Täällä on nyt reilu pari viikkoa työelämää taas takana, ja aika onkin lähinnä mennyt uuteen elämän rytmiin totuttautuessa. En olekaan tainnut mainita täällä blogin puolella meidän varsinaisesta onnenpotkusta, sillä kaiken lastenhoitojahkailun jälkeen löysin ihanan suomineitosen, joka kesän ajan hoitaa meidän pikkumiestä kotona. Voinkin sanoa, että töihin paluuta helpotti ihan sanattoman paljon tieto siitä, että pikkuinen saa olla kotona vielä muutaman kuukauden, ja iso plussahan on tietty vielä tuo suomen kielen jatkaminen "pääkielenä" vielä hieman pidempään. On se muutenkin ihan hassu juttu, että suomalaiseen tyttöön vain jostakin syystä luottaa niin paljon helpommin kuin muihin, sillä tytön tavattuani ja pari päivään hänen kanssaan vietettyäni olin aivan varma, että löysimme parhaan mahdollisen ratkaisun. Mielipiteeni on vain vahvistunut päivittäin töistä kotiin palattuani, kun olohuoneen lattialla on vastassa leveästi hymyilevä pikku poika, jolla näyttää kaikki olevan vallan mainiosti. :) Välillä olen jopa tuntenut hölmön pistoksen mielessäni, että kaikki tuntuu olevan niin hyvin, että mahtaakohan kaveri ihan unohtaa äitinsä, mutta sitten viime viikolla sydämeni meinasi aivan pakahtua, kun kotona vastasi oli pikkuinen kädet ojossa minua kohti, ja aivan ensimmäistä kertaa. <3
Tuo yllä oleva palapelikuva on kooste Instagramin viimeisimmistä kuvista (cestmavie_riikka), kummasti nuo elämän kohokohdat pyörivät tuon pikkuisen ympärillä! <3
1. rivi vasemmalta oikella: Tässä vielä autuaasti mammalomalla / Aamuinen Eiffel-torni / Päivä B:n henkilökohtaisena shopping assistenttina
2. rivi vasemmalta oikealle: Eka päivä töissä, ARGH / Pieni murunen nukahti ptikän päivän jälkeen syliin / Casual Fridayn aamutossut ja pyjamahousut
3. rivin reunakuvat: Viikonloppulounasta / Laatuaikaa puistossa poikien kanssa <3
4. rivi vasemmalta oikealle: Ensimmäinen isänpäivä / Viime viikonloppuna Pariisin kaupungintalokin pukeutui sateenkaaren väreihin! / Huh, hellettä!!
Syyskuun alussa onkin sitten todellinen paluu arkeen edessä, kun pieni aloittaa ihan oikeassa päivähoidossa. Olen täällä aiemminkin taivastellut vaikeuksista saada päiväkotipaikkaa, ja niinhän siinä sitten kävikin, kuten jo aavistelinkin, ettei sieltä meille, kaikista yrityksistä huolimatta, paikkaa liiennyt. Niinpä sitten päädyimme vaihtoehtoon garde partagée, joka suomeksi sanottuna tarkoittaa sitä, että jaamme lastenhoitajan toisen perheen kanssa. Aikani tätä ratkaisua sulateltuani, olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että ehkäpä tämä kuitenkin onkin se paras vaihtoehto vielä noin pienelle mussukalle. Aluksi hieman murehdin sitä, että mitenkähän pieni sitten tottuu muihin lapsiin ja oppii sosiaaliseksi, kun viettää päivänsä vain yhden lapsen kanssa, mutta tuskinpa niitä suurimpia sosiaalisia taitoja vielä tuossa iässä luodaan, ja täällä Ranskassahan alkaa 2-3 vuoden iässä école maternelle, joten sekin asia ratkeaa viimeistään sitten tuolloin. Kaipa niitä taitoja vielä tuossa iässäkin ehtii hiomaan... ;)
Noh, parin viikon jälkeen alan pikku hiljaa tottumaan tähän uuteen rytmiin, ja kotona jaksaa pikkuisen nukkumaan menon jälkeen tekemään muutakin kuin vain makaamaan koomassa sohvalla. ;) Toivonkin, kunhan tämä arki tässä nyt loksahtaa paikalleen, että tulevaisuudessa löytyisi myös enemmän aikaa taas blogille. Paljon olisi kerrottavaa, mutta liian vähän aikaa...
Noh, parin viikon jälkeen alan pikku hiljaa tottumaan tähän uuteen rytmiin, ja kotona jaksaa pikkuisen nukkumaan menon jälkeen tekemään muutakin kuin vain makaamaan koomassa sohvalla. ;) Toivonkin, kunhan tämä arki tässä nyt loksahtaa paikalleen, että tulevaisuudessa löytyisi myös enemmän aikaa taas blogille. Paljon olisi kerrottavaa, mutta liian vähän aikaa...
