perjantai 30. toukokuuta 2014

Bébén kasvatusta kahden maan mallin mukaan


Varoituksen sanana ensin, että nyt tulee todella vauvapainotteinen postaus, mutta koska sitä on nyt itse elellyt viime kuukaudet enemmän tai vähemmän vauvapilvessä, nämä asiat nyt vain pyörivät päivittäin mielessä. Muistatteko kun kirjoittelin lukemastani kirjasta "Kuinka kasvattaa bébé, vanhemmuus pariisilaiseen malliin, ja pohdein suomalaisten ja ranskalaisten vauvojen ja kasvatustapojen eroja. Nyt ajattelinkin lähes kuuden kuukauden kokemusta viisaampana jakaa hieman ajatuksiani. Mietein jo ennen kyseisen kirjan lukemista kahden eri kulttuurin välisiä eroja lapsen kasvattamisessa; onhan se selvä, että niitä varmastikin löytyy, sillä löytyyhän niitä jo niinkin jokapäiväisistä asioista kuin esimerkiksi tervehtiminen sekä ruokailutottumukset ja -tavat. 


Olemme sinänsä hassussa tilanteessa, että molempien puolelta suvusta löytyy tällä hetkellä ihan pieniä vauvoja, B:n siskonpoika syntyi kaksi viikkoa meidän pikkumiehen jälkijunassa, ja minun serkkuni taas taikoi maailmaan suloisen poikavauvan kolmisen kuukautta meidän sankarin jälkeen. Hassun tilanteesta tekee se, että molempien suvuissa ei pieniä vauvoja olekaan ihan hetkeen nähty, joten kyllä sitä nyt sitten riittääkin ihmeteltävää. Viime Suomi-vierailun yhteydessä kävimme kyläilemässä serkkuni luona, ja hän oli myös juuri lukenut tuon samaisen bébén "kasvatuskirjan" ja kyseli, josko se nyt sitten ihan oikeasti on niin, että ranskalaiset lapset eivät koskaan itke, tekevät yönsä muutaman kuukauden ikäisinä, ja käyttäytyvät muutenkin kuin enkelit konsanaan. Totuudenmukainen vastaus tähän on se, että kyllä meillä itketään, mutta toisaalta taas pikkuinen on kyllä nukkunut yönsä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta jo ennen kolmikuukautissyntymäpäiväänsä. Ja nyt on kyllä sanottava, että samoin teki myös hänen ranskalainen serkkunsa, kuten myös pari muuta täällä tuntemaani bébéä.


Toinen serkkuni esittämä kysymys liittyi noihin aiemmin mainitsemiini kasvatustapoihin, ja siihen, että onko väite tiukoista ranskalaisvanhemmista totta. Aiheesta keskustellessamme istuimme illallispöydässä pikkuserkusten uinuessa (tai yrittäessä uinua) makuuhuoneen puolella. Olin juuri selittämässä omaa kokemustani siitä, kuinka mielestäni kasvatustapa eroaa suomalaiseen verrattuna, ja kuinka välillä saatan jopa kokea tuon ranskalaisen tavan hieman liian "kovaksi". Tuo minun ranskalainen puoliskoni yritti tässä vaiheessa hieman pyörtää puheitani, jolloin rakas poikani päätti näyttää äitinsä puheet todeksi ja aloitti pienen unensekaisen ininän makuuhuoneen puolella. Tuollaisen ininän kuullessani en välittömästi juokse hyssyttelemään, vaan odottelen hetken tilanteen kehittymistä. Tässä tapauksessa ininä alkoi pikkuhiljaa kehittyä itkuksi, ja muutaman kunnon rääkäisyn jälkeen olin nousemassa pöydästä, kun tämä meidän ranskalainen papa totesi "odota nyt vielä hetki". Hahaa, kiinni jäit! :) 

No, eipä tämä nyt ole se ainut esimerkki, eikä se missään nimessä tarkoita sitä etteikö ranskalaiset vanhemmat varmastikin rakastaisi lapsiaan aivan saman verran kuin me suomalaiset vanhemmat, kyse on vain kulttuurieroista. Tuossa  paljon puhutussa kirjassakin mainittu ranskalaisten ajattelutapa siitä, että vauvan tullessa osaksi perhettä, vauvan tulee adaptoitua perheen tapoihin eikä toisin päin, on totta. Olemme käyneet lukuisat keskustelut esimerkiksi siitä, kuinka vauvan tulisi ymmärtää, että esimerkiksi illallinen on aikuisten aikaa, ja kuinka hänen tulisi pärjätä tämä pieni hetki illasta rauhassa matolla tai sitterissä leikkien. Myöhemmin kyetessään jo istumaan hän voi osallistua perheen yhteiseen hetkeen pöydän ääressä syöttötuolista käsin. 

Sophie la Girafe on vanha perinteinen ranskalainen lelu, jonka juuret ulottuvat aina 1960-luvulle. Meillä tästä on tullut ihan lemppari.

Yhden esimerkin asiaan liittyen sain myös lastenlääkärillä vieraillessani, kun mainitsin reilu kuukausi sitten lääkärin kysyessä meidän pikkuisen yöunista, nuo jo mainitsemani muutamat poikkeusyöt, jolloin kaveri on jostain syystä päättänyt herätä kesken unien. Ohjeet olivat selvät, ei yösyöttöjä, ei tuttia eikä syliä. Huh huh, kyllä siinä oli suomi-äidillä hiukan sulateltavaa, enkä kyllä ihan purematta kaikkea niellyt. 

Vaikkei minulla olekaan kokemuksia lapsen kasvattamisesta Suomessa, uskon, että jotkin asiat tulevat ihan omasta kasvatuksesta ja siitä mihin on tottunut, kuten esimerkiksi 9 kuukauden äitiysloma, imettäminen ja niin edelleen. Täällä taas äidin työhön paluuta kolmen kuukauden jälkeen pidetään normaalina, ja synnytyslaitoksella minulta kysyttiin haluanko imettää lastani vai haluanko pillerin, joka estää maidon nousemisen. Eli siis voitte kuvitella, että kahden kulttuurin välimaastossa luoviminen ei aina ole niin helppoa. Olen monet kerrat joutunut selittelemään kuuden kuukauden kotona oloani vauvan syntymän jälkeen, ja paras oli kun kuulin ranskalaisen isoäidin selittämässä meidän pikkuiselle, että kyllä hänen olisi jo aika siirtyä biberoon (tuttipulloon), jotta ta petite maman'llakin (sinun pienellä äidilläsikin) olisi enemmän aikaa itselleen.


Mutta siis kuten sanottu, tähän saakka on pärjätty yrittämällä luovia molempien kulttuurien välimaastossa valitsemalla  molemmista kulttuureista ne parhaat puolet, ja täten ajatella tuo kaksikulttuurisuus lähinnä rikkautena. Mielenkiinnolla odotan mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan, ja millainen poika tuosta meidän pienestä suomalais-ranskalaisesta aarteesta kehittyy. Sielun silmin voin nähdä pienen sinisilmäisen ja tummahiuksisen pojan,  jonka sanavarastoon kuuluu niin sanat "äiti" ja "kiitos" kuin "papa" ja "merci", joka pussaa tavatessa poskelle ja huikkaa maasta riippuen "hei" tai "bonjour", ja jonka ruokatottumuksiin kuuluu niin ruisleipä ja kaurapuuro kuin vihreät pavut ja erilaiset juustotkin. <3

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Olet maailman paras äiti aarteellesi.
    Kasvata intuitiolla ja rakkaudella.
    Kolmen kielen/kulttuurin pojan äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! <3 Ja mitä tulee intuitioon ja rakkauteen, olet varmastikin oikeassa!

      T: Riikka

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Uskon, että sinulla on todella luovimista tuossa lapsen kasvatuksessa. Meidän bebe 18 vuotta sitten nukkui samassa huoneessa lähes kaksi vuotiaaksi asti ja sen jälkeen sai oman huoneen, jonka ovi oli yöllä raollaan. En juossut joka ininään, mutta itkiessä kävin katsomassa. Lapsi myös nukkui meidän välissä vauvana. En uskaltanut ottaa pientä vauvaa väliin, mutta kun vauva oli 3 kuukautta, otin sen meidän tyynyjen välissä olevaan koloon. Pari kuukautta vauva sai nukkua välissä. Lasta ei koskaan pidetty väkisin sylissä, ei huudatettu eikä isompi lapsi myöskään koskaan halunnut nukkua meidän välissä, koska se ei ole isomman lapsen paikka. Ainut kerta oli, kun ne lentokoneet lensivät niitä torneja päin ja tarhassa siitä olivat puhuneet, vaikka meillä pidettiin uutispimennossa. Ihan normaalijärkinen ihminen tuosta on tullut ja omillaan jo asunut maaliskuusta asti.

    Myös minulle lastenlääkäri sanoi vauvan ollessa 4 kuukautta, että pitää antaa nukkua itsekseen ja huutaa. Olin ihan shokissa - en todellakaan noudattanut neuvoa. Uskon ja uskoin myös silloin omaan äidinvaistooni ja toimin sen mukaan. Lapsi on vain vähän aikaa pieni, kyllä sitä vanhempien aikaa on sitten myöhemminkin.

    Minusta on hienoa, että otat ne hyvät puolet kulttuureista: täällä Suomessa lapset niin kovin varhain halutaan itsenäisiksi ja omatoimisiksi.Myös käytöstavat ja muutenkin tapakulttuuri ja syömätavat eivät aina niin kovin kummoiset ole: vedetään kaapista sitä, mitä sattuu olemaan eikä osata käyttää ruokailuvälineitä.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa RomanticLady,

      kunhan löytyy se kultainen keskitie, ja sillä mennään mikä hyvältä tuntuu niin eiköhän se siitä! Ja kuten itse mainitsit tyttäresi kohdalla, niin onhan meistäkin molemmista suhteellisen täysipäisiä tullut, vaikka kasvatustavat ovat saattaneetkin hieman erota toisistaan.

      Kivaa viikon jatkoa!

      Terkuin,
      Riikka

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3