tiistai 29. tammikuuta 2013

The day in Lower Manhattan

Tänään olisi vielä tiedossa hiukan lisää tarinointia New Yorkista, kerrottavaa kun on vaikka kuinka ja paljon, ja kamera on tulvillaan kuvia. :)


Yhden lomapäivistämme vietimme Manhattanin eteläosassa, eli Lower Manhattanilla. Tämä on Manhattanin business-keskus, josta löytyvät niin Wall Street kuin New Yorkin pörssikin. 







Mutta löytyy sieltä paljon muutakin, kuten esimerkiksi kuuluisa Century 21 -outlet tavaratalo. Olin kuullut tavaratalosta sekä paljon positiivisia että negatiivisia puolia, enkä oikein tiennyt mitä odottaa, sillä olen usein todella huono outlet-löytöjen tekijä, koska kärsivällisyyteni ei tahdo riittää sekaisten rekkien ja alekorien penkomiseen. :) Jos omaat itse samoja piirteitä kuin minä, voin heti vinkkinä sanoa, että vaateosaston voit ihan suosiolla unohtaa. Minulta meinasi tipahtaa leuka lattiaan nähdessäni osaston, sillä sieltä löytyy vaatetankoja tankojen perään ja kaikki on yhtä sekamelskaa. Ihan tosissaan, tavaraa oli niin paljon (ja väittäisin, että suurin osa on kyllä melko riepuja), että ainakin minut valtasi välittömästi aivan voimaton olo, ja kiinnostus lopahti heti. Voipi olla, että tavaran joukosta suurella kärsivällisyydellä saattaa tehdä jotain löytöjä, mutta sitä kärsivällisyyttä kannattaa kyllä sitten varata melko tuhti annos mukaan. :) 

No mutta kenkäosasto olikin sitten aivan toinen juttu. :) Toki sielläkin valikoiman määrä varmastikin voitti laadun, mutta löytäjen tekeminen oli paljon vaivattomampaa, sillä kengistä oli aina yksi malli esillä hyllyillä. Toki on aina leko paljon tuurista kiinni, löytyykä bongaamastasi aarteesta juuri sinun kokoasi, mutta yllättävän paljon valikoimaa sieltä löytyi jopa tällaiselle yleis 38-koolle. :) Kotiintuliaisiksi itselleni tarttuivat kahdet  kengät, joissa molemmissa alennus ovh-hinnasta oli vähintäänkin -70%. Itseasiassa molemmat kenkä"tyypit" ovat olleet ostoslistalla jo pidemmän aikaa, joten löydöt olivat ei vain mieluisat vaan myös "tarpeelliset". :) Hih, tästä tarpeellisudesta voi tosin olla montaa mieltä, mutta enpä ainakaan sortunut mihinkään hetken mielijohteisiin, esimerkiksi vain suuren alennuksen houkuttelemana. Vilauttelen löytöjäni enemmän joskus vähän myöhemmin. :) 




Vinkkinä myös, jos matkaseurueeseen kuuluu kaksilahkeisia, ja etenkin sellaisia, jotka töissä tai vapaa-ajalla käyttävät kauluspaitoja, Century 21 kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa. B kuuluu tuohon ensimmäiseen joukkoon, ja työvaatevarasto täyttyikin Ben Shermanin ja Tommy Hilfigerin kauluspaidoilla ja kravateilla melko mukavasti, sillä hinnat ovat vain murto-osan siitä, mitä niistä joutuu pulittamaan täällä kotikulmilla. 


Mutta siis takaisin itse New Yorkiin ja Lower Manhattaniin, josta siis tämän shoppailuhömpötyksen lisäksi löytyy myös ihana rantabulevardi, josta voi ihailla vapauden patsasta, vaikuttava Brooklynin silta, pilvenpiirtäjien viidakko ja myös ne monista elokuvista tutut oikeustalon rappuset. :) Tässäpä hiukan tunnelmia meidän päivästä. 















I have so many pictures and stories from New York, that I have to share atleast some of them... :) 

These ones are coming from the Lower Manhattan, where we spent one day by exploring the jungle of the skyscrapers, spotting the Statue of Liberty, walking along the Brooklyn Bridge, and also shopping a little bit (this is kind of the matters of course when it's comes to me). Here are some of my pictures, hope u enjoy them! :)



2 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihania kuvia! Tässähän tuli ihan keväiselle mielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Maliska!

      Kiitos ihanasta kommentistasi!! <3
      Meillä kävi kyllä aivan uskomaton tuuri tuon ilman kanssa. Tammikuu New Yorkissahan saattaa melkein vedellä vertoja Suomen talvisäähän... :) Mutta ei tuolla ollut kyllä tietoakaan hyytävästä talvesta! :)

      Mukavaa jos kuvat saivat keväiselle mielelle! Toivottavasti myös se aurinko alkaisi pikku hiljaa pilkahtelemaan, jotta voisi jo alkaa haaveilemaan kevään tulosta... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla teistä siellä ruudun toisella puolellakin! <3