torstai 21. helmikuuta 2013

Orange obsession :)


Lauantaina kävimme pikaisella visiitillä BHV:ssä, yhdessä Pariisin suuurimmista tavarataloista, sillä kuten yleensäkin olimme taaskin mattimyöhäisiä saman päivän iltana olevien syntymäpäiväjuhlien lahjan kanssa... Miten se aina onkin meillä niin, että kaikki tällaiset jutut jäävät aina niihin viimeisimpiin hetkiin. Kadehdin aina ihmisiä, joilla on ihan mielettömän hyviä ja persoonallisia lahjaideoita,ja lisäksi ne ovat aina hyvissä ajoin hankittuina. Minulla kun tuntuu, että aina lahjaa ostaessa mielikuvitus junnaa paikallaan, ja aikaa on ihan minimaalisesti ennen kuin pitäisi jo porhaltaa juhliin. :) Ehkäpä se toisaalta on juuri tuo kiireen tuoma stressi, joka aiheuttaa sen mielikuvituksen hyytymisen. :) 



No, tällä kertaa minulla oli kyllä idea valmiina, sillä päätös oli melko helppo: syntymäpäiväsankarina oli B: n sisko ja ihanat kevätuutuudet ovat saapuneet kauppoihin. Eihän tuo nyt välttämättä ole se kaikkein persoonallisin ja uniikein idea, mutta varmasti mieluinen. :) Ja voi, että sitä valinnan vaikeutta! Tangot ja hyllyt olivat pullollaan ihania kevään sävyjä, kesäisen kevyitä kankaita ja silmiähiveleviä kuvioita... Kaiken ihailun lopputuloksena: mintunvihreän ja beigen sävyinen neule (Comptoir des Cotonniers) + yhteensopiva rannekoru = onnellinen synttärityttö <3 




Kuten kuvista näkee, aurinko näyttäytyi Pariisissa myös lauantaina. Oli hauskaa huomata kaduilla kävellessä, että aurinko saa ihmiset keväiselle mielelle, ja vaatekaapista valitaan päälle niitä iloisempia värejä. :) Minun lauantaiunivormuni koostui Benettonin villakangastakista, maxihameesta ja noista New Yorkin viinipunaisista tuliaisista. En ole aiemmin tajunnutkaan, että maxihamehan on ihan täydellinen vaate vaikka vähän kylmempäänkin päivään, sillä sinnehän voi hyvin pukea alle vaikka villahousut lämmittämään! :) Takin taustaa on pakko vähän paljastaa, sillä se on ihan uskomaton juttu! 





Benetton ei yleensä kuulu vakiokauppoihini, mutta yleensä alen aikoihin piipahdan siellä, sillä ainakin täällä Pariisin Benettonilla alennukset ovat tosi hyviä (paljon tuotteita -70%), ja alesta löytyy paljon ihan perusneuleita eikä vain malliston epäonnistuneita erikoisuuksia. :) Olen siis törmännyt takkiin viime kesän lopulla kesäalen yhteydessä, kun syksyn uutuuksia oli jo tuotu liikkeeseen. Ihailin takin väriä, kuosia ja mallia, mutta fiksuna tyttönä päätin kuitenkin jättää takin kauppaan, ja mietiskelin itsekseni, että ehkäpä se tulee vielä eteeni talvialessa. Muistan B:n tuolloin naureskelleen, että ihan kuin muistaisin takkia vielä reilut puoli vuotta myöhemmin, mutta,mutta... minullapas onkin tällaisissa asioissa TODELLA hyvä muisti, hih! Joten niinpä sitten nyt reilut puoli vuotta myöhemmin ihan alen loppupäivinä marssin Benettonille, tosin melkein kyllä huvin vuoksi, sillä enpä uskonut takkiani sieltä enää löytyvän, mutta voilà! Takkien aletangossa roikkui yksi yksinäinen S-kokoinen oranssiunelma muiden takkimallien joukossa. Niinpä sitten vihdoin ja viimein, kohtalon sanelemana takki löysi tiensä vaatekaappiini, lompakkoni säästi -70% takin hinnasta, ja minä sain näyttää pitkää nenää B:lle, HIH, MUISTINPAS! :) 





On Saturday morning we ran to buy a birthday present, so just before the evening's birthday party. I wonder why we are everytime so late with these kind of things, why I cannot be one of these people who always have the most unique and cool ideas for gifts and additionally they are always bought on time, long before the last minute. For me it's often the case that my imagination is completely dead while trying to figure out the present and of course the stress caused by the time running out is not helping the inspiration to grow... :) Well anyway, this time the decision was easy because the shops are filled with the new collection of the spring! So the result was: a pullover from Comptoir des Cotonniers + a matching bracelet = a happy birthday girl! <3 



As you can see from the pics it was sunny in Paris also on Saturday. It was funny to notice that the sun makes people clearly spring minded, as you can see that the image on the streets is more colourful and the black uniform of the winter is left home! :) For me it was a perfect weather to wear my new Benetton jacket, maxi dress and the burgundy souvenirs from New York. The jacket is a "funny" :) example showing how obsessed I can sometimes be when it comes to clothes... Normally Benetton doesn't really belong to the shops I visit regularly, and usually I stop by only during the sales, hoping to find some discounted basic pullovers. 



So it was the end of the sales last summer when they have already brought some of the new autumn collection to the shops that I saw the jacket for the first time. I fell in love for the colour, the pattern and the shape but finally as a good girl I am :) I decided to leave it for this time and thought that maybe I'll find it from the sales after Christmas. I know it sounds funny, like I would remember it more than half a year but you see, this is where I can be REALLY obsessed, because I DO REMEMBER, LOL! :) So now before the sales where finished I marched to the shop to look for the jacket, although I never would have thought I would actually find it, but voilà! There it was, a one single S-sized orange dream hanging on the rack of the discounted jackets! So the story has a happy ending; the jacket found its way to my wardrobe, my wallet saved -70% of the price and I have a big smile of my face! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3