Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shopping. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shopping. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. toukokuuta 2014

Fêtes des Mères et les ballerines Cendrillon de Repetto


Ranskassa oli eilen äitienpäivä, ja mulle siis eka sellainen. Oikeastaan ihan ensimmäinen kunnon äitienpäivä, sillä tuo suomalainen versio vietettiin pari viikkoa sitten autossa kotimatkalla Suomesta takaisin. Mutta siis eilen sain nauttia poikieni seurasta täysin siemauksin aurinkoisessa Pariisissa. Eipä voisi päivältä paljon enempää pyytää. Kaiken yhdessäolon kukkuraksi minua odotti aamulla hymyilevä pieni mies sohvalla maailman hellyttävimmän paketin kanssa (uteliaat voi kurkata instasta lisää). :)


No mutta mitä sieltä paketista sitten löytyi? No sieltähän löytyi ihanat keväisen vihreät, kiiltonahkaiset Repetton ballerinat. Usein kuulee sanottavan, että Repettot ovat ne "ainoat ja oikeat" ballerinat, ja minä allekirjoitan myös itse tämän väitteen, sillä mukavampia ja paremmin istuvia kenkiä on vaikea löytää. Myös  merkin historia puhuu tämän puolesta.

Repettojen äiti, Rose Repetto, valmisti ensimmäisen balettitossuparinsa vuonna 1947 tanssijapojalleen, ja tämän jälkeen kaikki "prima ballerinat" maailmanlaajuisesti ovat vannoneet näiden tossujen nimeen. Ensimmäinen nykymallin mukainen Repetto-ballerina, Cendrillon, syntyi vuonna 1956, kun kaikkien ranskalaisten palvoma Brigitte Bardot pyysi Rose Repettoa valmistamaan hänelle kengät hänen tähdittämäänsä elokuvaan ...And God Created Woman... ja loppu onkin sitten historiaa. Tämän elokuvan jälkeen Repetto-ballerinat tulivat kaikkien tietoisuuteen, ja nykypäivänä ne voikin bongata monen seuratun muoti-ikonin jalasta! :) 


Repetto-ballerinat valmistetaan patentoidusta nahasta, ponin karvasta tai mokkanahasta, ja erityistä kengissä on se, miten nahkainen kengänpohja on ommeltu kenkään, tapa noudattelee nimittäin perinteistä balettitossun valmistusta. Repetton flagstore sijaitsee Rue de la Paixilla lähellä Pariisin oopperaa, ja tässä kaupassa voi helposti viettää hetken jos toisenkin. Herkullisen väriset kengät on sijoitettu siisteiksi ympyröiksi matalille pöydille, ja joka puolella näkyy suloisia vaaleanpunaisia tanssipukuja tylleineen pienille ja vähän suuremmillekin ballerinoille! :) Repetton kokoelmiin kuuluu nykyään myös muita kenkämalleja sekä laukkuja, ja taisipa olla viime vuonna, kun merkki lanseerasi myös ensimmäisen vaatekokoelman. Mutta ainakin minulle juurikin nuo ballerinat ovat ne ykkösjuttu! :) 


Minun ensimmäiset Repettoni löytyivät syntymäpäiväpaketista! <3 Ne olivat ihanat, mustat ja kiiltävät! <3 Itse asiassa ne olivat ensimmäinen syntymäpäivälahja B:ltä minulle, ja tästä se ajatus äitienpäivälahjaankin oli sitten lähtenyt. Mitä isä edellä, sitä poika perässä. <3  Nuo ballerinat ovat edelleen täysin käyttökuntoiset, vaikka voin vakuuttaa, että olen käyttänyt niitä PALJON (olen tosin myös pitänyt niistä erittäin hyvää huolta, sillä ne ovat minulle niin kovin rakkaat <3). Värinsä ja materiaalinsa puolesta ne menevät oikeastaan missä vain; ne voi hyvin pukea farkkujen kanssa, mutta näyttävät hyvältä myös töissä kauluspaidan ja suorien housujen kaverina. Juhlimaan lähtiessä ne ovat minulla aina mukana pussukassa, siltä varalta, että yleensä jossain vaiheessa iltaa jalat sanovat aina sopimuksensa irti korkeista koroista! :) 



Mitenkäs on, löytyykö sieltä ruudun takaa muita Repettojen puolesta puhujia?

 

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kameleonttikengät


Mainitsinkin jo aiemmin La Botte Gardianen kengät, ja lupailin kertoa myöhemmin niistä myös hieman enemmän. La Botte Gardianen kengät on valmistetty 100% Ranskassa, ja kengissä myös käytetään suurimmaksi osaksi ranskalaista nahkaa. Yrityksen nimi tulee sanasta "gardians" tai "gardiannes", henkilö, joka ratsastaa Camarquen alueen valkoisilla hevosilla. Yritys onkin itseasiassa viimeisiä hengissä olevia tällaisia "hevosbuutseja" valmistavia yrityksiä, ja yritys kantaa "Living Heritage Enterprise" -merkkiä, joka osoittaa heidän perinnetuotteensa erinomaisuutta, ja erityisossamista alalla. 


Kaikki La Botte Gardianen kengät valmistetaan siis käsityönä yrityksen ateljeessa Villetellessa, ja Pariisista osoitteesta 25 rue Charonne löytyy merkin ainut putiikki. Merkin kaikki kenkämallit saa tilattua mitoitettuna omaan jalkaan, sekä värin ja materiaalin saa valittua laajasta valikoimasta. On siis varmasti sanomattakin selvää, että kyseessä ovat huippulaadukkaat nahkakengät. Omasta kokemuksestani voin ainakin sanoa, että kun vetäisin omat parini jalkaan, tuntuivat ne kuin toiselta iholta.


Minulla on siis omana tummansinisestä mokkanahasta valmistetut Chelby-nilkkurit. Näiden nilkkureiden erikoisuus on siinä, että kenkiin saa hankittua erivärisiä ja -kuosisia remmejä, joten yhdestä kenkäparista saa siis aikaiseksi monta erilaista versiota. :) Tästä siis tuo otsikko "kameleonttikengät". Nuo perussiniset remmit tulivat kenkäparin mukana, ja lisäksi hankein tuollaiset herkulliset konjakin ruskeat sekä käärmeen nahkaa jäljittelevät remmit.



Mielestäni tämä on aivan älyttömän nerokas idea, sillä laadultaan kengät kestävät varmastikin vuosia, hyvin hoidettuna ehkäpä pienen ikuisuuden, ja uusia remmejä hankkimalla kenkiä saa kivasti päivitettyä oman mielensä mukaan. Remmivalikoima on huikea, sillä sieltä löytyy erilaisia eläinkuoseja, tähtikuviota, metallinhohtoisia sävyjä, kiiltonahkaa, neonvärejä ja niin edelleen, ja niin edelleen. You name it!



perjantai 6. syyskuuta 2013

Vinkkiä sisustusshoppailuun



Niin kuin aiemmin jo lupailin, niin nyt olisi sisustusshoppailuvinkkiä luvassa. Löysin nimittäin sisustajan seitsemännen taivaan Pariisin Le Marais'lta viime viikonloppuna. :) Olen aiemmin vieraillut pariinkin otteeseen kyseisessä liikkeessä, ja liikkeestä poistuessani kyllä huomannut, että tien toisella puolella sijaitsee samanniminen liike, mutta kiireisenä kuitannut tämän olan kohautuksella, että tuskinpa sieltä paljon mitään uutta voi löytyä... voi kuinka olinkaan väärässä! (Varoituksena tosin sanottakoon, että saattaa olla, että tämä ääretön hehkutukseni johtunee osoittain myös siitä sisustus- ja kodinrakennuskärpäsestä, joka minua on nyt viime viikkoina purrut erittäin vakavasti! :-D 


Tämä sisustustaivas kantaa siis nimeä Fleux, ja se löytyy heti Hôtel de Villeltä BHV tavaratalon takaa osoitteesta 39+52 rue Croix de la Bretonnerie. Ja kuten sanottu, älkää jättäkö vierailua siihen ensimmäiseen liikkeeseen, niinkuin minä tein. Toinen liike on jo itsessään ehdottomasti vierailun arvoinen, ja liikkeen perältä löytyy kuin salakäytävänä ovi kolmanteen liikkeeseen. Kun nämä on tullut kahlattua läpi, voi toisesta liikkeestä ulos tullessaan kääntyä oikealla ja pienen kulman takaa löytyy vielä neljäskin kauppa. Samalta kadulta löytyy siis kaiken kaikkiaan neljä eri liikettä, joissa kaikissa valikoima vaihtelee keskenään. 



Tuo kolmas liike, jota on siis aivan mahdoton huomata kadulla seistessä, painottuu voimakkaimmin huonekaluihin. Ihastukseni juurikin tähän liikkeeseen johtuu muun muassa siitä, että se ratkaisi vihdoinkin pulmani sohvapöytämme suhteen! Minulla on ollut ehkä jopa liiankin selvä kuva mielessäni siitä, mitä tältä kyseiseltä pöydältä odotan, ja tämä on mitä luultavamminkin venyttänyt ja vaikeuttanut löytöprosessia. Mutta nyt voin siis hymyillä onnellisena, sillä unelmieni sohvapöytä on vihdoin paikallaan olohuoneemme keskiössä. :) 

Pieni sneakeak uudesta sohvapöydästämme vasemmalla ja yllä tapettimallisto, josta löysin TÄYDELLISEN tapetin sängynpäätyyn!

Mutta siis ehdottomasti vinkiksi Pariisiin matkaaville tämä vakuuttava sisustajan quattro. Kuten sanottu tuon kolmannen liikkeen huonekaluja voi olla vaikea yrittää ängetä matkalaukkuun, mutta loput liikkeet ovat ihastuttavan sekalainen kokonaisuus kaikkea pienistä persoonallisista sisustustavaroista astioihin, valaisimiin, sisustustekstiileihin ja muotiin, joten matkalaukkuihinkin mahtuvia kotiinviemisiä löytyy ihan varmasti! :) 


Minulla ainakin jäi vielä monta juttua kutkuttamaan takaraivoon... :) Liikkeeltä löytyy myös nettikauppa, mutta valitettavasti ainut saatavilla oleva kieli on ranska, ja uskoisin, että toimituksetkin ovat vain Ranskaan, mutta kyllähän noista kuvista hiukan saa käsitystä siitä, mitä liikkeet pitävät sisällään.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Les Fleurs à Paris


Ihana serkkuni on ehkä eniten koruihminen kaikista tuntemistani ihmisistä :), joten tottakai vein hänet vierailulle suosikkikorukauppaani Pariisissa, ja nyt ajattelin vinkata siitä myös teille. Kyseessä on siis kauppa nimeltä Les Fleurs, ja se sijaitsee 11. kaupunginosassa (itseasiassa aivan kotini lähistöllä) osoitteessa 6, passage Josset 75011 Paris. Kaupalla on myös nettimyymälä, joten tarjontaa voi ihastella myös netissä, ja toimituksia tehdään myös ulkomaille. :) 



Vaikka olenkin mielessäni nimennyt tämän paikan korukaupaksi, todellisuudessa putiikki pitää sisällään myös paljon muitakin ihanan kauniita esineitä; tarjolla on nimittäin kortteja, lahjapapereita, säilytysrasioita, tyynyjä, laukkuja ja pussukoita ja niin edelleen ja niin edelleen. 



Kaupan kätköissä saa myös helposti vierähtämään tunnin jos toisenkin kaikkia aarteita ihastelemalla, joten näin pienenä vinkkinä sanoisin, että tältä shoppailureissulta kannattaa ehkä jättää ne kaksilahkeiset pois, ja lähteä ihastelemaan tarjontaa joko yksin tai ymmärtävällä tyttöporukalla! ;-) 

Meillä ne kaksilahkeiset odottivat suurimmaksi osaksi putiikin ulkopuolella (B:n perustelun mukaan hänellä on olo kuin elefantilla posliinikaupassa, ja hän pelkää tiputtavansa tai törmäävänsä johonkin), joten ihasteluaika ei nyt ihan tunneiksi asti venynyt. Mutta siitäkin huolimatta, jotakin tarttui molemmille mukaan.




Minun sydämeni suli välittömästi näille suloisille lintuhäkkikorvakoruille... 



... ja tälle valloittavalle Rosie Wondersin taalainmaahevoskaulakorulle. 



***
Les Fleurs is one of my favourite shops in Paris (6 Passage Josset). The boutique is full of little, beautiful things, it's like a treasury for me! :) This time I catched these cute earrings and the Dala Horse necklace designed by Rosie Wonders.

maanantai 4. helmikuuta 2013

A short promise of the spring and a secret passage

Viikonloppu meni melko sateisissa tunnelmissa, mutta molempina aamuina aurinko näyttäytyi (tosin hyvin lyhyen ajan) tuoden mukanaan pienen lupauksen tulevasta keväästä. :) Voipi olla, että on hieman liian aikaista puhua kevään tulosta, mutta olen niin kyllästynyt näihin loputtomiin sadepäiviin, että näen kevään heti silmissäni kun ilma hiukankin kirkastuu... Tässä harmaudessa on pakko ajatella positiivisesti! :) 


Auringon häikiessä silmiä, suupieletkin kaartuu ihan automaattisesti ylöspäin... :) Saatiin kuin saatiinkin nauttia auringon säteistä ehkä sen kymmenen minuuttia, ja jo seuraavan kulman takana vaanivatkin mustat pilvet, ja niiden mukanaan tuoma sade.
***
On Saturday morning I could spot the sun like during 10 minutes before the black clouds hid it again... But even this short time was enough for me to give the first promise of the spring. I'm so completely tired for these non-stop rainy days that even a peek of sun makes me dream about the warmer and brighter days!



Ilman puolesta Pariisi ei ehkä viime aikoina ole ollut se kaikista houkuttelevin, mutta muuten lauantaina sain taas todeta Pariisin  "ihanuuden", sillä käännyttyäni uteliaisuuttani pieneen porttikongiin löysin ihan vahingossa hurmaavan pienen vintagepuodin. 
***
So when it comes for weather Paris has really not been showing off but otherwise on Saturday I realised again the cool side of Paris; turning to the small passage by curiosity I found the sweetest small vintage shop! 


La Pièce de Moli - Vintage chic à prix choc :)

Putiikin nimi on La Pièce de Moli,ja sen löytää helpoimmin kääntymällä 94 rue du Faubourg Saint-Antoinelta löytyvästä porttikongista sisään ja seuraamalla kylttejä. Putiikin valikoimiin kuuluu sekä vintagea että uutuustuotteita, tosin vintagetuotteet olivat pääosassa ainakin tällä hetkellä. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, ja myyjä antoi vinkin, että uudet toimitukset saapuvat aina keskiviikkoisin ja perjantaisin. ;)
***
The boutique is called La Pièce de Moli and the easiest way to find it is to turn from the 94 rue du Faubourg Saint-Antoine to the small passage and then follow the signs. The collection is said to be partly vintage and partly new brands, although during my visit most of the products were vintage. The boutique is absolutely worth of visiting, and as a tip I was told that they receive new deliveries every Wednesdays and Fridays.

perjantai 1. helmikuuta 2013

My new burgundy friends

Saanko esitellä uudet viininpunaiset new yorkilaiset ystäväni? :) Kuten jo mainitsinkin aikaisemmin, melkoisesta sekamelskasta huolimatta, jotain tulin kuitenkin löytäneeksi Century 21 -tavaratalosta (kumma juttu, hih).







Burgundyn väriset saapikkaat ovat pyörineet mielessäni kauan, mutta sopivia kandidaatteja on ollut todella haastava löytää. Täällä Pariisissa vastaan on tullut ainoastaan yksi malli, Comptoir de Cotonnierin polvimittaiset saapikkaat, joka on väriltään osunut tuohon minun mielessäni pyörimään mielikuvaan. Näissäkin saapikkaissa korkean varren lisäksi hankintaa jarrutti myös melko arvokas hinta, ja nyt voinkin sanoa, että onneksi jarrutti, sillä Century 21:n hyllyllä minua odottivat  juuri ne odotusteni mukaiset nilkkurit. :)







Näissä nilkkureissa miellyttää niin varren korkeus, korko, väri kuin hintakin. Voikin siis sanoa, että nämä Sigerson Morrisonin Belle -nilkkurit oli kuin tarkoitettu minulle. Hankinta oli myös paljon ystävällisempi kukkarolle, sillä kenkien alkuperäinen hinta oli samaa luokkaa niiden pariisilaisten kavereiden kanssa, mutta nyt ne lähtivät mukaan jopa -70% alennuksella! :) 






Kaiken huipuksi matkalla kassalle nilkkureille löytyi vielä kaveri mukaan, eli niihin täydellisesti mätsäävä viininpunainen Liebeskind Berliinin laukku (kuvan värit valehtelee, sillä laukku on paljon enemmän viinipunainen eikä noin ruskeapunainen kuin kuvissa näyttää). Laukku on aivan täydellisen kokoinen, ei niin iso, että kaikki tavarat olisivat aina hukassa (tämä on erittäin tunnettu ongelma minulle ;-D), mutta kuitenkin tarpeeksi tilava muutamien työpapereiden ja muun "omaisuuden" kantamiseen. 





***
I have new burgundy best friends, which travelled in my luggage back to home from New York. :) This color has been haunting be already for a long time now and since then I have had this vision of the burgundy boots in my head... :)

So finally the perfect couple was waiting for me in shelf of the Century 21 outlet shopping mall in New York. And while walking to the cashier to pay them, on the way was found their perfect buddy, the bag in the same color! :)

torstai 31. tammikuuta 2013

Les Cakes de Bertrand

Minun on ihan pakko esitellä teille yksi aivan ehdoton suosikkimerkkini täällä Pariisissa, nimittäin Les Cakes de Bertrand. :) Brändi on saanut alkunsa vuonna 1998, kun ranskalaiset herrat, Didier Bertrand ja Adolphe Besnard, yhdistivät voimansa. Alussa tuotteina olivat herkulliset kakut, joita oli saatavilla Pariisissa Port-Royalilla olevalla torilla, mutta jo vuoden päästä merkille avattiin oma putiikki Pariisin 9. arrondissementille. Liikkeen hyllyiltä löytyi niin koruja, karkkirasioita kuin suklaapatukoitakin, kaikki koristeltu kuvilla, jotka olivat valittu Adolphen isoäidin vanhasta postikorttikokoelmasta. Vuonna 2001 brändi avasi teesalongin, josta suolaisten ja makeiden herkkujen lisäksi löytyi myös kauniisti koristeltuja kukkaroita ja laukkuja. Tästä lähtien Les Cakes de Bertrandin herkut ja assessorit ovat levinneet ympäri maailman. 

***
Ladies (and why not Gentlemen also ;-D ), may I introduce to you one of my favourite brands here in Paris: Les Cakes des Bertrand. :) The fathers behind Les Cakes de Bertrand are two French gentlemen called Didier Bertrand and Adolphe Besnard. The first shop in Paris was opened in the 9. arrondissement in 1999 with the collection of jewellery, candy boxes and chocolate bars. The decoration of the products was made with the beautiful pictures picked out from the old postcard collection of Adolphe's grandmother. In 2001 a tea salon was opened where the selection also included small coin purses and cabas bags. This is where Les Cakes de Bertrand products started to spread world-wide. :)


Nykyään merkiltä löytyy kaksi liikettä Pariisista (kuvat yllä ja alla); osoitteesta 7 rue Rourdaloue löytyy vanha teesalonki, joka on muutettu sittemmin ainoastaan putiikki käyttöön, ja osoitteesta 137 rue Vieille du Temple löytyy uudempi myymälä. Myymälät ovat nykyään tulvillaan erilaisia ja erikokoisia pussukoita, laukkuja, koruja, vihkoja, kynttilöitä, ja vaikka mitä. Kaikkia tuotteita tietysti koristavat herkullisen kauniit kuvat, jotka antavat tuotteille brändin ominaisilmeen.  Pariisiin tullessa kannattaa ehdottomasti vierailla jommassa kummassa liikkeessä, mutta pienenä varoituksen sanana: näistä liikkeistä on erittäin vaikea lähteä ostamatta yhtään mitään! :) Kaupan tuotteet ovat ihania niin itselle kuin lahjaksikin, olen saanut koukutettia näihin pussukoihin jo monta ystävääni Suomessakin! :) 

***
These days there are two Les Cakes de Bertrand boutiques in Paris (the pics above and below); one can be found from the premises of the historic tea salon (7 rue Rourdaloue) and the other from the heart of Paris in Le Marais (137 rue Vieille du Temple).  The boutiques are full of different kinds of purses, bags, jewelleries et cetera et cetera. All the products are decorated with beautiful pictures typical for the brand. The shops are definetely worth of visiting but as a small warning, it will be really difficult to leave without buying anything. Everything is so beautiful! 


Lopuksi pieni kurkistus minun omaan Les Cakes de Bertrand -kokoelmaani. Se on karttunut tässä muutaman vuoden aikana ihan väkisinkin, sillä rehellisesti sanottuna en ole varma olenko pystynyt kertaakaan poistumaan kaupasta ostamatta mitään... Että itsehillinnästä vain päivää! :)
***
In the end a small peek to my own Les Cakes de Bertrand collection... It has grown during the few years just because I think I can honestly say that I have never been able to leave these shops without buying something... They are simply the places where I can say bye-bye to my self-control! :)

tiistai 22. tammikuuta 2013

IvanaHelsinki à New York

Bongasin New Yorkista ihan hotellimme vierestä IvanaHelsingin liikkeen, ja astuin tietenkin ylpeänä suomalaisena sisään ihastelemaan kotimaista designia. :) Silmiini osui heti alennusrekissä roikkuva harmaa mekkokaunokainen, ja olin heti ihan myyty. Mekko osoittautui sample-kappaleeksi, joten siitä ei löytynyt kokolappua, mutta silmäarviolta se näytti melko sopivalta, joten kiikutin sen sovituskoppiin lisäarviota varten. Ja sehän oli ihan kuin minulle tehty! :) Eipä siinä sitten muu auttanut kuin kiikuttaa se edelleen kassalle... Tiskin takana oleva Sanna-myyjä naureskeli faktalle, että suomalaistyttö, joka asuu Pariisissa, matkustaa New Yorkiin ja ostaa suomalaisen mekon! :) Hih, ympyrä sulkeutuu! :)


 
Mekko on ihanasti yhtäaikaa persoonallinen, mutta kuitenkin yksinkertaisen tyylikäs. Näin sen heti mielessäni ihanana talvimekkona korkeiden korkojen tai rennommin mustien niittibootsien kanssa. Sanna-myyjä sai mieleeni myös vision kesäöistä, joihin mekko myös sopii täydellisesti; kaveriksi ei tarvita kuin ruskettuneet sääret ja sirot sandaalit. Tykkään, entäs te? <3




Just next to our hotel in New York, there was a boutique of IvanaHelsinki and of course I took the chance to admire the Finnish design. :) The minute I went in my eyes caught this grey dress beauty hanging alone in the sales rack. There was absolutely nothing else to do then take the dress with me to the cashier. The Finnish salesgirl was laughing for the fact that a Finnish girl, living in Paris, comes to New York and buys a Finnish dress. But hey, it doesn't ask the place when the girl finds a beautiful dress! ;-D

tiistai 25. joulukuuta 2012

Noël á Paris

Pariisin ostosikkunoita katsellessa ei jää epäselväksi mikä sesonkiaika on meneillään... :) Teimme viime viikolla ihailukierroksen yhtenä iltana myöhään, kun kadut olivat jo hiljentyneet. Jouluikkunat olivat tänä vuonna aivan huikeita, joten varoituksen sanana; kuvia on ja paljon! :)


***

Guess which season is going on...? Hih! :) Last week late in the evening, when the streets were already quiet, we did a tour around the nicest windows in Paris. They were pretty cool this year, so as a small warning; there is a lot (and I really mean A LOT) of pictures! :)

Gallerie Lafayettessa ikkunat olivat tänä vuonna Louis Vuittonin ja eläinteemalla mentiin / In Gallerie Lafayette the windows were full of extremely chic animals with all the Louis Vuitton accessories.







Tämä tanssiastunnelma löytyi Gallerie Lafayettin miesten osaston ikkunasta. / This prom feeling you can find from the window of Gallerie Lafayette Homme.
Printempsin ikkunat olivat tänä vuonna omistettu Diorille. / The windows of Printemps had a touch from Dior.








Isojen ostoskeskusten lisäksi käytiin bongailemassa myös muiden liikkeiden ikkunoita. / Additionally for the big shopping malls we went to see also some other shops. 







...ja sitten tietty vielä nuo jouluvalot Champs-Élyséellä. / ...and of course the christmas lights in Champs-Élysées.



Ihanaa joulun jatkoa ja onnellista uutta vuotta kaikille! / Have a nice end of Christmas and Happy, Happy New Year to everybody!

Pus* 
Riikka