torstai 14. marraskuuta 2013

DIY: Bébén villasukat ja tumput


Nyt on pakko hehkuttaa, sillä sain juuri kunnialla päätökseen ensimmäiset villasukkani sitten seitsemännen luokan käsityötuntien. Ja vaikka ehkä tuo vauvamalli on pienempi, niin ei se kyllä sitä yhtään helpommaksi tee... Aika pientä piipertämistä se nimittäin on. :)


Villasukkien ohje löytyi täältä, eikä kyse olekaan ihan mistä tahansa sukista, vaan niiden tarina juontaa juurensa aina vuoteen 1940 saakka. :) Lanka nyt ei ollut ihan samaa kuin ohjeessa, ja puikotkin olivat 2,5 sijasta kokoa 3, mutta eipä se lopputulosta haitannut. Valmiit sukat "tuunasin" vielä tuollaisilla puunapeilla, tosin tajusin tuossa kuvia ottaessa, että tuon toisen sukan napit olisi voinut laittaa toiselle puolelle, jotta ne olisivat kummankin sukan ulkosyrjässä... Blondi mikä blondi! :)


Sukkien lisäksi innostuin vielä väkertämään pienet tumputkin, joihin löysin ohjeen Piipertäjät-blogista. Myös nämä päivitin samaisilla puunapeilla kuin villasukatkin, ja lisäksi virkkasin vielä tuon nauhan tumppujen välille, jotta ne pysyvät paremmin tallessa.

Minuun on tainnut purra pieni neulontakärpänen, sillä aloitin jo tilkkutäkinkin neulomista. Se tosin on hieman isompi projekti, joten keskenjäämisen riski on hieman isompi.. Katsotaan nyt miten käy!


tiistai 12. marraskuuta 2013

Vihreä unelma


Nyt on kuulkaas virallisesti talvi, laitoin eilen ensimmäistä kertaa hanskat käteen, eivätkä ne olleet yhtään liikaa. No, se hanskoista ja säästä, ja nyt siis itse aiheeseen... Vihjailinkin jo viikko sitten, että löysin vihreän unelman, jotakin jota olen valehtelematta etsiskellyt reilun pari vuotta, eli siis saanko esitellä uusi ihanainen parkani!


Olin kehitellyt parkasta mielessäni sellaisen vaatimuslistan, että täydellistä alkoi olla melko vaikea löytää. Olen nimittäin viettänyt illan jos toisenkin netissä surffaillen, mutta sitä oikeaa ei vain ole tullut eteen; jos takin pituus oli hyvä, väri oli väärä, tai jos väri oli oikea, hupun karvareunus ei  miellyttänyt silmää. Tätä tyttöä alkoi siis olla melko vaikea miellyttää tällä saralla! ;)


Kunnes sitten viime viikonloppuna se minun mielestäni täydellinen versio käveli eteeni ihan odottamatta. Bongasin Version Originalen takin BHV:n (iso ostoskeskus Pariisissa) käytävällä mallinuken päältä eikä siinä sitten muu auttanut kuin käydä sovittamassa takki ja suunnata kassalle. Olen puhunut takista jo niin kauan, että jopa B rohkaisi minua sovittamaan ja lopulta ostamaan takin, ja se kertoo paljon se. Yleensä kun minä ehkä tarvitsen enmmän toppuuttelua kuin rohkaisua, hih!


Parkan kaveriksi puin tuon ainaisen syyslempparini, eli viininpunaisen, joka sopii oikeasti niin värin kuin värin kanssa. Etenkin vihreän kanssa se muodostaa mielestäni kivan syksyisen combon. Muuten mennäänkin sitten jo melko rennolla linjalla, nimittäin sen verran tuolla masulla alkaa olemaan kokoa, että "ihan kaikki" paidat eivät päälle enää mahdu... Toisin sanoen mitä rennompi sen parempi!

Parka: Version Originale / Paita: Zara / Legginsit: Zara / Panta: H&M / Huivi: Oysho / Nahkahanskat: H&M / Laukku: Liebeskind Berlin / Nilkkurit: Belle by Sigerson Morrison


No mitäs te siellä ruudun toisella puolella sanotta vihreästä unelmasta? Uppoaako kehenkään muuhun samoin kuin minuun? (Takista ei nyt tietty malli ihan täysin näy, kun en valitettavasti saa sitä kiinni tällä hetkellä, hih)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Voihan joulupipari!



Marraskuu on jo pian puolivälissä, kaupat pursuilevat jo joulukoristeita, joten kyllähän sitä on jo aika leipoa ensimmäiset joulupiparitkin. Olin sopinut kaverini Julian kanssa joulupiparitalkoot viime lauantaiksi, ja voi vitsit kun oli kivaa. Haastavuutta alkuun toi oikeanlaisen siirapin löytäminen, sillä jostain syystä ranskalaisesta supermarketista sitä ei tunnu löytyvän. Onneksi ystäväni vieraili edellisellä viikolla Lontoossa, josta vihdoin löytyi jotain muutakin kuin vaahterasiirappia. Minun varastoistani löytyivät muut maustekummajaiset, kuten kardemumma ja pomeranssin kuori, kiitos viime vuotisen leivonnan, joten lopulta saimme ainekset kasaan.



Itse leivonnan suhteen pitää antaa kyllä pointsit Julialle, sillä itse toimin lähinnä paistajana, mutta se toimi näin paremmin kuin hyvin. Pipareita tulikin aika kasa, ja kotona tuoksuu vieläkin joululle. Mietiskeltiin tuossa pipareita ja glögejä nauttiessa, koska kuuluu tuoda joulukuusi kotiin. Suomessa meillä on aina ollut perinteenä tuoda kuusi sisälle vasta aaton aattoa, mutta ainakin meidän ranskalaispoikien mukaan se on vähän kuin joulukalenteri, että sen voisi tuoda jo joulukuun alussa… Tiedä sitten ihan varmaksi, ovatko pojat ihan kärryillä näistä jouluperinteistä, mutta toisaalta minähän saatan aaton aattona olla vaikka synnärillä, joten taidanpa nauttia joulusta jo hieman etukäteen, ja raahata B:n joulukuusi ostoksille parin viikon kuluttua. :)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Saapasjalkakissa Jardin du Luxembourgin metsissä

Hui, näyttäisikö hieman siltä, että neuleen raidoista kuultaisi iho? Väärinkäsitysten välttämiseksi kerrottakoon, että todellisuudessa se kyllä on ruskea trikoopaita. :)
Tänään on aurinko pitkästä aikaa näyttäytynyt Pariisissa, ja eilinen vesisade oli vain harmaa muisto. Kävimme pienellä sunnuntaikävelyllä Jardin du Luxembourgissa, joka on mielestäni yksi Pariisin ehdottomasti kauneimmista puistoista, ja etenkin auringon valossa se näytti taas parhaita puoliaan. Puisto vilisi sunnuntailenkkeilijöitä ja perheitä, tunnelma oli sunnuntaisen rento.



Minulle päälle valikoitui Zaran viitta, joka alkaakin olemaan niitä viimeisiä takkeja, jotka mahtuvat vielä kiinni. Ja hyvä niin, sillä auringosta huolimatta ilma alkaa olemaan jo melko vilpoinen, ja etenkin tuulen osuessa kohdalle, sitä huomaa, että se talvi on ihan nurkan takana. Syksy on myös herättänyt hattuinnostukseni talviunilta, ja joka päivä tekisi mieli kiskoa jokin päähine lämmikkeeksi. Tämän päivän hattu on viime vuotinen löytö American Apparellilta, ja 100% villan ansiosta suojaa hyvin tällaista vilukissaa.


Ylipolven saappaitahan on tänä syksynä vilissyt taas monien muotitalojen näytöksissä, ja nyt voin kerrankin olla iloinen siitä, että olen melko huono luopumaan vanhoista jutuistani, sillä monta vuotta vanhat Andiamon saappaani ovat jälleen tänä syksynä päässeet jalkaan jo monet kerrat. Saappaat ovat myös hyvä esimerkki siitä, että kun nahkasaappaista pitää hyvää huolta, ne ovat edelleen lähes kuin uudet, kiitos säännöllisen suojauksen ja plankkauksen. Pidän saappaista erityisesti niiden rentouden vuoksi. Ylipolven yltävät mustat nahkasaappaat saattavat helposti  antaa melko kovan vaikutelman, mutta näiden kohdalla vaikutelma on mielestäni lähinnä kaikkea muuta; ne antavat asulle kivan rennon fiiliksen. Kaapistani löytyy nimittäin myös toinen paljon sliipatumpi ylipolven ulottuva musta saapaspari, ja niiden kanssa asu muuttui heti paljon virallisemmaksi, office-kelpoiseksi.

Sormus kuuluu titiMadam Originals -mallistoon.
Viitta: Zara / Neule: Whyred / Legginsit: Zara / Saapikkaat: Andiamo / Hattu: American Apparel / Laukku: Céline

Tässä vielä muutamia syksyisiä kuvia hurmaavasta Jardin du Luxembourgista.







Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolella on saatu nauttia aurinkoisesta sunnuntaista! :)

perjantai 8. marraskuuta 2013

Sadepäivän piristys


Sateisen ja harmaan päivän parhaita keinoja saada hymy huulille on pukea päälle piristäviä värejä ja viettää lounas oman murusen kanssa. 

Takki: Zara / Paita: VeroModa / Farkut: The Kooples / Huivi: Sonia Rykiel / Laukku: Lancel / Kumisaappaat: Burberry / Hattu: Brixton


Oikeasti ihanaa arjen luksusta on tavata keskellä päivää ja nauttia lounas yhdessä Palais Tokyon terassilla Eiffelin varjossa. Jopa aurinko päätti näyttäytyä hetkeksi harmaiden pilvien joukosta. :)




tiistai 5. marraskuuta 2013

Sneak-peek: la chambre du bébé

Pariisissa on ollut tänään oikea syyspäivä, taivas on ollut harmaana aamusta lähtien ja sade on ropissut ikkunaan lähes taukoamatta. Kuten joku on ehkä Instagramista huomannut, olen nyt ollut äitiyslomalla reilun viikon, joten siis päivät ovat nyt täynnä omaa aikaa. Tänään ei juurikaan huvittanut näyttää nenää ulkosalla, joten päätin vihdoin tarttua tuumasta toimeen, ja yrittää saada tuota vauvan huonetta taas astetta valmiimmaksi. 


Elikkäs tässä pieni sneak peek meidän tulevan bébén huoneeseen. Väreiksi valitsimme huoneeseen tuollaisen raikkaan limen vihreän mustalla ja denimin sinisellä maustettuna. Halusin jotakin reipasta ainaisen beige-valkoisen tai vauvan sinisen sijaan, ja olen kyllä erittäin tyytyväinen valintaan. Tähti-tapetti löytyi Lastenhuone.fi:stä, mutta normaalin pystysuoran sijaan laitoimmekin sen boordiksi keskelle seinää, ja rajasimme alueen valkoisilla puuripoilla.


Tuon Marimekon Iltavilli-kankaan ostin jo kesällä Suomen vierailulla, mutta ompelukoneen puuttuessa toteutus on antanut odotuttaa itseään aina tähän päivään asti. Viikonloppuna sitten vihdoin päätin, että olisihan se kätevää jos kaapissa olisi oma ompelukone kaikkia pikku juttuja varten, ja nyt sitten olen Ikea-ompelukoneen uusi omistaja. Tulin siihen tulokseen, että tällaisen ompelelijan, kuten minä, jolla suoritukset jäävät yleensä noihin suorakaitaleiden muotoisiin verhoihin ja tyynyihin ja ehkä ajoittaisiin housujen lyhentämisiin, Ikean ompelukone on varmastikin ihan riittoisa, ja ainakin nyt tämän ensimmäisen rupeaman jälkeen olen hankintaani erittäin tyytyväinen. Suoraommel ja sik-sak sujuivat kuin tanssi, kone on helppo käyttää, joten eipä ole pahaa sanottavaa.

Tässä on taas toteutettu sitä tärkeimmät hankinnat ensiksi -periaatetta, sillä kyllähän jättikokoinen pupu kuuluu ehdottomasti sille "tärkeimmät hankinnat" -listalle :)


On muuten hassua, että mitä kauemmin asun poissa Suomesta, sitä vahvemmin kotonamme näkyy suomalaisuus. Ehkäpä se on jonkinlainen alitajuinen koti-ikävän lievittämiskeino, tiedä sitä sitten, mutta onhan se myös hyvä että tuo vatsatyyppikin totutetaan heti suomalaisiin juuriin. :)


Kyseessä on siis todellakin vasta ensikurkistus, sillä to do -listalla on vielä monta juttua; hoitopöytä loistaa tyhjyyttään ja lattia odottaa maton valmistumista. Lisäksi Fatboy pitäisi laittaa tilaukseen ja B:lle ja porakoneelle olisi vielä hieman hommia. Mutta sen jälkeen se taitaisikin sitten olla siinä! Voilá! Noh, mitäs sanotte ensivaikutelmasta? Ollaanko menty ihan metsään, vai luuletteko että huoneesta tulee vielä ihan kelpo vauvan huone?

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

City-univormu


Coucou! Mitäs sinne kuuluu? Täällä on viikonloppuun mahtunut kaikenlaista, etenkin kun se weekend oli yhden päivän normaalia pidempi. Ranskassa vietettiin siis perjantaina pyhäinpäivää, ja Google osasi kertoa, että niin on alunperin vietetty Suomessakin, mutta se on sittemmin siirretty lauantaille. Suomessa on taidettu jälleen kerran ajatella järkevästi talouden kannalta, ja Ranskassa vain lomaillaan, hih!

Kuka, mitä, häh? :)

No mutta siis kuvat ovat juurikin perjantailta, päivä kului sateessa kaupungilla shoppaillessa vikoja juttuja vauvanhuoneeseen, ja sitten löytyi sattumalta yksi ihan aarre, jota olen etsiskellyt jo lähemmäs pari vuotta, mutta siitä lisää myöhemmin...

Takki: Zara / Neule: Zara / Leggingsit: Calzedonia / Laukku: Lancel / Huivi: Lafayette collection / Lenkkarit: Nike

Päälle valikoitui tuollainen ihan täydellinen rennon shoppailupäivän asu, joka on käytössä jopa ehkä useammin kuin laki sallii, mutta kun se on niiiiiiin mukava, ja miellyttää ainaskin mun silmää. Mutta siis niinkin yksinkertaista kuin tekonahkaleggingsit, villakangastakki ja lenkkarit, mutta ne nyt vain toimii niin hyvin!


Sitten on vielä ihan pakko vinkata, jos joskus surffailet Le Marais'n alueella, ja kaipaat helppoa lounasta, kannattaa suunnata Tata Burgeriin (54 Rue Sainte-Croix de la Bretonnerie). Kun pöydällä olevat tabletit mainostavat vuoden gay-hiihtolomaa Alpeilla maaliskuussa, menun kaksimieliset annosnimet saavat hymyilemään ja yläkulma koristaa itse Mrs. Doubtfire, ei voi muuta todeta kuin että olet todellakin homoystävällisen Le Marais'n sydämessä. ;)


Kaiken lisäksi palvelu oli todella ystävällistä, ja itse hampurilaisannoksetkin varsin maukkaita. Jälkkäriksi mukaan tarttui vielä energiaa antava take away vanilja-nutella milkshake. Eli siis Tata Burgerin ovesta poistui perjantaina erittäin leveästi hymyilevä tyttöihminen! Suosittelen!