeltaiset väripilkut, mutta itselle ne ovat ihan täydellinen piristysruiske muuten mustavalkoiseen asuun. Mielessä olisi myös parittaa ne sinisen farkun kanssa...


Takki: Zara / Tunika: H&M / Legginsit: H&M / Kengät: Anniel / Reppu: Baggu / Kaulakoru: Marc by Marc Jacobs

torstai 18. huhtikuuta 2013

Happy feet :)

Tunika: Whyred / Nahkatakki: Zara / Laukku: Lancel / Tossut: Nike Free Run +2 / Aurinkolasit: Ray-ban
Hehkutinkin jo aiemmin keltaisia Nike-kaunottariani, ja viime lauantaina ne sitten pääsivät vihdoinkin tallustelemaan pitkin Pariisin katuja. Ja ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että aivan paras kenkävalinta tällaiseen koko päivän kestävään vaelteluun! Jalat kiittävät!! <3 Ainut miinus näiden käyttämisessä on se, että nyt kun näihin tottuu, niin mitähän minun jalkani sanovat hetken kuluttua koroista... "Ehei, älä kuule luulekaan, että me jaksetaan tuollaisissa kengissä kävellä!" Näin mä vähän pelkään, mutta senkin uhalla, nämä citylenkkarit on tullut jäädäkseen mun warderobiin. :) 


Lenkkareita ajatellessa, minulle tulee helposti mielikuva amerikkalaisista turisteista painelemassa ympäri Pariisia yhdistelmällä suorat housut, kauluspaita, helminauha, ja ne LENKKITOSSUT. Ja koska tämä ei ole niinkään positiivinen mielikuva, haluaisin välttää vastaavan assosiaation antamista kanssaihmisilleni. :) Viimeksi Helsingissä vieraillessani bongasin yhdessä liikkeessä myyjällä  combon eli mustat sukkikset + tunika ja jalkaan freesin värisen lenksutossut! Tähän yhdistelmään ihastuin heti, eikä se lähettänyt minulle minkäänlaisia amerikkalaisturistiviboja, joten päätinkin toteuttaa saman jutun omien Nike-tossujeni kanssa. 




Mitenkäs on, uppoaako sinne lenkkarimuoti? Ja onnistuinko välttämään ne paljon puhutut vibat? :)

***
Nike Free Run +2 baskets, and your feet say thank you! :)

torstai 4. huhtikuuta 2013

The call of high heels


Kuulen joka aamu avokkaitten ja sandaalien kutsun vaatekaapin uumenista näin kevään tietämillä (tietämillä pitäisi olla joo, mutta lähinnä kuitenkin tuntuu, että se on lähinnä teillä tietämättömillä). Ne haluaisi ihan kauheasti päästä tuollaisten boyfriend -farkkujen kaveriksi patsastelemaan pitkin Pariisia, hih! ;)




Koska onhan se vaan niin, että huikeat korot ovat farkkujen ihan paras ystävä. Sitä comboa ei kyllä helposti päivitä mikään. Olen jo pitkään vannonut pillifarkkujen nimeen, mtta tänä keväänä tarvitsen ehdottomasti myös tuollaiset reilut boyfriendit. Mistähän nitä kannattaisi lähteä metsästämään? 2nd hand kaupat saattaisivat olla kyllä tällaisia hakiessa varsinaisia aarreaittoja... Tai sitten teen täsmäiskun B:n vaatekaapille. :)






***
All my beautiful high heels and sandals are calling me every morning from the depths of my warderobe. They are dying to be worn with jeans and to be able to strut along the street of Paris! ;) 

All the pics are borrowed from the Stockholm Streetstyle.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Two pieces of sunshine

Kun se aurinko ei tahdo paistaa tuolta taivaalta, niin toin tänään kotiin kaksi toisenlaista auringon pilkahdusta! :)



Niken Free Run +2 tossujen perään olen haikaillut jo kauan, mutta nyt tuli ostonhetki eteen, kun Niken liikkeessä oli alennukset ja unelmatossut lähti kotiin 60 eurolla. :) Kyllä nyt kelpaisi tallustella pitkin Helsingin katuja ensi lauantaina, mutta mikähän siellä on lumitilanne, tuleeko lyhyistä varsista veä lunta sisään? :)



Toinen auringonpaisteeni on Kusmi Tean uusi keväinen Detox-tee; ainesosina vihreä tee, mate ja greippi. Tervetuloa hyvä olo! :)






***
My substitutes for the sun... :)