perjantai 14. joulukuuta 2012

Anna Kareninan lumoissa

Huomattiin eilen, että pankin "bonuspisteillä" hankitut leffaliput menee tänä vuonna vanhaksi, ja meillä olisi niitä vielä kahdeksan kappaletta. Joten päätimme tänään hieman parantaa tilannetta, ja käyttää edes yksi pari. Olen jo viikon verran ihaillut metrossa Anna Kareninan mainoksia, ja tänään pääsin ihastelemaan itse elokuvaa. <3 



Olin jo leffaan mennessä melko varma, että tulen pitämään leffasta, sillä hullaannun helposti tällaisin vanhanajan henkisiin elokuviin. Ja onhan sellaiset tytöt aika harvassa, joihin ei kolahtaisi yksi kirjallisuuden suurimmista rakkaustarinoista. Elokuva siis perustuu Leo Tolstoin klassikkokirjaan, ja valkokankaalla itse Anna Kareninana loistaa kaunis Keira Knightley ja Annan aviomiehen osassa nähdään Jude Law. 

Leffa sijoittuu tsaarinajan Venäjälle, ja ainakin minut se onnistui ottamaan täysin mukaansa. Leffa on täynnä estetiikkaa, niin silmille kuin korvillekin, sillä musiikki ja pukuloisto ovat huimia. Kuvaus on toteutettu hauskasti niin, että osa elokuvan kohtauksista sijoittuu teatterin näyttämölle.

Tässä vähän tunnelmaa elokuvasta (kuvat ovat täältä):














Ja tässä vielä leffan traileri, jotta voitte oikein ihastua! :)



Tämä tyttö lähtee nyt prinsessaunille tuonne tsaarinajan Venäjälle pyörähtelemään ihanassa tyllimekossa! :)



***

I went to see the new Anna Karenina movie today and fell in love with it, of course! What else can girl do, when it comes to great lovestory of Leo Tolstoy... <3 Especially when it is full of beautiful dresses and starred by Jude Law! ;-D

Now I will go to have my beauty sleep, hopefully I will end up to Tsarist Russia dancing in a beautiful princess dress! :)

Bonne nuit!

Pus* 
Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3