sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Muffinssit omalle Valentinelle

Viikonloppu on taas mennyt juhliessa ensin ystävänpäivää, ja lauantaina vuorossa oli B:n siskon synttärit. Täällä Ranskassa ystävänpäivällä on enemmän romanttinen merkitys kuin Suomessa, ja päivä on nimenomaan tarkoitettu juhlittavaksi sen oman rakkaan kanssa, kun Suomessahan päivä on taas enemmänkin ystävien muistamista varten. Näin molempien maiden vaikutuksenalaisena kun olen, niin olenkin sitten ottanut käyttöön molemmat tavat, eli muistan sekä ystäviäni että omaa kultaani. <3 Ja mikäs sen parempaa, tärkeitä kohteitahan molemmat ovat, eikä sitä varmastikaan tule liian usein ilmaistua! 


Nämä muffinsit leivoin tuolle omalle Valentinelle, kun ne läheisimmät ystävät tahtovat olla hiukan kaukana muffinssien nauttimiseen. Ohjeen löysin Hellapoliisin blogista, ja sitä hieman mukaillen toteutin nämä omat leivonnaiset:

-2 munaa
-1 dl sokeria
-1 dl vaniljajogurttia
-1 dl sulatettua voita
-2 ½ dl vehnäjauhoja
-2 tl leivinjauhetta
-2 tl vaniljasokeria
-2 dl pakastettuja vadelmia

Ensin vaahdotin munat ja sokerin, ja tähän sekoitin loput ainekset. Hieman sulaneet vadelmat lisäsin ihan lopussa varovasti käännellen.


Yritin ohjeen mukaan täyttää vuoat vain n. 3/4, mutta joidenkin kohdalla olisin voinut jättää viimeisen lusikallisen lisäämättä, sillä sen verran nuo kohosivat uunissa, että kaikista ei tullut ihan niitä maailman kauneimpia muffinsseja. ;) Uunin lämmitin 200 asteeseen ohjeen mukaan, mutta paistoaikaa lisäsin 15 minuutista reiluun 20 minuuttiin (johtuen ehkäpä hieman tehottomasta uunistamme).



Kuorrutuksen tein sekoittamalla voita, Philadelphia -tuorejuustoa, sitruunamehua ja tomusokeria ihan mutu-tuntumalla, eli määristä ei kyllä ole harmainta aavistustakaan. Pursottimen valitettavasti uupuu tämän leipurin keittiöstä, joten en saanut aikaiseksi sitä ihanan näköistä kuorrutusta, joka yleensä koristaa cupcaken pintaa, mutta maku on kait kuitenkin sama.



Lopuksi vielä ripaus sydämiä päälle, suklaata viereen ja shampanjaa lasiin, niin jälkkäri on valmis! NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3